16.10.2018
Sunnuntaina oli pari tuntia luppoaikaa. Vietin sen laiturinnokassa. Aurinko paistoi ja puut hohtivat. Lämmintä oli, kuin kesällä.
Ajatukset vaeltelivat siellä täällä. Ympäristön aistimisessa, läheisissä ihmisissä, työasioissa, menneessä kesässä. Ja taas takaisin upeassa ruskassa ja kesäisessä syyspäivässä.
Tunsin, miten aivot lepäsivät ja latautuivat.
Kun aktiivisin ajatteluvaihe keveni, otin enempää ajattelematta kännykän esiin.
Kontaktipiirissäni joku oli saanut luettavakseen professori Juha Hakalan tylsyys-kirjan:
”Milloin tylsistyit viimeksi? Vai olitko tylsistyä, mutta kaivoit taskusta älypuhelimen? Ettet vaaan tylsistyisi!”
Viime aikoina on ollut lehdissä poikkeuksellisen paljon kirjoituksia aivojen hyvinvoinnista.
Ja miksi ei olisi – aivoihin kohdistuu ennennäkemätön paine.
Nopeasyklinen ubiikki yhteiskunta, jossa kaikki on läsnä kaiken aikaa, asettaa aivoille mahdottoman haasteen, ellei niitä varjele tietoisesti.
Pirstaleinen työpäivä, jatkuvat ärsykkeet ja keskeytymätön läsnäolo syövät aivojen kykyä käsitellä asioita ja toipua rasituksesta.
Olitko tylsistyä, mutta kaivoit taskusta älypuhelimen? Ettet vaaan tylsistyisi!
OAJ:n kevään valtuusto nosti opettajien työhyvinvoinnin yhdeksi tärkeäksi järjestön tavoitteeksi. Opettajat ovat monella tavalla yhteiskunnan ilmapuntareita.
Opettajien työssä näkyvät yhteiskunnan nousu- ja laskukaudet ja he kohtaavat kotien tai nuorten paineet ja kuulumiset, hyvin- ja pahoinvoinnin. Opettajille asetetaan vaatimuksia ja toiveita oikealta ja vasemmalta ja huudetaan avuksi, kun kansakunnalla on ongelma.
Kaiken tämän keskellä opettajat opettavat, kasvattavat, neuvovat ja tukevat lapsia ja nuoria. Henkisesti on oltava läsnä koko ajan.
Aivot ovat tärkein pääomamme. Robotit voivat korvata lihastyön, tehdä monimutkaisia mekaanisia töitä ja jopa voittaa ihmisaivot loogisessa ja numeerisessa ajattelussa.
Mutta inhimillisyys, arvot, tunteet, arvostus, luottamus, kunnioitus – kaikki ihmisten välinen vuorovaikutus, sen rikkaat sävyt ja merkitykset, niitä koneet eivät voi korvata.
Aivotutkijoiden viesti tekee yhden osan opettajien työstä näkyväksi: Koulutus ei ole rationaalisten taitojen oppimista.
Niilläkin on paikkansa, tietenkin, mutta on yhä tärkeämpää nähdä, että niin sanotut pehmeät aineet ja ihmisenä olemisen taito ovat välttämätön osa paitsi yksilön hyvinvointia myös yritysten menestystä.
Sunnuntainen itseironinen oivallus, etten luontaisesti anna itseni tylsistyä, johti konkreettiseen päätökseen: alan tietoisesti ottaa aikaa aivoilleni. Joka päivä, edes hetki. Sinäkin?
Hanna Ottman
Twitterissä @HannaOttman
Toimittajalta
Mielenterveyden rakennuspalikoita
Opettaja-lehden Facebook-kysely paljasti, että opettajan mieli on lujilla. Vastauksia tuli parissa päivässä yli sata. Ne saivat minut mietteliääksi.
Miten oppisimme karistamaan mielenterveyden pulmien yltä viimeisenkin häpeän leiman?
Kuinka oppisimme tunnistamaan tunteitamme ja ilmaisemaan niitä rakentavasti myös työpaikalla? Sanomaan täydesti kyllä ja oikeasti ei? Miten kykenisimme rakentamaan työyhteisön, jossa tukisimme toisiamme ja osaisimme vastaanottaa tukea?
Vastausten perusteella opettajien mieltä rasittavat jatkuvasti paisuvat vaatimukset ja työn tulviminen vapaa-ajalle. Tärkein kysymys kuuluukin: kuinka muovata työ sellaiseksi, että se kannattelee mielen hyvinvointia. Ja miten saisimme päättäjät ymmärtämään, että tämä kaikki ei tule ilmaiseksi?
Tiina Tikkanen
Lue lisää jutusta Monen opettajan mieli kipuilee, mutta uskaltaako siitä kertoa muille