Tampereella Peltolammin koulussa valmistavan luokan oppilaat paneutuvat suomen verbeihin. Edistyneimmät harjoittelevat taivutusta opettaja Susa Mäki-Kivistön kanssa. Muutama oppilas lähtee ohjaaja Kaisu Virtasen mukaan treenaamaan lukemista.
Oppitunnin lopuksi kaikki kerääntyvät yhteen kartuttamaan sanavarastoaan pantomiimin avulla.
Näin Mäki-Kivistö eriyttää opetusta 3.–6.-luokkalaisille hyvin erilaisista taustoista tuleville oppilailleen.
Osalle luokan 12 oppilaasta koulunkäynti, lukeminen ja kirjoittaminen ovat aivan uutta. Sitten on oppilaita, jotka ovat muuttaneet Suomeen vanhempien töiden perässä, ja lapsilla on entuudestaan hyvät akateemiset taidot. Eri äidinkieliä luokassa on kahdeksan.
– Ilman toista aikuista tällainen eriyttäminen ei yksinkertaisesti onnistuisi. Ei ainakaan, kun oppilaita on näin paljon, Mäki-Kivistö sanoo.
Lapset viettävät vuoden Mäki-Kivistön opissa ennen yleisopetukseen siirtymistä. Joillekin se riittää, monille ei.
Mäki-Kivistölle on selvää, että valmistavasta opetuksesta maksettavaa valtionosuutta tulisi pidentää nykyisestä yhdeksästä kuukaudesta.
– Esimerkiksi 11-vuotiaana Suomeen tullut luku- ja kirjoitustaidoton oppilas tarvitsee valmistavaa opetusta enemmän kuin vuoden. Nyt tällaisen oppilaan pitäisi vuo- dessa oppia paitsi lukemaan ja kirjoittamaan myös kiriä matematiikassa ikätoveriensa tasolle, Mäki-Kivistö kuvailee.
Myös OAJ ajaa vähintään kahden vuoden valmistavaa opetusta jokaiselle oppijalle.
Oppilaat jäävät valmistavan opetuksen jälkeen usein tyhjän päälle.
Julkinen keskustelu maahanmuuttotaustaisten oppilaiden koulunkäynnin ympärillä on käynyt vilkkaana. Keskustelua on herätellyt muun muassa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin tuore selvitys, jonka mukaan suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevien oppilaiden osaaminen matematiikassa, suomen kielessä ja kirjallisuudessa on selvästi heikompaa kuin muiden.
– Allekirjoitan Karvin selvityksen täysin. Olen huolissani etenkin siitä, miten oppilaat jäävät valmistavan opetuksen jälkeen usein vähän tyhjän päälle, ilman tarvitsemaansa tukea, Mäki-Kivistö sanoo.
Myös yliopisto-opettaja Raisa Harju-Autti Tampereen yliopistosta on huolissaan. Hän käsitteli tuoreessa väitöskirjassaan maahanmuuttajaoppilaiden kielellisesti tuettua opetusta.
Harju-Autin mukaan nykykoulu antaa muualta tulleille liian vähän aikaa ja tukea suomen tai ruotsin kielen oppimiseen. Tutkimusten mukaan vie keskimäärin 5–7 vuotta ennen kuin kielitaito kehittyy opinnoissa edellytettävälle tasolle.
– Nyt maahan tulleen oppilaan pitäisi vuoden valmistavien opintojen jälkeen ymmärtää yleisopetuksessa esimerkiksi historian ja ympäristöopin terminologiaa. Kukin voi miettiä, miten sama sujuisi itseltä vaikkapa vuoden espanjan opintojen jälkeen, Harju-Autti huomauttaa.
Harju-Autti tukisi siirtymää valmistavasta opetuksesta yleisopetukseen kielellisesti tuetun opetuksen ja kielipedagogien avulla. Kielipedagogit avaisivat oppilaille eri oppiaineiden termistöä ja samalla keventäisivät luokan- ja aineenopettajien taakkaa.
Tampereella tällaista työtä tekevät esimerkiksi oppilaan äidinkieltä taitavat konsultoivat opettajat, jotka voivat sopia luokan- tai aineenopettajan kanssa samanaikaisopettajuudesta tai pitää oppilaalle tukiopetusta.
Harju-Autti huomauttaa, että nykyisin suomi toisena kielenä -opettajat tekevät usein tällaisia tehtäviä.
– S2 on oma tärkeä oppiaineen oppimäärä, jolla on omat sisältönsä, tavoitteensa ja arviointikriteerinsä. S2-opettajien ei pitäisi olla tukiopettajia, vaan opettaa suomea ja kirjallisuutta, hän sanoo.
Kielitietoisen opetuksen lisäksi toinen hyvä keino osaamistason nostoon olisi oman äidinkielen opetus. Vähäinenkin määrä kouluympäristössä annettavaa äidinkielen opetusta tukee myös suomen kielen ja muiden oppiaineiden oppimista.
