Lapseni saivat keväällä opiskella helsinkiläisessä alakoulussa muutaman kuukauden ajan.
Kotona San Franciscossa lapseni käyvät julkista maksutonta koulua. 12-vuotias esikoiseni on jo aloittanut yläkoulun, Suomessa hän kävi viidettä luokkaa. 9-vuotias oli kolmannella luokalla molemmissa maissa.
Yhdysvaltojen valtavassa koulutarjonnassa San Franciscon koulumme edustaa vain pisaraa meressä, mutta on selvää, että eroja suomalaiseen koulukulttuuriin on.
Suomen opetussuunnitelmissa taide- ja taitoaineille annetaan tilaa. Lapseni oppivat ompelemaan ompelukoneella ja sahaamaan.
Musiikin opetus teki vaikutuksen. Tuntien aikana opettaja esitteli lapsille euroviisuja, ja lapset tehtailivat omia kappaleita. Nuorimmaiseni ihastui rumpujen soittamiseen.
San Franciscon koulussa musiikkitunnit alkavat neljännellä luokalla, ja ne keskittyvät valinnan mukaan viulun, huilun, trumpetin tai klarinetin soittamiseen.
Yhdysvalloissa peruskoulun painopiste on matematiikassa, tiedeaineissa ja englannissa. Lasteni mielestä erityisesti matematiikka tuntui Suomessa helpolta. Opetusmetodit sen sijaan olivat samankaltaisia.
Suomessa kokeita on enemmän kuin Kaliforniassa. Yhdysvalloissa painopiste on osavaltionlaajuisessa testauksessa. Koska vanhemmat eivät välttämättä tiedä kokeiden ajankohtia, niihin ei valmistauduta etukäteen kuten Suomessa. Testit mittaavat oppilaan perustasoa esimerkiksi matematiikassa ja lukutaidossa, eivätkä yksittäisellä opintojaksolla opittuja asioita.
Kaliforniassa on tavallista, että vanhemmat avustavat kouluissa vapaaehtoisina. Siksi tapaamme opettajia usein. Vanhemmat käyvät läpi lapsen koulumenestystä keskustelussa opettajan kanssa. On vanhemmasta kiinni, kertovatko he arvosanoista lapselle mitään koko alakouluaikana.
Suomessa lapseni eivät ehtineet saada virallisia arvosanoja, mutta osa opettajista antoi heille numeroita, jotka löysimme Wilmasta. Lapseni olivat kiinnostuneita, millaista palautetta heistä kirjoitettiin ja kyselivät arvosanojen perään.
Nuorimmaiseni äänestettiin luokan reiluksi ja kivaksi oppilaaksi, ja toisetkin oppilaat saivat palkintoja todistuksenjakopäivänä. Tällaista julkista palkitsemista ei San Franciscon koulussamme ole.
Suomalainen koululaitos suhtautuu koululaisiin lapsentahtisen lempeästi. Koulupäivät ovat tunnin pari lyhyempiä kuin Yhdysvalloissa. Välituntien määrä hämmästytti lapsia, sillä kotona esikoisen yläkoulussa on vain yksi välitunti lounaan yhteydessä ja alaluokillakin vain pari.
Lapseni ihastelivat kouluruokaa. Butterchickenit ja pinaattiletut maistuivat, vieläpä oikeilta posliinilautasilta tarjottuina. Kalifornian muovikääreissä lämmitetyt pizzamössöt ja hotdogit eivät houkuttele.
Elämykseltä tuntuivat myös Suomen liikuntatunnit, joilla lapset kävivät uimahallissa ja kiipeilivät urheiluhallin kiipeilyseinällä.
Nuoremman lapseni opettaja teki erinomaista työtä ottaakseen lyhyen aikaa Suomessa opiskelevan lapsen mukaan luokan yhteisöön. Ajasta jäi positiivinen muisto, mikä auttaa, jos paluu Suomeen jonain päivänä koittaa.
Vastaanottavainen asenne lienee myös Suomelle tärkeä, sillä maa tarvitsee nuoria maahanmuuttajia ja paluumuuttajiakin.
Kirjoittaja on Kaliforniassa asuva toimittaja.