Harvalla elämänalueella kurkotellaan yhtä hanakasti kohti tulevaisuutta kuin koulutuksessa ja kasvatuksessa. Kouluissa ja päiväkodeissa suoritetaan hyvän elämän eväiden tasajakoa.
Niin on ollut puoli vuosisataa myös täällä, Tampereen yliopiston legendaarisessa kahviossa Alakuppilassa.
Näillä oransseilla nahkatuoleilla istuskellen yliopistoväki on esittänyt vuodesta 1967 lähtien lennokkaita ajatuksia ihmiskunnan ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. Samalla opiskelijat ovat vuoroin murehtineet ja haaveilleet omasta tulevaisuudestaan.
Olen tullut Alakuppilaan, koska haluan kuulla, miltä kasvatuksen, koulutuksen ja opettajan työn tulevaisuus näyttää pian opettajaksi valmistuvan nuoren aikuisen silmin.
Haluan kuulla, miltä kasvatuksen, koulutuksen ja opettajan työn tulevaisuus näyttää.
Istahdamme parantamaan maailmaa Tampereen yliopistossa luokanopettajaksi opiskelevan Mira Laurinantin kanssa. Hän täyttää syksyllä 25 vuotta, eli vuosisadan puolivälissä hän on jo kokenut opettaja, mikäli alalla pysyy.
Laurinantin vanhemmat ovat työskennelleet tekniikan alalla. Hän sanoo jo viisivuotiaana ilmoittaneensa heille ryhtyvänsä opettajaksi. Kesät hän ajaisi Tykkimäen huvipuiston laitteita.
– Olen siis Kouvolasta. Mulla on kolme sisarusta ja varmaan 25 serkkua. Isovanhempani ovat yli kymmenen lapsen perheistä, eli mulla on iso, iso, iso suku. Ja kaikki se on Kouvolasta.
Niin, neljälapsinen perhe. Sellainen oli keskimääräistä suurempi paitsi Mira Laurinantin myös hänen vanhempiensa syntymän aikaan. Jos kaikki muutkin perheet olisivat olleet sen kokoisia, emme odottaisi nyt polvet tutisten, että väestöpyramidi kaatuu päälle.
Iso kehityskaari on nähty kauan: väestö vähenee ja vanhenee länsimaissa. Asia on alettu ymmärtää koulutuskeskusteluissakin. Opettajilla on vuosi vuodelta vähemmän opetettavia samalla, kun yhä suurempi osa palveluverkon rahoittajista siirtyy eläkkeelle.
Kun suomalainen peruskoulu täytti 50 vuotta, historiaa tehtiin myös väestötieteessä. Vuonna 2022 syntyvyyttä kuvaava kokonaishedelmällisyysluku putosi vuodesta 1776 alkaneen mittaushistorian matalimmalle tasolle.
Suomen kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna 1,32. Luku kertoo, kuinka monta lasta nainen on keskimäärin synnyttänyt. Jotta nykyinen väestö uusiutuisi kokonaan, naisten pitäisi synnyttää yli kaksi lasta, sillä kaikki syntyneet lapset eivät jää henkiin.
Tänä vuonna tekeillä näyttää olevan uusi ennätys, kun vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana syntyi yli tuhat lasta viime vuotta vähemmän.
Toistaiseksi viimeisen kerran Suomen kokonaishedelmällisyysluku oli yli kahden vuonna 1968. Samana vuonna kun eduskunta hyväksyi puitelain peruskoulusta.
Sinä vuonna Mira Laurinantin isä oli viisi- ja äiti kaksivuotias. Vuoden 2030 tienoilla he saavuttavat vanhuuseläkeiän ja voivat jättää työelämän viestikapulan seuraaville sukupolville.
Mutta jos lapset vain vähenevät, riittääkö Laurinantille ja muille opettajille töitä?
Joissakin kunnissa väestömuutokset ovat pian dramaattisia.
Näin sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Risto-Matti Alanko, jonka mukaan muuttuva väestörakenne vaatii uusia ajattelu- ja toimintatapoja etenkin kunnilta.
