Miesopettajista on pitkään ollut pula peruskoulussa.
Kokemukseni mukaan naisopettajat ja rehtorit toivovat miehiä kouluunsa opettajiksi. Myös miesopet viihtyisivät työssään paremmin, kun kollegoina olisi nykyistä enemmän miehiä.
Mutta onko asia liian arka keskusteltavaksi?
Minusta, entisestä miesopettajasta, asian esiin nostaminen tuntuu kiusalliselta, koska pelkään loukkaavani entisiä työtovereitani ja kaikkia opetusalan naisia.
Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä pyrkinyt tasoittamaan sukupuolten määriä eri ammattiryhmissä. Samaan aikaan kasvatusala neuvoloista päiväkoteihin ja peruskouluun on painottunut naisvaltaiseksi.
Pitäisikö tasapainoa hakea asettamalla opettajankoulutukseen tulevaisuudessa mieskiintiö? Esimerkiksi niin, että valituista kaksi kolmesta olisi miehiä. Onko jotain muuta tapaa ratkaista asia?
Ehkä montaakin nuorta miestä kiinnostaisi opetusala. Se ei ehkä kuitenkaan tunnu yhtä luontevalta valinnalta kuin esimerkiksi tekniikka tai kaupallinen ala.
Suomalaiset tytöt menestyvät Pisa-testeissä poikia paremmin. Paranisivatko poikien suoritukset, jos opettajina olisi enemmän miehiä?
Vuonna 2017 silloinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi, ettei kukaan tiedä, miksi pojat menestyvät Pisa-testeissä tyttöjä heikommin. Vieläkään ei julkisuudessa ole osattu tai haluttu nostaa esiin, miksi poikien osaamistaso on romahtanut 2000-luvulla. OAJ voisi kunnostautua tässä.
Hannu Pirinen
entinen opettaja
Helsinki