Miksi pelisivistystä tarvitaan?
Tiesitkö, että rageeminen tarkoitti alun perin peleissä raivostumista?
Vuoden 2020 Pelaajabarometrin mukaan lähes kaikki 10–19-vuotiaat pelaavat joskus digitaalisia viihdepelejä, 79 prosenttia viikoittain ja miltei puolet joka päivä. Pelaaminen vaikuttaa lasten ja nuorten sosiaalisiin suhteisiin, kieleen, kulttuuriin, maailmankuvaan ja ammatillisiin haaveisiin.
Tutkimusten mukaan pelaamisella on sekä hyötyjä että haittoja, joskus yhtä aikaa.
Peleissä pyörii parinsadan miljardin euron maailmanlaajuinen bisnes.
Kritiikittömällä ihannoinnilla ilmiöstä ei saa sen parempaa otetta kuin tuomitsemisellakaan. Siksi nuorten pelaamiseen erikoistunut tutkijatohtori Mikko Meriläinen puhuu pelisivistyksestä eli sen hahmottamisesta, mitä kaikkea pelaamiseen liittyy.
– Pelisivistys on tapa lähestyä asiaa, uteliaisuutta, innokkuutta, valmius kyseenalaistaa ja pohtia, Meriläinen sanoo.
Leikkiä, tavoitteellisuutta ja yhdessäoloa
Lapsille ja nuorille pelit ovat leikkiä. Omaan pelihahmoon tai huolella rakennettuun linnakkeeseen voi syntyä samanlaisia suhteita kuin lempileluun.
Mikko Meriläinen muistuttaa, että lapset ja nuoret saattavat satsata paljonkin aikaan pelissä kehittymiseen samalla tavalla kuin jääkiekkoon tai kitaransoittoon. Jonkun haaveammatti voi liittyä peleihin.
Aino Harvola kertoo, että pelissä voi kiinnostaa esimerkiksi tarina tai hahmot, pelin mahdollistama luovuus tai pelimekaniikka eli se, kuinka pelissä esimerkiksi hypitään, tapellaan tai kerätään asioita.
– Aika usein pelaaminen on lapsille ja nuorille kivaa yhdessäoloa. Joillekin se on rentouttavaa, arjesta irrottavaa viihdettä, hän sanoo.
Yhteisöllisyyden muodot vaihtelevat olohuonepelaamisesta globaaleihin yhteisöihin.
– Peleissä lapsella tai nuorella voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia rooleja kuin muissa yhteisöissä ja se voi olla heille hyvin merkityksellistä, Harvola kertoo.
Pelikasvatus lähtee kiinnostuksesta
Hyvän pelikasvattajan ei tarvitse tietää kaikkea peleistä. Parhaita asiantuntijoita ovat pelaajat itse eli lapset ja nuoret. Tärkeintä on kiinnostua siitä, millaisia merkityksiä pelaamisella heille on.
– Riisutuimmillaan pelikasvatus on kyselemistä, keskustelemista ja ajatusten herättämistä, arvioi pelikasvatuksen asiantuntija Aino Harvola Ehkäisevä päihdetyö Ehyt-yhdistyksestä.
Avoin kiinnostus toiselle tärkeää peliä kohtaan synnyttää luottamusta. Luottamuksen varassa pelaaja voi puhua niistäkin asioista, jotka pelimaailmassa askarruttavat tai herättävät huolta.
Avoin kiinnostus toiselle tärkeää peliä kohtaan synnyttää luottamusta.
Tunteiden ilmaisuun voi sopia säännöt
Pelit herättävät paljon tunteita. Vaikeus sietää epäonnistumista on yksi tyypillisimmistä tunteista.
Aino Harvola kehottaa sopimaan tunteiden ilmaisuun pelisäännöt. Sen sijaan, että lapsi purkaa hävityn pelin aiheuttamaa harmia tiuskimalla kaverille, hän voi juosta vaikka talon ympäri tai hakata nyrkkeilysäkkiä.
Laskeutumista pelistä muuhun arkeen voi helpottaa siirtämällä pelin leikkeihin, tarinoihin tai piirustuksiin.
– Osalla toimii ennakoitavuus – tieto siitä, kauanko pelaaminen kestää ja mitä sen jälkeen tapahtuu, Harvola sanoo.
Pitäisikö olla huolissaan?
Lukuisat pelien äärellä vietetyt tunnit eivät vielä itsessään kerro ongelmista. Huomio kannattaa tarkentaa pelaajan motivaatioon sekä siihen, miten peli vaikuttaa pelaajaan.
On eri asia harjoitella joukkueena e-urheilukisoihin kuin pelata siksi, ettei muutakaan tekemistä ole. Sekä Meriläisen että Harvolan mielestä hereillä kannattaa olla silloin, jos vaikuttaa, että lapsi tai nuori pakenee pelaamiseen muun elämän ongelmia.
– Esimerkiksi jos taustalla on kriisitilanne ja pelaamista käytetään säätelemään ahdistusta, Harvola kuvailee.
Vaikka pelaaminen lisäisi ongelmia, se voi olla samaan aikaan kannatteleva asia, joskus jopa ainut. Silloin pelko pelien menettämisestä ei helpota tilannetta.
Hyvä lähtökohta tasapainoiselle pelaamiselle ovat riittävät yöunet ja monipuolinen arki, jossa pelaamiselle on myös vaihtoehtoja.
Pelien maailmankuvaa kannattaa purkaa
Pelit ovat osa kaupallista kulttuuria, mediatuotteita, jotka heijastavat tekijöidensä arvoja ja näkemystä maailmasta.
Mikko Meriläinen lähtisi purkamaan pelien maailmankuvaa kysymällä: Mitä pelissä tavoitellaan? Millaiseen toimintaan se kannustaa? Mikä pelissä innostaa pelaamaan? Millaisilla mekanismeilla pelaajaan yritetään vaikuttaa? Miten houkutellaan käyttämään rahaa?
– Monet pelit ovat hyvin nopeasyklisiä. Pelaaja yritetään pitää pelin äärellä siten, että uusi peli käynnistyy nopeasti edellisen loputtua.
Kriittiseen pelilukutaitoon kuuluu myös pohdinta siitä, millaisen mallin peli antaa maailmasta. Miten poliittisia kysymyksiä käsitellään tai millaisia nais- ja mieshahmoja löytyy.
– Nykypäivään sijoittuvissa räiskintäpeleissä ei esimerkiksi koskaan sodita ruotsalaisia vastaan. Viholliset ovat usein Lähi-idästä tai Venäjältä, Meriläinen sanoo.
Hän nostaa esiin vanhempainillassa kuulemansa huolen siitä, että peleissä toistetaan paljon hyvin yksitoikkoisia juttuja jonkin isomman tavoitteen saavuttamiseksi ja sitä markkinoidaan viihteenä. Hän kaipaa keskustelua siitä, mitä haluamme peleiltä ja pelaamiselta.
– Pelisivistyksellä maailmaa pitäisi pyrkiä muuttamaan parempaan päin olipa kyse pelikulttuurista tai lasten ja nuorten elämästä ylipäätään.