Hänestä kunnissa tarvitaan syntyvyyteen liittyvää koulutuspoliittista kriisitietoisuutta. Valmiuden ja ymmärryksen pitäisi nousta uudelle tasolle kunnan päättäjien, opetustoimen johdon ja opettajienkin parissa.
Hän näyttää eri tilastolähteistä tekemiään koosteita. Koululaisten määrässä lähestytään vedenjakajaa. Vuosina 2021–2035 Suomen 7–14-vuotiaiden lukumäärä putoaa lähes 85 000:lla.
Kiperiä kysymyksiä opetuksen järjestämisestä on edessä esimerkiksi niissä 88 kunnassa, joissa syntyi vuonna 2021 alle 20 lasta. Havainnollista on sekin, että Suomen 309 kunnasta 70:ssä eli lähes joka neljännessä on vain yksi peruskoulu.
Ei ole kysymystä siitä, mikä on kunnan päätehtävä.
Vaikeisiin kysymyksiin tarvitaan rehellisiä vastauksia ja suunnitelmia varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestämisestä. Kunnilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa, sillä sote-uudistuksen jälkeen varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäminen ovat kunnan suurimmat tehtävät.
– Ei ole kysymystä siitä, mikä on kunnan päätehtävä. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lisäksi kunnissa ei tarvitse oikeastaan muuta tehdä kuin vilkaista, että tiet ovat kunnossa ja vesi kulkee putkissa, Alanko kuvaa.
Kuntien ja syntyvyyden tulevaisuudennäkymiä pyöritelleen Alangon mukaan epätoivoon ei ole syytä vajota.
– Maailma muuttuu aina, mutta myös opettajan työtä tarvitaan aina. Myös 50 vuoden päästä meillä on tarve opettajan työlle. Sitä työtä ei vain järjestetä samalla tavalla kuin tällä hetkellä.
Suoraviivaisesti voisi ajatella, että pienenevä syntyvyys johtaisi hallittavampiin ryhmäkokoihin.
Alangon ja OAJ:n näkemyksiä tilanteesta voi tiivistää niin, että lapsimäärän pienentyessä koulutuksen rahoitusta voidaan suunnata sinne, mistä sitä nyt puuttuu. Laatuun.
Tässä kohtaa moni lukija varmasti nostaa kätensä ja huomauttaa, etteivät koulutettavat vähene niin kauan, kun meillä on maahanmuuttoa. Ja oikeassahan te olette.
Vuosina 2020–2040 vieraskielinen 15–64-vuotias väestö on kasvamassa yli 300 000 henkilöllä. Arvio on aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n Opetushallitukselle tekemästä selvityksestä.
Kuvio on enemmän kuin yksinkertainen: “Väestökehitys riippuu syntyvyydestä, kuolleisuudesta ja maahanmuutosta.”
Näin asian tiivistää työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto viime vuonna julkaistussa teoksessaan Puuttuvat puoli miljoonaa. Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus.
Kirjan nimeen sisältyvä luku kertoo, kuinka paljon nykyisiä väestöennusteita enemmän Suomessa pitäisi vuonna 2060 olla ihmisiä, jota hyvinvointipalvelut eivät vaarantuisi.
Nykyisten ennusteiden mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2034. Siihen saakka väestönkasvua ylläpitää nettomaahanmuutto.
– Väki moninaistuu. Se on tosiasia, ja siksi olisi hyvä, ettei Suomen etnisestä ja kulttuurisesta moninaisuudesta kiisteltäisi, sanoo erikoistutkija Pasi Saukkonen Helsingin kaupunkitietopalveluista.
Koulutuksen ja opettajien työn tulevaisuuteen maahanmuutolla voi olla selkeät vaikutuksensa. Uusien tulijoiden kotoutumisessa koulutuksella on keskeinen rooli. Tulevina vuosina kieli- ja kulttuuritietoinen opetus luultavasti korostuu entisestään opettajien tutkinto- ja uranaikaisessa koulutuksessa.
