Lukijan mielipide: Tarkennusta opinto-ohjaajan kelpoisuus pohdintaan

Kiitos Antti Nyman Opettaja-lehdessä 8/23.4.2021 julkaistusta kommentistasi, jonka kirjoitit julkaisemaani mielipidekirjoitukseen. Tarkennan vielä asiaa.

Oletit, että en pidä työkokemusta merkittävänä asiana. Kerroin tekstissäni kuitenkin useamman henkilön kokemuksista. Olen saanut mielipiteeseeni myös vahvistusta kirjoituksen julkaisemisen jälkeen.

Onneksi on myös muunlaisia kokemuksia.

Tekstini päätarkoituksena oli nostaa esille kelpoisuuden yhdenvertaisuus niin yliopiston kuin ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajakoulutuksesta valmistuneiden kesken. Valitettavasti en pystynyt ilmaisemaan asiaa niin laajasti, kuin olin alkujaan halunnut.

Ensimmäinen tekstini oli A4-pituinen, mutta Opettaja-lehden julkaisupalvelun sallima merkkimäärä on vain 2 000 merkkiä välilyönteineen. Lisäksi Opettaja-lehden toimitus teki omia editointipäätöksiä lyhentäen tekstiäni vielä siitäkin.

Ei ole oikein, että rekrytoidessaan opettajaa tai opinto-ohjaajaa vakinaiseen työsuhteeseen organisaatio edellyttää, että nämä olisivat ensin olleet samaisessa organisaatiossa määräaikaisessa työsuhteessa.

Valitettavasti tämä on käytäntö monessa paikassa. Käytäntö on sellaisenaan syrjivä, ja siihen on syytä kiinnittää huomiota.

 

Mirkku Valkola

uraohjaaja, opinto-ohjaaja, opettaja