Rehtorinvirkojen yhdistäminen kuormittaa Tampereella 

Tampere lakkauttaa kaksi lukiorehtorin virkaa. Henkilöstöä pelottaa rehtorien kasvava työtaakka ja töiden valuminen opettajille. 

Kuuntele juttu:

Tampereen kaupunki lakkauttaa kaksi lukiorehtorin virkaa heinäkuun alusta alkaen. Silloin kaupungin neljä lukiota yhdistetään hallinnollisesti kahdeksi.  

Ratkaisu on osa kaupungin säästöpäätöksiä, ja se syntyi viime syksyn yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen. 

Vastedes Pyynikin lukiolla ja Tampereen lyseon lukiolla on yhteinen rehtori, samoin Sammon keskuslukiossa ja Aikuislukiossa. Yhteisestä johdosta huolimatta oppilaitokset jatkavat itsenäisinä lukioina. 

 

 

Muutos on jo ennen toteutumistaan herättänyt lukioiden henkilöstössä hämmennystä ja kritiikkiä.

–  Olen saanut huolestuneilta työntekijöiltä poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja, Tampereen lukiokoulutuksen työsuojeluvaltuutettu Arto Kauppinen kertoo. 

Työntekijät ovat olleet huolissaan kolmesta asiasta: Kuormittuuko uusi johto liikaa? Valuvatko johtoportaan työt myös muille työntekijöille? Olivatko irtisanomiset ylipäätään perusteltuja? 

Rehtorien irtisanomiset ja opettajien tyytymättömyys kaupungin lukiokoulutuksen johtoa kohtaan johtivat yli sadan opettajan allekirjoittamaan adressiin maaliskuussa. Myös opiskelijat osoittivat mieltään rehtorin virkojen säilyttämisen puolesta.

Kauppisen mukaan apulaisrehtorien vastuut ovat kevään aikana pysyneet ennallaan. Apulaisrehtorit ovat kuitenkin olleet niin työllistettyjä, että heidän töitään aiotaan ensi lukuvuoden alussa resursoida opettajille. 

– Esimerkiksi Pyynikin apulaisrehtori on aiemmin vastannut ylioppilaskokeiden järjestelyistä. Jatkossa tehtävän hoitaa opettaja eri korvausta vastaan. 

 

Lukioiden henkilöstön sairauspoissaolot lisääntyivät huomattavasti kevään aikana. Kauppinen arvelee, että ensi lukuvuoden kuluessa nähdään, miten paljon yt-tilanne ja tehdyt leikkaukset työntekijöitä lopulta rasittivat.

–  Työsuojelun keskeinen tehtävä on seurata kuormitusta ja tarvittaessa vaatia työnantajalta lisäresursseja kuormituksen hallitsemiseksi. Säästöt eivät saa johtaa henkilöstön kuormituksen kasvuun.

Kun yt-neuvottelut viime elokuussa alkoivat, luottamukselliset keskustelut käytiin työntekijöitä edustaneiden pääluottamusedustajien ja työnantajapuolen kesken. Työsuojeluvaltuutetut eivät Tampereella istuneet pääneuvottelupöydässä, vaikka sekin olisi ollut mahdollista, jos kaupunki olisi heidät sinne kutsunut. 

Työsuojeluvaltuutetut saivat äänensä kuuluville pääluottamusedustajien kautta. He kuitenkin olisivat toivoneet itselleen merkittävämpää roolia yt-prosessin aikana. 

– Me olemme työsuojelun asiantuntijoita. Siksi meidän olisi pitänyt olla suoraan kertomassa jo valmisteluvaiheessa, millaisia todennäköisiä vaikutuksia suunnitelluilla päätöksillä tulee olemaan henkilöstön työhyvinvointiin. 

Yt-neuvottelujen päätyttyä viime lokakuussa Tampereen kaupunki irtisanoi 72 työntekijäänsä. Kasvatuksen ja koulutuksen aloilla kaupunki leikkasi hallinnollisia tehtäviä.