Itämeri-sivustolla voi sukeltaa tiedon mereen

Upouusi Itämeri-sivusto on runsaudensarvi, josta opettajat voivat ammentaa mereen liittyvää tietoa ja tehtäviä myös etäopetukseen.

Visuaalinen ja interaktiivinen. Opettajien työtä tukevaa materiaalia ja apua tuntien suunnitteluun. Vinkkejä Itämeren suojelemiseksi.

Siinä joitakin toiveita opettajilta, jotka olivat suunnittelemassa uuden Itämeri-portaalin Opi ja tutki -oppimateriaalipankkia.

– On sattumaa, että Itämeri-sivusto valmistui juuri etäopetusvaiheeseen, Meritieto-portaalin ohjausryhmään kuulunut Maija Flinkman sanoo.

Hän on Espoon Otaniemen lukion biolo-gian ja maantieteen lehtori.

Portaaliin koottiin olemassa olevia meriaineistoja mutta lisäksi biologianopettajat ja Suomen ympäristökeskuksen Syken asiantuntijat ideoivat ja tekivät sivustolle paljon uutta opetusmateriaalia.

 

Flinkman poimii pari tärppiä kollegoille.

– Opetuksessa saa käyttää maksutta Itämeri kuvina -kuvapankkia. Aineistoja voi käyttää omiin tutkimuksiin ja esimerkiksi kuvaajien piirtämistä voi harjoitella valmiiden Opi ja tutki -osion mittausaineistojen avulla.

Osiossa on runsaasti merellistä pohdittavaa ja opittavaa: videoita, tarinoita, tietopaketteja, julisteita, sanaristikkoja, tehtäviä ja pelejä.

Lajintunnistusta helpottaa Pinkka. Vinkit vinkkaa arjen ympäristöohjeita.

Flinkman kannustaa opettajia varaamaan aikaa portaalin polkujen tutkimiseen. Oppimateriaalien ja biologian aineistojen lisäksi sivuilta löytyy vaikkapa meriarkeologiaa historian ja merenkulkuasiaa taloustiedon opetukseen.

– Ja koska sivusto on myös ruotsiksi, miksikäs ei Itämeren ekologiaa på svenska?

 

Itämeri-tiedon aarrearkku

  • Itameri.fi-portaalin osio Opi ja tutki on suunniteltu opetuskäyttöön. Etenkin yläkoulu- ja lukio-opetuksen aineksia on runsaasti.
  • Suomen ympäristökeskus Syke on tuottanut oppimisosion aineistot. Sivulle on koottu yhteen myös useiden muiden tutkimuslaitosten, WWF Suomen, Luontoliiton, Ylen ja MTV:n materiaaleja.