Pasi Saukkosen mukaan iso huoli on se, että osalla ulkomaalaistaustaisista koulutuspolut ovat suomalaistaustaisia vaikeampia.
Saukkosen mielestä olisi tärkeää, että kouluissa nähtäisiin jatkossa nykyistä enemmän opettajia eri väestöryhmistä. Jokaisen oppilaan olisi hyvä löytää omasta koulusta aikuisia, joihin samastua.
Kotoutumisen, tasa-arvon ja eriytymisen ongelmia on miettinyt myös opiskelija Mira Laurinantti. Harjoittelujaksoillaan hän on huomannut oppilaiden erilaisia lähtökohtia. Yksillä voi olla kielitaidon ja toisilla keskittymiskyvyn puutteita.
Miten eroihin reagoidaan, hän kysyy.
– Mielenkiintoista on nähdä, miten oppimisen tuki saadaan kuntoon, Laurinantti pohtii.
Hänestä yhteiskunnan eriytymisen ja polarisoitumisen ehkäisy on aikamme vastuutehtävä, josta osa kuuluu opettajille.
Ja yhdenlaisia ankkureita opettajat ovat, kun kysytään, seilataanko tulevaisuuteen samassa veneessä. Yhtä lailla mallin näyttämistä sopisi toivoa poliittisilta päättäjiltä.
Pasi Saukkonen pitää viimeaikaista julkista keskustelua maahanmuutosta tutkijan näkökulmasta turhauttavana. Tuoreen hallitusohjelman maahanmuutto- ja kotouttamislinjauksia hän kritisoi voimakkaasti.
– Kotoutumisen edistäminen ei ole kuluerä vaan investointi. Sen laiminlyönti tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Tätä haluaisin jankuttaa niin kauan, että Petteri Orpokin ymmärtäisi sen.
Useampikin on ollut hakoteillä maahanmuuttoon liittyvässä julkisessa keskustelussa.
Saukkosen mukaan useampikin osapuoli on ollut hakoteillä maahanmuuttoon liittyvässä julkisessa keskustelussa.
Elinkeinoelämän edustajat ovat hänen mukaansa esittäneet utopistisen suuria lukuja esimerkiksi työperäisen maahanmuuton vuosittaisesta tarpeesta.
Jotkut elättelevät puolestaan turhia toiveita siitä, että maahanmuutto ratkaisee ongelmat alueilla, jotka kärsivät voimakkaasti väestön vähenemisestä.
– Kansainvälinen muuttoliike on ilmiönä tyly. Jos ihmiset pystyvät vapaissa demokratioissa asettumaan minne haluavat, ovat muutenkin vetovoimaiset alueet heidän kannaltaan erityisen houkuttelevia.
Työperusteisen maahanmuuton keskusteluihin Saukkonen lisäisi vähintäänkin sen, että Suomeen tulijat ovat ennen muuta ihmisiä ja perheitä, joilla on muitakin tarpeita ja elämää kuin pelkkä työpaikka. Lapset pitäisi saada päiväkoteihin ja kouluihin, kasvamaan kohti tulevaisuutta.
Laurinantin opettajasukupolvelle väestömuutoksilla on suuret vaikutuksensa.
Ne vaikuttavat työn sisältöön mutta myös siihen, mistä työtä löytyy. Toistaiseksi näyttää siltä, että suurimmalle osalle suunta osoittaa kohti kasvukeskuksia.
Metaversumissa työskenteleviä opettajia pakkomuutto kasvukeskuksiin ei koske. Millainen merkitys fyysisellä sijainnilla on tilassa, jossa ei aina huomaa, onko vieressä istuvan oppijatoverin avatarhahmon alla ihminen vai tekoälybotti?
Jos opettajille riittää töitä väestökadosta huolimatta, herää kysymys, miten teknologia muuttaa opetustyötä.
Viime vuonna maailmalla alettiin kohista Chat GPT:n kaltaisista tekoälyboteista. Siitä lähtien on kuulostanut, että koulutuksen digiloikassa on päästy vasta lankulle.
