Oikeus osallisuuteen ja osallistumiseen kuuluu kaikille oppilaille taustasta riippumatta”, painottaa koulua ja demokratiaa tutkinut Tiina Luoma antologiassa Koulu ja eriarvoisuus.
Sananvapauden käsitteen hahmottaminen kuuluu keskeisesti koulun demokratiakasvatukseen, mutta pääsevätkö kaikki äänet kuuluville? Millaisia esteitä pitäisi ensin murtaa?
Kysymykset koskevat kaikkia koulutusasteita.
– Lukiolaiset osaavat jo vaihtelevasti sensuroida itseään, toteaa liikunnan ja terveystiedon opettaja Josefina Koski Sibelius-lukiosta Helsingistä.
Hänen kokemuksensa mukaan sananvapaus toteutuu pääsääntöisesti opetustilanteissa. Opettajan vain pitää selittää ja perustella asiat niin hyvin, että opiskelijat ymmärtävät puheen kutsuna keskusteluun. Jotta dialogi lähtisi käyntiin, erimielisyyksiä pitää pikemmin lietsoa kuin sammuttaa.
– Sibelius-lukiossa opiskelijat tuntevat oikeutensa, mutta osaavat käyttäytyä korrektisti ja liberaalin hyväksyvästi erilaisuutta kunnioittaen, Koski taustoittaa.
Inkeri Rissasen kirjassa Kohti yhdenvertaista koulua toisaalta väitetään, että taustaoletukset ”vinouttavat opettajien odotuksia merkittävästi”, kun heillä ei vielä ole tietoa oppilaasta ja tämän osaamistasosta.
Josefina Koski on ratkaissut ongelman pyytämällä oppilailtaan palautetta.
– Jos opiskelija nostaa esiin esimerkiksi sukupuolten moninaisuuden, tarjoudun puhumaan aiheesta tarkemmin kahdestaan luokkakäsittelyn lisäksi.
Vaikea aihe on opettajalle aina itsensä kehittämisen paikka, Koski jatkaa.
– Kysyn oppilailta lopuksi, että miten meni. Reaktioni vaikuttavat oppilaiden sanavalmiuteen.
Opettaja on vastuussa siitä, ettei vihapuheelle anneta yhtään ilmatilaa.
Kysymykset ja toiminnalliset tehtävä rohkaisevat osallistumaan
Suomen perustuslaissa kaikkien ”sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennalta ehkäisemättä”.
Koski pyrkii oppilaisiinsa tutustumalla luomaan luokkayhteisöön ilmapiirin, jollaista avoin vuoropuhelu edellyttää. Opiskelijoiden pitää pystyä luottamaan opettajan oikeudenmukaisuuteen.
– Kaikkia ei voi päästää yhtä aikaa ääneen, mutta tasavertainen puheenvuorojen jako on mahdollista, kun pitää mielessä opiskelijoiden yksilölliset erot.
Kenenkään ei myöskään pidä vaieta siksi, että tuntee yksinäisyyttä tai kuuluu vähemmistöön.
Nuorilla on suuri tarve muodostaa mielipide puolesta tai vastaan. Opettajan tehtävä on tuoda keskusteluun harmaan monet sävyt. Hän on erityisessä vastuussa siitä, ettei vihapuheelle anneta yhtään ilmatilaa.
Kosken mukaan koulun turvallisen tilan periaatteet tekevät tietä oppilaan urhealle itseilmaisulle.
– Esimerkiksi seksuaalikasvatuksessa avarakatseisuus sekä häpeämättömyys heijastuvat opettajasta oppilaisiin, Koski sanoo.
Ainakin lukiolaiset aistivat, jos totuus asiasta jää sanomatta.
– Opettajan pitääkin rohkaista oppilaita haastamaan opetuksen sisältö monipuolisilla näkökulmilla.
