Opettaja-lehden mielipidekirjoitukset 19/6.11. ja 20/20.11. arvostelivat Wilman ominaisuuksia ja toimintaa. Olemme kovin pahoillamme, että Susanna Ahvalo ei ole saanut palautteisiinsa vastauksia.
Kun yksittäisiä käyttäjiä on jo ilahduttavat kaksi miljoonaa eri koulutusasteilta, on ehkä ymmärrettävää, että emme ole pystyneet aina henkilökohtaisesti vastaamaan jokaiseen viestiin.
Palautetta kerätään kuitenkin jatkuvasti: käyttöliittymässuunnittelijat haastattelevat opettajia eri kokoisista kouluista ja kuntakohtaiset pääkäyttäjät muodostavat käyttäjäyhteisön, jonka painotukset ohjaavat Wilman kehittämistä.
Kerromme alkuvuoden aikana, miten kehitykseen pääsee vaikuttamaan.
Tiina Pihlajamäki nosti mielipiteessään esiin Wilmasta puuttuvan tekstin automaattisen välitallennuksen. Viime vuosien viestintää koskevista toiveista välitallennus on aivan kärkisijoilla. Samoin on toivottu mahdollisuutta lähettää liitteitä ja luoda vastaanottajalistoja.
Ensi vuoden viestintätoiminnallisuuksien uudistus tullaan esittelemään sadoille opettajille eri puolilla Suomea, ja toivotamme opettajat tervetulleiksi perehtymään kehitysversioihin ja kommentoimaan niitä.
Kerromme alkuvuoden aikana, miten kehitykseen pääsee vaikuttamaan ja pidämme saamamme toiveet mielessämme.
Kasvatusammattilaisten yhä sujuvampi arki on kehitystyön tähtäimessä, ja haluamme jatkaa uudistustyötä yhdessä käyttäjien kanssa.
Janne Lumme ja Joakim Pesola
Visma Enterprise