Susa Mäki- Kivistö pohtii, minkälainen integraatio on kullekin oppilaalle parhaaksi.
Korjattavaa olisi myös valmistavassa opetuksessa. Nyt käytännöt vaihtelevat kunnittain. Kunnat päättävät, järjestävätkö ne valmistavaa opetusta.
– Valmistavan opetuksen pitäisi olla subjektiivinen oikeus samaan tapaan kuin esiopetus, Harju-Autti sanoo.
Myös valmistavan opetuksen käytännöistä pitäisi tutkijan mukaan tehdä kansallinen velvoittava ohjeistus.
Esimerkiksi ryhmäkokoon suositus ei riitä. Nyt Opetushallitus suosittelee valmistavan luokan kooksi korkeintaan kymmentä oppilasta. Käytännössä raja ylittyy monissa kouluissa.
OAJ ehdottaa ratkaisuksi valmistavan opetuksen kirjaamista lakiin oppijan subjektiiviseksi oikeudeksi sekä lisää rahaa valmistavaan opetukseen. Kun oppijan oikeus kirjattaisiin lakiin, myös opettajien kelpoisuudet opettaa valmistavassa opetuksessa tulisivat huomioiduiksi laissa.
Jokaisen opettajan pitäisi tietää, mitä kielitietoinen opetus on. OAJ on ehdottanut yliopistoihin tutkinto-ohjelmaa valmistavan opetuksen opettajille, S2-opetuksen opintojen yhdenmukaistamista yliopistoissa sekä täydennyskoulutusohjelmaa maahanmuuttotaustaisten oppijoiden opettamiseen.
Myös Harju-Autti uudistaisi opettajankoulutusta. Tutkijan mukaan valmistavaan opetukseen tarvittaisiin yhtenäiset opettajien kelpoisuusvaatimukset sekä oma koulutuslinja. Kaikkeen opettajankoulutukseen hän lisäisi kielitietoista pedagogiikkaa ja monikielisten oppijoiden kohtaamista.
Valmistavan opetuksen pidentämisen ja ryhmäkoon lisäksi tärkeitä kysymyksiä ovat, miten ja missä vaiheessa S2-oppilaiden tulisi siirtyä yleisopetukseen.
Paikoin valmistavan opetuksen oppilaat opiskelevat yhdessä yleisopetuksen oppilaiden kanssa, paikoin heille on muodostettu erillinen luokka.
– Olisi hyvä, että valmistavan luokan oppilaat pääsisivät yleisopetukseen vaikkapa taito- ja taideaineiden tunneille muiden ikätoveriensa seuraan ja kieltä harjoittelemaan, Harju-Autti sanoo.
Susa Mäki-Kivistö puolestaan pohtii kunkin oppilaansa tilannetta erikseen. Minkä laajuinen integraatio kullekin oppilaalle on parhaaksi?
– Usein isoon luokkaan yksin meneminen jännittää oppilaita. Yhteistyö ystäväluokan kanssa sopii monille paremmin. Siinä koko valmistava luokka tapaa yhdessä yleisopetuksen luokkaa. Yhdessä voi tehdä vaikka lyhytelokuvia tai muita projekteja, hän selittää.
S2-opetuksessa inklusiivisuus olisi Harju-Autin mielestä ihanne. Ideaalitapauksessa kaikki oppilaat olisivat yhtä aikaa suomen ja kirjallisuuden tunneilla.
Näin S1- ja S2-opettajat muodostaisivat oppilaista joustavasti ryhmiä oppilaiden taitotason mukaan. Tällainen ryhmittely vastaisi oppilaiden erilaisiin tuen tarpeisiin.
Harju-Autista päättäjien olisi tärkeä ymmärtää, etteivät koulut ja opettajat pysty yksin ihmeisiin.
– Kaikkeen ei koulu pysty. Päättäjät voivat vaikuttaa alueelliseen eriytymiseen kaupunkisuunnittelulla, kaavoituksella tai vaikkapa positiivisella diskriminaatiolla, Harju-Autti summaa.
Raisa Harju-Autin väitöskirja: Kielellisesti tuettu opetus: Yläkouluikäiset maahanmuuttajaoppilaat opetuskieltä ja oppiainesisältöjä oppimassa. Tampereen yliopisto 2022.
Kuvatekstiä muokattu 6.3.2023: Kuvatekstissä väitettiin, että Raisa Harju-Autti ja Susa Mäki-Kivistö ovat yhtä mieltä siitä, että muualta tulleiden oppijoiden pitäisi saada nykyistä pidempään valmistavaa opetusta. Raisa Harju-Autti ei ole tätä mieltä. Hän toivoo muualta tulleille pidempikestoista tukea ja kielellisesti tuettua opetusta valmistavan opetuksen jälkeen.