Avain sananvapauden toteutumiseen löytyy kriittisestä ajattelusta. Opettajan tulee lisäksi arvioida oppilaittensa ”erilaiset ajattelun kehittymisen tasot”, Koski sanoo.
– Keskustelua saa raotettua erilaisilla kysymyksillä sekä toiminnallisilla tehtävänannoilla. Yhteistyö jaetun tavoitteen eteen usein rohkaisee itsesensuuriinkin taipuvaisia osallistumaan.
Sananvapaus on myös vastuuta päästää toiset ääneen.
Ennakkoluulojen tunnistaminen edistää sananvapautta
Sananvapautta edistää, että tunnistetaan kouluun kenties pinttyneet ennakkoluulot ja eriarvoisuudet.
– Eriarvoistavien käytäntöjen poisto sallii kaikille luokassa oleville toiveet tulevaisuudesta, sosiologian apulaisprofessori Mira Kalalahti Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Hänen mukaansa nuoret eivät aina uskalla tuoda unelmiaan esiin.
– Äänekkäimmät ja röyhkeimmät saavat toki äänensä kuuluville, ja sitten monet vain ottavat heistä mallia. Sananvapaus luokassa kasvaa, jos opettaja tulkitsee myös hiljaisten peesaajien kehollista viestintää.
Sananvapaus on myös vastuuta päästää toiset ääneen.
Esimerkiksi Opetushallituksen Miina ja Ville -oppiaineistot neuvovat, miten oppilaiden kanssa voi kartoittaa oman koulun sananvapaustilaa. Sitä selvittävät kysymykset valitaan ikäryhmän mukaan: Saako opettajille ilmaista vapaasti mielipiteensä? Jos vapautta supistetaan, onko se tarpeellista ja perusteltua?
Helsingin yliopiston Opetushallitukselle tekemä Perus- ja ihmisoikeudet opetus- ja kasvatusalalla -opas muistuttaa puolestaan, että ”opettaja voi joutua arvioimaan omaa puuttumiskynnystään oppilaan sananvapauden käyttöön”.
Rajat vetää viime kädessä rikoslaki. Vihiä saa tiedeyhteisöltä.
Dialogisuus kuuluu opettajan työn arvoihin
Helsingin yliopiston opettajankoulutuksessa perehdytään sananvapauden ja -vastuun kysymyksiin ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen. Suomessa korostuu opettajan autonomia: vastuuhenkilönä opettaja tekee päätöksiä oppilaiden parhaaksi vaihtelevissa vuorovaikutustilanteissa.
– Oppilaiden dialoginen opetus on tärkeä arvoperusta suomalaisessa opettajan työssä, taide- ja taitoaineiden didaktiikan professori Lauri Väkevä sanoo.
Perusopetuksen opetussuunnitelma on selkeä: ”Perusopetus kasvattaa oppilaita ihmisoikeuksien tuntemiseen, kunnioittamiseen ja puolustamiseen.”
– Toisaalta opettajankoulutuksen eetokseen kuuluu arvostaa lasten ja nuorten omaa valmiutta pohtia ja punnita asioita, Väkevä muistuttaa.
Sananvapauden ja sananvastuun optimaalista tasapainoa haetaan opetuksen käytännöissä jatkuvasti.
Korkeakoulupedagogiikkaan kuuluu keskusteleminen vaikeista aiheista ja arvoristiriidoista. Se auttaa tulevaa opettajaa rakentamaan ja muuttamaan käsityksiään, ehkä maailmankuvaansakin.
– Prosessi ei ole helppo eikä tapahdu yhdessä yössä, Väkevä sanoo.
Hän on silti optimistinen.
– Koulukulttuuri on Suomessa varsin demokraattinen. Kansainväliset vieraat ovat kommentoineet, että suomalaisilla oppilailla ja opettajilla on verraten avoin vuorovaikutussuhde ja hierarkiat täällä ovat matalia.
Ulkomaalaisarvioita voinee uskoa, sillä he katsovat sananvapauttamme kriittisen etäisyyden päästä.