Liikaa töitä, vaatimuksia, epätasa-arvoista kohtelua. Hurjasti projekteja ja kirjaamista, liian harvat kädet kaikkea tekemässä. Siihen päälle henkilökohtaisen elämän myllerrykset sekä oma perfektionismi.
Seurauksena uupumusta, stressiä, unettomuutta. Ahdistusta, masennusta, paniikkia. Migreeniä, muistivaikeuksia, kyynisiä ajatuksia.
Opettaja-lehti kysyi verkossa, miten kipuilee open mieli. Facebookissa jaettuun kyselyyn tulleet 123 vastausta kertovat karua kieltä, ja miltei kaikissa puhutaan riittämättömyyden tunteesta.
Oireet olivat vaivanneet useimpia jo vuoden tai pari. Muutamien seuralaisena on ollut masennus tai paniikkihäiriö yli 10 vuotta.
Hienoisen alakulon ja vakavan masennuksen välillä on paljon vivahteita. Tässäkin kyselyssä toiset puhuvat stressistä tai väsymyksestä. Osalla on diagnoosi masennuksesta tai ahdistushäiriöstä, muutama oli kokenut psykoosin.
Noin viidesosa kertoo olleensa sairauslomalla, muut sinnittelevät töissä.
”Mennään jaksamisen ja romahtamisen rajamailla”, kirjoittaa yksi. ”Työssäjaksaminen on melko ohuiden säikeiden varassa”, vastaa toinen.
Aika moni porskuttaa pillereillä eteenpäin. Viikon raskaimpana päivänä eräs opettaja ottaa diapamin tai kaksi, toinen käy töissä mielialalääkkeiden voimin ja nukkuu unilääkkeiden avulla.
Suomessa masennus on yleisin yksittäinen työkyvyttömyyden syy. Kelan korvaamista sairauspäivistä joka neljäs johtuu mielenterveyden häiriöstä.
Opettaja-lehden kysely raapaisee tuntematonta aluetta, sillä opettajien mielenterveyden jamasta ei tutkimusta juuri löydy. Kyselyn tulokset näyttävät suuntaa, vaikka eivät tuotakaan tieteellistä faktaa esimerkiksi mielenterveysoireiden yleisyydestä opettajien keskuudessa.
– Ihmissuhdeammatteihin voi liittyä kohonnut riski mielenterveysoireiluun, sanoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, mielenterveystutkija Pauliina Mattila-Holappa.
Opettaja tekee työtä ryhmässä, ja siksi hänen jaksamisensa ja myös sairauslomansa on eri tavalla näkyvillä kuin monessa muussa ammatissa. Työssä ei myöskään ole sellaista jouston varaa kuin esimerkiksi toimistotyössä.
Monet opettajat kokevat, että heille asetetaan suuria vaatimuksia, joihin he eivät voi itse vaikuttaa.
– Tällaisella työtilanteella on vahva yhteys masennusoireiluun. Myös se, että joutuu tekemään työnsä resurssien puutteen vuoksi huonosti, on yleinen terveyden riskitekijä. Psyykkiselle oireilulle voivat altistaa myös jatkuvat organisaatiomuutokset tai pitkittynyt epävarmuus työn jatkumisesta.
Mattila-Holappa arvioi, että työntekijän on edelleen vaikeampaa kertoa esimiehelle mielenterveyden häiriöstä kuin ruumiillisesta sairaudesta, vaikka stigma onkin jonkin verran vähentynyt.
– Jokaisella on myös oikeus itse päättää, minkä verran haluaa kertoa terveydentilastaan työpaikalla. Tämä vaihtelee paljon ihmisten välillä.
Vastaajista moni on huomannut, että univaikeudet yleistyvät ja jatkuva stressitila painaa työyhteisöissä vuosi vuodelta enemmän.
Vastaajien joukossa on paljon nuoria opettajia.
Neljä vuotta ammatissa ollut kirjoittaa: ”Olen jatkuvasti uupunut. Viikonloppu ei palauta, koska perjantai ja sunnuntai menee työasioita murehtiessa. Yhtä aikaa ahdistaa se, ettei ehdi ja se, ettei saisi miettiä vapaa-ajalla töitä.”
Muutamat lähestyvät eläkeikää.