– Alkamassa on siirtymävaihe, jonka kielimalleihin perustuva tekoäly koulutukseen tuo, sanoo mikkeliläisen koulutusliikelaitos Otavian kehittämispäällikkö Anne Rongas.
Hän on yksi ylläpitäjistä Facebookin Tekoäly oppimisen tukena -ryhmässä, jossa on jo yli 7 000 jäsentä. Hän on myös mukana tekemässä tänä syksynä ilmestyvää tekoälyn ensiapuopasta opettajille.
Tekoälystä ihminen saa tiedonkäsittelyn apulaisen ja ajattelukaverin, Rongas sanoo.
Chat GPT:n kaltaiset kielimalleihin perustuvat tekoälychattibotit ovat jo tulleet ryminällä myös suomalaisiin kouluihin. Opettajat huomasivat nopeasti, kuinka oppijoille avautui mahdollisuus läksyjenteon ja vaivannäön kiertämiseen.
– Mutta kun näistä arviointiin ja osaamisen näyttöön liittyvistä ongelmista päästään yli, niin tekoäly tuo hyviä mahdollisuuksia tietojen omaksumisessa ja käyttämisessä.
Toisaalta tekoäly tuo kouluihin merkittäviä pedagogisia haasteita. Ronkaan mielestä yksi pulma on ollut se, kuinka eri ikäkausiin liittyvät herkkyydet ovat jääneet huomioimatta teknologian vyöryessä kouluihin ja lasten elämään.
Kyse on esimerkiksi lasten ja nuorten oikeuksista ja turvallisuudesta datafikoituneessa yhteiskunnassa. Huoli ei ole uusi media- ja teknologiakasvatuksessa, mutta monet näkevät tekoälyn turbovaihteena, joka uhkaa kiihdyttää kehitystä hallitsemattomaan vauhtiin.
Pienille lapsille tekoäly voi olla vinoutunut tapa oppia asioita.
Viimeistään tekoäly edellyttää ikäkausipedagogisen ajattelun tarkentamista opetuksessa, sanoo Rongas.
Esimerkiksi pienille lapsille tekoäly voi hänen mukaansa olla vinoutunut tapa oppia asioita.
– Ihmisen tiedon käsittelytaidot kehittyvät vaiheittain. Kriittinen ajattelukyky tai valheiden tunnistaminen on puutteellista vielä aika myöhäisessäkin nuoruudessa.
Tutkimusta näistäkin teemoista alkaa jo syntyä. Rongas kertoo, että juuri tällaisiin kysymyksiin paneudutaan parhaillaan neljän yliopiston yhteisessä ja Suomen Akatemian rahoittamassa Generation AI -hankkeessa.
Tulevaisuudessa opettajien pitäisi ymmärtää lopettaa opettaminen. Näin täräyttää tekoälyn kehitystä 1970-luvulta saakka seurannut Risto Linturi.
Tulevaisuudentutkija Linturi tunnetaan tulevaisuuden radikaalien teknologioiden tutkimuksen pioneerina. Mutta haastattelussa hän sanoo olevansa identiteetiltään ja sydämeltään ennen kaikkea opettaja. Niissä hommissa, ja koulutusalan yrittäjänä, on vierähtänyt viitisenkymmentä vuotta.
Linturilla on radikaalia sanottavaa myös opetustyöstä. Opettajan työt eivät ole hänen mukaansa loppumassa – kunhan, kuten sanottua, opettajat vain ymmärtävät lopettaa opettamisen.
Se tosin voi kuulostaa villimmältä kuin lopulta onkaan. Periaatteessa Linturi tarkoittaa samaa asiaa kuin ne, jotka ovat kyseenalaistaneet luokan edessä monologia esittävän opettajan työtavan.
Tulevaisuudessa opettajien tehtävä on järjestää oppimista ja oppimistilanteita, Linturi sanoo. Opettajan pitäisi oppia tunnistamaan, mitä asioita ja kenelle tekoäly opettaa paremmin.
