S2-ope löysi menetelmän, joka toimii

Kuka on tarinan päähenkilö? Annukka Kinnunen kysyy.

Kakkosluokkalaisten kädet viuhtovat ilmaa. Mehiläinen! Kinnunen alleviivaa sanan taululle heijastetusta tekstistä ja piirtää sen viereen raidallisen hyönteisen.

Kinnunen on helsinkiläisen Pasilan peruskoulun S2-opettaja. Juuri nyt, elokuisena tiistaina, on meneillään yhteinen suomen tunti luokanopettaja Jenni Pollarin kanssa.

Lapset opettelevat tarinan kirjoittamista mallin ja kuvanoppien avulla.

Oppilaiden kielitaito ei kehity kuten haluaisin. Opetus tuntuu yksinkertaistavalta. Pitäisikö lopettaa koko S2-opettaminen? Näitä ajatuksia Kinnusen mielessä pyöri vielä reilu kymmenen vuotta sitten.

Äitiyslomalla ollessaan hän alkoi pohtia, että jossain on varmasti kehitetty pedagogiikkaa, joka toimii.

Kinnunen löysi Australiassa kehitetyn Reading to Learn -menetelmän, jossa opetus lähtee tekstilajeista. Hän sai tilaisuuden kokeilla menetelmää, kun luokanopettajatyökaveri kertoi, että vitosluokan S2-oppilaiden oli vaikea oppia historiaa.

Kinnunen laittoi oppilaat paitsi lukemaan, myös kertomaan lukemastaan toisilleen.

– Tunneilla keskusteltiin paljon. Osaamattomuudesta johtunut hiljaisuus väistyi, ja yllättäen oppilaat pärjäsivät hyvin kokeessa, Kinnunen kertoo.

Kaikki on kunnossa, sanovat kuntien hallinnon ihmiset mediassa. Samaan aikaan tutkijat puhuvat kielitietoisen opetuksen ja resurssien lisäämisen puolesta.

Soitan Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen professori Jenni Alisaarelle. Hän on työskennellyt vuosia S2-opettajana sekä tutkinut kielitietoisuutta, monikielisyyttä ja kielen oppimista.

Alisaari painottaa, että monessa paikassa S2-opetuksen käytänteet ovat kehittyneet loistaviksi. Hänen suurin huolenaiheensa on tason vaihtelu. Hän ajattelee, että kansallinen ohjeistus voisi olla nykyistä yksiselitteisempää.

Vaikka lain mukaan S2-opetukseen ohjaamisen perusteena on kielitaito, muutkin seikat kuten väestörekisteriin merkitty kieli voivat vaikuttaa päätöksiin. Tämä ilmiö on Alisaaren huolista toinen.

Tilanteesta kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön teettämä, maaliskuussa 2022 julkaistu selvitys, jossa Alisaari on asiantuntijana.

Osaamattomuudesta johtunut hiljaisuus väistyi.

Hyviä malleja arviointiin ja ohjaukseen löytyy kouluista, joissa maahanmuuttotaustaisia lapsia ja nuoria on ollut pitkään. Niissä kielitaitoa arvioidaan monipuolisesti ja kielen eri osa-alueet otetaan huomioon. Huoltajien kanssa käydään systemaattisesti avointa keskustelua.

Oppilaat tarvitsevat kielen oppimiseen kaikkien opettajien tukea. Esimerkiksi siten, että opettajat käyttävät kieltä, jota oppilas ymmärtää, mutta josta hän oppii jotain uutta. Tai siten, että tekstin ja puheen tukena käytetään visuaalisia vihjeitä.

Alisaari kutsuu tätä kielellisesti vastuulliseksi pedagogiikaksi. Sen kehittämiseksi opettajat tarvitsevat sekä pitkäjänteistä täydennyskoulutusta että aikaa suunnittelulle ja yhteistyölle.

Hyvä uutinen on se, että kielellisesti vastuullinen pedagogiikka hyödyttää kaikkia, myös taitavia oppilaita.

– Pedagoginen kehittäminen ja se, että luokissa olisi enemmän aikuisia, tekisivät ihmeitä, Alisaari sanoo.

S2-tunneilla ehditään katsoa, miten kieli toimii. Varsinainen kielitaito opitaan muilla oppitunneilla.

Näin sanoo pitkän linjan S2-opettaja Katriina Rapatti. Hän on pyöritellyt kielen oppimista perusopetuksen ja ammatillisen toisen asteen opettajana, väitöskirjatutkijana, kouluttajana ja oppikirjojen tekijänä. Tällä hetkellä työpaikka on Eiran aikuislukiossa Helsingissä.

