Edellisessä kolumnissani pohdin sitä vihlaisua sisuskaluissa, kun tajuaa, että kollegat ovat järjestäneet illanistujaisen, johon ei ole kysytty mukaan. Ulkopuolisuuden tunnetta siis.
Mutta onhan niitä muitakin noloja tunteita, joita emme opettajina helposti tunnusta, ääneen ainakaan. Kuten se, miltä voi tuntua, kun kollegaa kehutaan vuolaasti, mutta itse katsoo tehneensä ihan vastaavan työn ilman mitään tunnustusta.
Opettajan työ on varsin itsenäistä, mutta vertailun hetkiäkin tulee. Päättäjäispäivänä opettajainhuoneen ovella kysellään juuri tiettyä opettajaa kukkapuskien kanssa, ja joidenkin työpisteillä kohoaa lahjavuori. Rehtori saattaa koko työyhteisölle puhuessaan kiitellä vain tiettyjä opettajia, ja ehkä aina samoja.
Oma lukunsa ovat nuorten somefoorumit, nämä Jodelit ja muut, joille saattaa ilmaantua listauksia suosikkiopettajista ja muita rankingeja. Pitempi perinne on ”vuoden opettajan” palkitseminen lukuvuoden päätteeksi.
Niin, ja kenties on olemassa myös se kollega, joka usein ”unohtelee” oppilailta saamiaan kehuntäyteisiä kortteja ja kurssipalautteita näyttävästi pöydälleen.
Hienoa, että kiitosta ja huomiota jaetaan! Kulttuurissamme on varmasti paljon korjattavaa, mutta tuskin siinä, että kehuja annettaisiin liikaa. Ongelma tulee siitä, että moni vähän arkisempi puurtaja saattaa tuntea jäävänsä ”ikonisten” opettajapersoonien varjoon.
Aina on syytä pitää mielessä opettajantyön tarkoitus – ja ammatillisuus. Opettajan tehtävä ei ole tavoitella suosiota, hänen tehtävänsä on opettaa.
Korkea sijoitus Jodelin suosiolistoilla ei ole tavoite, mutta se on, että jokainen lapsi ja nuori saa opetussuunnitelman mukaista laadukasta opetusta. Myöhästelyjen ja poissaolojen tiukka seuranta voi pudottaa suosiopisteitä, mutta se on merkki vahvasta ammatillisuudesta.
Sekin sopii muistaa, että rehtorin työ on ainakin sivusta seuraten niin hektistä, etten yhtään ihmettele, jos opettajien työsuorituksesta ei aina tule tarkkaa kuvaa siitä nyt puhumattakaan, että tunnustusta työn laadusta pystyisi jakamaan matemaattisen reilusti. (Tästä syystä pidän kyseenalaisina myös niitä työnantajan päätösvaltaan kuuluvia palkanlisiä, jotka perustuvat työssä suoriutumiseen.)
Mutta mikä siis olisi hyvä tapa suhtautua siihen, kun kollega saa vuolaat kiitokset? Ihan ensiksi ne pitää saattaa kollegan korviin, ja perään täytyy muistaa, että ne eivät ole itseltä pois, päinvastoin.
Muistan kahvipöytäkeskustelun, jossa opettaja kertoi kollegalleen, että opiskelijat olivat kehuneet tämän kurssia, ja jatkoi: ”On mahtavaa pelata samassa joukkueessa kuin sinä.”