– Mutta ei mikään kone voi tietenkään korvata inhimillistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. Oppimisessa avainsana on välittäminen, sanan kaikissa merkityksissä.
Ne merkitykset menevät näin: Opettajan pitää osoittaa, että hän välittää oppilaista ja siitä, miten heille käy. Sellaisessa sosiaalisessa kiintymyksen ilmapiirissä opettaja pystyy välittämään merkityksiä ja kertomaan, mikä on tärkeää.
Ja kun opettaja osoittaa, että hän välittää opetettavista asioista, oppilaatkin alkavat välittää niistä. Tietoja ja taitoja alkaa välittyä, mitä myös oppimiseksi kutsutaan.
Tulevaisuudessa opettajien pitäisi ymmärtää lopettaa opettaminen.
Oppimisessa tekoäly voi aiheuttaa totutun järjestyksen kääntymisen päälaelleen, ennakoi Risto Linturi.
Hän latasi helmikuussa Youtube-kanavalleen melodisen jazz-kappaleen Hello Sailor. Kappaleen animaatiovideolla miehen käsi roikkuu avoauton ovenpielessä, kun tämä ajaa rantakatua ja väläyttelee dollarihymyään.
Tekoälykokeiluista innostuneen Linturin puuhia sosiaalisessa mediassa seurannut voi arvata, että hän on varmaankin teettänyt kappaleen tekoälyllä. Puhelinkeskustelussa selviää, että biisin on tehnyt Linturi, joka tosin pyysi tekoälyn opettamaan itseään.
– Kappale taisi olla parin viikon opettelun tulos. Lähtötasoni oli se, että osaan nuotit ja voin tapailla pianolla yhdellä kädellä Ukko Nooaa.
Ei Linturi vielä Hello Sailorilla nouse jazz-maailman tietoisuuteen, mutta olennaista on se, että tekoäly innosti hänet oppimaan.
Hello Sailorin tekeminen voi olla tulevaisuudenkuva, jossa oppiminen tapahtuu Linturin sanoin latvasta puuhun. Toisin sanoen valmiista lopputuotoksesta siirrytään tutkimaan, miten se on oikeastaan syntynyt.
Piti ajatuksesta tai ei, tekoälyn muuttamassa maailmassa tällainen järjestys yleistyy, kun aiemmin suurta vaivaa vaatineita asioita saa aikaan nappia painamalla.
Suuri tulevaisuustehtävä ankkuroitui kouluun viimeistään puoli vuosisataa sitten.
Latvasta puuhun kurkottelusta Linturi on tosin saanut läheisiltään lempeitä moitteita. Tekoälyn avulla hän nimittäin ihmettelee usein asioita ja tutkimustuloksia, joita koskevan tieteen perusasioita hän ei tunne.
Näin ollen vaikkapa musikaalisesta tekeleestä voi paljastua puutteita tai omituisuuksia. Perusteiden edelle tekoälyn avulla kiihdyttänyt Linturi myöntää, ettei hän osaa puhua kaikista ilmiöistä niiden oikeilla tieteellisillä termeillä.
– Olen sitten sanonut, että elämäni on kaikkien tieteiden perusteiden hallintaan liian lyhyt. Tekoäly auttaa siinäkin.
Ristiriitaisia tunteita teknologia herättää myös Mira Laurinantissa.
Se hieman yllättää, koska nuoresta aikuisesta voisi ajatella, että hän on varmaankin niin sanottu diginatiivi. Ihminen, jolle digilaitteet ovat olleet luonnollinen osa elämää jo lapsesta saakka.
– Tietokoneet ja älylaitteethan ovat koulutuksessa verrattain uusi asia. Ei mun kouluissa käytetty älylaitteita paljoakaan. Se oli harvinaista luksusta, jos pääsi tietokoneluokkaan käyttämään sitä pöytäkonetta.
Laurinantti ajattelee, että ihminen jää teknologian jalkoihin, jos lapsia ei kouluteta käyttämään sitä. Siinä onkin takuulla yksi opettajan tärkeistä tehtävistä myös tulevaisuudessa.