Häntä huolestuttaa se, että maahanmuuttotaustaiset opiskelijat keskeyttävät huomattavasti muita useammin opinnot ammatillisella toisella asteella.

– Jos kielen oppimista ei tueta, voi kehittyä ihmisryhmiä, joilla ei ole lopulta mitään koulutusta, koska kaikki jää kesken.

Rapatti arvelee, että S2-opetuksen ongelmien taustalla voi olla vääriä tulkintoja opetussuunnitelmasta.

Edellisessä opsissa S2-opetuksen sisällöt ja tavoitteet olivat samat läpi perusopetuksen. Nykyisessä opsissa on omat sisällöt 1–2-, 3–6- sekä 7–9-luokille, ja ne ovat lähellä suomen kielen ja kirjallisuuden oppimäärää.

Opsissa mainitaan myös, että S2:ssa opiskellaan samoja tekstejä ja tekstilajeja kuin suomen kielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Alkuvaiheen jälkeen ei siis pitäisi enää käyttää selkokielistä materiaalia.

Yksinkertaistettu teksti ei opeta vaikeampien tekstien lukemisessa tarvittavia lukustrategioita kuten taitoa tutkia, mitä käsitteet tarkoittavat. Siihen on menetelmiä, joista hyötyisivät kaikki opettajat.

Esimerkiksi tällaisia: Ensin käsiteltävä asia havainnollistetaan. Seuraavaksi analysoidaan tekstilajin piirteitä. Lopulta tutustutaan avainkäsitteisiin siten, että opettaja selittää, mistä tietyssä virkkeessä kerrotaan. Hän kertoo, että tekstissä on sana, joka kuvaa kyseistä asiaa. Oppilaiden tehtävä on tunnistaa sana.

– Jos oppilailta kysyy vain sisältökysymyksiä, kuten montako asukasta jossain on, he oppivat etsimään teksteistä yksittäisiä tietoja, Rapatti sanoo.

Lopullisen päätöksen oppilaan S2-oppimäärästä tekee huoltaja. Koulun tehtävä on auttaa huoltajia ymmärtämään, mistä he päättävät ja miksi. Mutta entä kun huoltajien koulutustaso ja kielitaito vaihtelevat?

Väitöskirjatutkija Maija Yli-Jokipii kertoo esimerkin turkulaisesta koulusta, jossa hän työskenteli aiemmin S2-opettajana. Siellä monikielisille huoltajille pidettiin erillinen vanhempainilta.

Illassa S2-opetusta ja paria muuta aihetta käytiin läpi kieliryhmittäin. Kussakin ryhmässä oli mukana tulkki, ja aikaa oli varattu myös keskustelulle. Illat järjestettiin lähellä perheiden koteja.

– Vanhempainillat kiinnittivät perheet ja oppilaat entistä paremmin kouluun, Yli-Jokipii sanoo.

Hän muistuttaa, että ihmiset, jotka osaavat sekä suomea että kiinaa, somalia, turkkia tai hindiä, ovat yhteiskunnalle valtava voimavara, sillä kielitaitoista väkeä tarvitaan niin yrityksissä kuin julkisissa palveluissakin.

Oman äidinkielen opettajat voivat auttaa arvioimaan, tarvitseeko oppilas S2-opetusta vai tukea oppimisvaikeuksiin.

– He pystyvät katsomaan, miten oppilas toimii kielellä, jota osaa parhaiten, Yli-Jokipii sanoo.

Kun Annukka Kinnunen näki, miten oppilaiden kirjoitustaito kehittyi Reading to Learn -menetelmän avulla, hän ehdotti luokanopettajille yhteistyötä.

Luokanopettajat innostuivat, ja kirjoittamisesta tuli muutamassa kuukaudessa oppilaille mieluinen rutiini.

Vaikka Kinnusen oppilaiden kielitaidon taso vaihtelee, kaikki kirjoittavat samoja tekstejä. Nopeatahtinen menetelmä auttaa impulssiherkkiä oppilaita keskittymään. Toiset rauhoittuvat, kun he huomaavat osaavansa.

– Kun oppilaat saavat mallin ja tukea, jokainen pystyy kehittymään, Kinnunen sanoo.

Juttuun on haastateltu erityisasiantuntija Päivi Lyhykäistä OAJ:stä, S2-suunnittelijaopettaja Heidi Naukkarista Omniasta, opetusneuvos Sanna Voipio-Huovista Opetushallituksesta ja väitöskirjatutkija Lauri Ståhlbergia.