”Ei vaan jaksaisi enää. Ei enää uuden opsin ja digiloikan jälkeen. Ei jaksa meteliä, ei vanhempia, ei jatkuvia muutoksia. Eläkeikään on kahdeksan vuotta, ja ne ovat kuin musta vuori edessä.”
Ratkaisemattomat tilanteet rasittavat.
”Luokassani on väkivaltaisesti käyttäytyvä oppilas, joka kiusaa toisia jatkuvasti. Asiaa on yritetty hoitaa kaksi vuotta, mutta vanhempien mielestä mitään ongelmaa ei ole. Tämä tapaus menee ihon alle ja herättää minut aamuyöllä.”
Enemmistön mielestä opettajalla saa olla paha olo ja se saa näkyäkin jonkin verran. Jos olo on kovin huono, täytyy kuitenkin jäädä sairauslomalle, sillä oppilaiden ei pitäisi joutua olemaan huolissaan opettajasta.
Yksi vastaaja on sitä mieltä, että harvassa työyhteisössä opettajan paha olo sallitaan aidosti.
”Kun selkänsä kääntää alkaa silmien pyörittely ja kommentit: relais vähän, kyllä täällä muidenkin pitää jaksaa, mikä sillä nyt muka on niin vaikeeta.”
Oppilaille opettajat eivät halua vaikeuksistaan yleensä kertoa.
Yksi on kuitenkin kertonut tutuille oppilaille, että hänen elämässään on vaikeaa ja hän saattaa olla aika herkillä. Toinen korostaa, että oppilaat tulevat elämässään muutenkin kohtaamaan ihmisiä erilaisten tunnetilojen vallassa, ja koulussa on syytä harjoitella myös tätä taitoa.
Eniten mielen ongelmista vaikenevat määräaikaiset. ”Heikkouksien näyttäminen kilpailutilanteessa ei ole järkevää, sillä aina löytyy opettaja, joka pystyy ja kykenee”, yksi heistä kirjoittaa.
Useimmin huonosta olosta kerrotaan kollegalle. Todella moni kertoo myös esimiehelle, ja noin puolet vastaajista kuvaa esimiesten suhtautumista ymmärtäväksi ja kannustavaksi. Työmääriin on saatu kevennystä tai viikoittaiset psykoterapiakäynnit otetaan huomioon työaikasuunnittelussa.
Pahoja mokiakin on. Yksi vastaaja kertoo, että esimies lähetti opettajan uupumuksesta kaikille Wilma-viestin ilman opettajan lupaa.
Joskus esimies on täysin eri aaltopituudella.
”Puhuin esimiehelle kiireestä, priorisoinnin tarpeesta, silppuprojektien kuormittavuudesta, lepsummaksi muutettujen järjestyssääntöjen vaikutuksesta oppilaiden käytökseen, työrauhaan ja ilmapiiriin – esimies kysyi, olenko harkinnut ongelmaan lääkitystä.”
Tukea moni on saanut työterveyspsykologilta, ja kollegoilta tulee iso apu.
”Kollegat ovat ottaneet joitakin hommiani vastuulleen edes kysymättä, tarvitsenko apua. Ollut ihan huippujuttu!”, yksi kertoo.
Päänsilitys ei kuitenkaan ole aina tarpeeksi.
”Saan töissä sympatiaa, mutta se ei tuo konkreettista apua. Toki lämmittää mieltä. Toivoisin saavani luokkaan ohjaajan ja oppilaiden tuen tarpeiden mukaiset resurssit. Siis kunnolliset edellytykset tehdä työni kunnolla ja hyvin.”
37-vuotias matemaattisten aineiden opettaja:
Olen masennuksesta avoin, koska se on osa minua
”Muutama vuosi sitten uuvuin ja jäin pitkälle sairauslomalle. Olin puolitoista vuotta pois työelämästä. Nyt olen tehnyt töitä taas pari vuotta, käyn terapiassa ja olen paranemaan päin.