Nythän vasta tunnustellaan, miten älylaitteiden kanssa eletään, Laurinantti sanoo.
– Lapset ja nuoret eivät osaa säädellä teknologian ja median tuomaa adrenaliini- ja dopamiinivirtaa. Koululla on tosi vastuu siinä, hän tuumaa.
Vaan mahtuisikohan hattuun pari palaa jäätä ennen kuin megatrendit vyöryvät yli ja muuttavat ihan kaiken?
Toisinaan tulevaisuuden utopioista ja dystopioista puhutaan niin värikkäästi, että luultavasti moni skenaario ehtii unohtua jo ennen kuin ne menevät metsään.
Väestöennusteissa on toki paljon vastaansanomatonta, mutta kiveen hakattuja eivät ole nekään, kuten Risto Murto kirjassaan muistuttaa. ”On yleinen väärinkäsitys, että tuleva väestökehitys olisi hyvin ennustettavissa. Näin ei ole. Useimmat väestökehitykseen vaikuttavat tekijät ovat historiassa yllättäneet ja tulevat yllättämään jatkossakin.”
Tekoälyn kiihdyttämän teollisuuden neljännen vallankumouksen aattona kuulee usein sanottavan, että pian maailma alkaa muuttua nopeammin kuin koskaan aiemmin.
Kasvatustieteen tenure track -professori Antti Saari on kuitenkin huomannut, että maailman on tiedetty muuttuvan arvaamattomaksi jo jonkin aikaa. Näin on ollut ainakin peruskoulun 50-vuotisen historian ajan.
Yhteiskunnan kiihtyvä muutosvauhti nousi aiempaa selvemmin esiin perusopetuksen ensimmäisessä 1970-luvun alun opetussuunnitelmassa, Saari sanoo.
– Siinähän puhutaan teknologisesta kehityksestä ja sellaisista työmarkkinoiden muutoksista, joita ei voida tarkasti ennakoida.
Ensimmäisessä opsissa oli Saaren mukaan vahvaa tulevaisuustietoisuutta: peruskoulua käyvät lapset kasvavat sellaiseen yhteiskuntaan, joka on pian ihan jotakin muuta.
Näemmekö edessämme avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan vai sisäänpäin kääntyneen Suomen.
Suuri tulevaisuustehtävä – alati muuttuvaan maailmaan ja myös työelämään valmistaminen – ankkuroitui kouluun siis viimeistään puoli vuosisataa sitten.
Kasvatusteorian aatehistoriaa ja vanhoja opetussuunnitelmia tutkinut Saari muistuttaa, että ajatukset kasvatuksesta elävät ajassa. Se tarkoittaa, että kamppailua koulutuksen tulevaisuudesta käydään samassa aatteellisessa ja poliittisessa ympäristössä, jossa muistakin asioista taistellaan.
– Yksi kysymys voisi olla nyt, että näemmekö edessämme avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan vai sisäänpäin kääntyneen Suomen, joka haluaa suojella itseään ja identiteettiään.
Koulutuksen tulevaisuus syntyy yhteiskunnan melskeissä, mutta suunta riippuu myös siitä, mitä halutaan.
Koulutuspoliittisissa teksteissä ajatellaan Saaren mukaan useimmiten, että koulu on paikka, joka reagoi yhteiskunnan asettamiin tulevaisuuden tarpeisiin. Hän pohtii, ettei sen tarvitsisi olla niin ikuisesti.
– Tulevaisuuden koulun voi nähdä uutta luovana instituutiona. Sellaisena, joka ei ainoastaan toteuta vaan joka unelmoi ja tuottaa tulevaisuuksia.
Uutta luodaan päiväkodeissa ja kouluissa päivittäin. Tampereen yliopiston Alakuppilassakin on tullut aika päästää Mira Laurinantti palauttamaan gradunsa tutkimussuunnitelmaa.
Hänen aiheensa liittyy eurooppalaiseen koulutuspolitiikkaan ja siihen, millaista pehmeää vaikuttamista tähän politiikanlohkoon kohdistuu.