Uupumuksen alkuvaiheessa toivoin, että joutuisin vaikka kolariin, että saisin sairastaa luvan kanssa. Kynnys lähteä töihin oli korkea. Työskentelin määräaikaisena: vuoden siellä, toisen täällä. Jälleen kerran olin uudessa paikassa ja kaikki oli uutta. Kysymyksiä oli enemmän kuin kehtasin kysyä. Samaan aikaan mieheni oli paljon matkatöissä ja lapset pieniä. Kun kollega eräänä aamuna kysyi, mitä sulle kuuluu, repesin ja rupesin itkemään.
Lääketieteen termistössä ei ole sellaista diagnoosia kuin työuupumus, joten kaikki työuupuneet saavat masennusdiagnoosin. Toisaalta minulla oli myös selviä masennusoireita.
Parantelin masennusta sairauslomalla puolitoista vuotta. Ensimmäisenä vuonna kävin mielenterveyshoitajalla ja lääkärillä, sitten hakeuduin terapiaan. Minulla oli kaksi alle kouluikäistä lasta, ja arjen pyörittäminen piti pinnalla. Tein myös valmiiksi kolmannen opetettavan aineeni kemian opintoja, ja pysyin siten työn syrjässä kiinni.
Lapsille kerroin, että äidillä on sairaus, jonka nimi on masennus. Se vaikuttaa niin, että äitiä väsyttää ja itkettää. Lapset ottivat asian hyvin konkreettisesti: esikoinen sanoi, että jos sua väsyttää, sun pitää mennä nukkumaan.
Sairausloman jälkeen aloitin uudessa työpaikassa, jossa esimiestä oli helpompi lähestyä. Kerroin rehtorille, että minulla on todettu työuupumus ja keskivaikea masennus, ja toivun parhaillaan terapiassa. Työtaakkaani helpotettiin hieman ja luokanvalvojan velvollisuuksia vähennettiin.
Kerroin myös oman aineryhmäni opettajille masennuksesta. Muiden työkavereiden kanssa olen sivunnut asiaa kahvipöytäkeskusteluissa, kun siihen on tarjoutunut luonteva tilaisuus. En ole julistanut asiaa enkä myöskään salannut. Suurin osa kollegoista on pitänyt avoimuuttani rohkeana.
Oppilaille en ole kertonut, koska haluan tehdä työtäni ilman turhia leimoja tai paineita esimerkiksi huoltajien taholta.
Olen asiasta avoin, koska se on osa minua. Miksi mieli ei saisi sairastaa? Jos on jalka poikki, kaikki ymmärtävät, että jää sairauslomalle. Yhtä lailla mielen nyrjähdys voi olla työnteon este.
Sain vakituisen paikan kolmannesta työpaikasta töihin paluun jälkeen. Nautin työnteosta. Työyhteisö on paras mahdollinen. Aiemmin olen ollut suurissa 600–700 oppilaan kouluissa. Tämä koulu on puolet pienempi, ja meno on rauhallisempaa.
Terapiassa olen oppinut, että minä riitän. Ei tarvitse olla superäiti tai superopettaja, ja saa sanoa ei. Koen, että olen ammattilainen, joka hallitsee työnsä.
Vaalin mieleni hyvinvointia erilaisilla tavoilla. Luen, teen käsitöitä, liikun. Viime vuonna kävin trampoliinikurssin.”
Työnilo heikentynyt
- Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
- On laskettu, että yksi mielenterveyden edistämistyöhön investoitu euro maksaa itsensä takaisin viisinkertaisesti.
- Keväällä julkaistu OAJ:n työolobarometri kertoo, että kaikki opettajaryhmät voivat töissä kauttaaltaan huonommin kuin kaksi vuotta sitten.
- Vastaajista 43 prosenttia kokee erittäin tai melko usein työn aiheuttamaa stressiä. Luku on selvästi korkeampi kuin suomalaisessa työelämässä keskimäärin.
- Viisi vuotta sitten 78 prosenttia opettajista kertoi olevansa innostunut työstään erittäin tai melko usein, viime vuonna enää 67 prosenttia.
- Jos uuvut tai masennut, keskustele ensin esimiehen kanssa. Voit hakea apua myös työterveydestä ja työsuojeluvaltuutetulta.
- Liian suuri ryhmä haittaa oppimista ja väsyttää opettajan. OAJ:n eduskuntavaalitavoitteissa vaaditaan, että opettajia pitää olla riittävästi suhteessa lasten ja opiskelijoiden määrään.