Sari Medjadji kirjoitti Opettaja-lehdessä 5/26, että ”monelle oppilaalle oman uskonnon tunti on viikon ainoa oppimistilanne, jossa he eivät ole poikkeuksia tai selittäjiä”.
Jos näin on, mitä se kertoo koulun muusta arjesta?
En tunnista kuvausta nykypäivän koulusta. Koulun tehtävä on huolehtia, että jokainen oppilas tulee nähdyksi ja kohdelluksi yhdenvertaisesti kaikessa toiminnassa.
Medjadjin mukaan uskonnonvapaus toteutuu koulussa vain, jos oppilas voi opiskella omaa uskontoaan. Uskonnonvapaus ei nähdäkseni kuitenkaan edellytä, että koulu järjestää jokaiselle oman uskonnon mukaista opetusta. Se toteutuu, kun oppilas saa olla koulussa omana itsenään.
Koulu ei ole uskonnollisen kasvatuksen ensisijainen paikka, vaan uskonnollinen kasvu ja opilliset ohjeet kuuluvat kodille. Koulun tehtävä on antaa tietoa uskonnoista, katsomuksista ja etiikasta.
Yhteinen katsomusopetus voisi toimia sillanrakentajana eri katsomusten välillä.
Koulussa opittaisiin yhdessä, millaisia katsomuksia maailmassa on ja kuinka ihmiset voivat elää toisiaan kunnioittaen. Tämä auttaisi myös muista kulttuureista tulevia ymmärtämään Suomen evankelisluterilaista kulttuuriperintöä.
Yhteinen katsomusaine ei nähdäkseni sulkisi pois oman uskonnon opetusta. Se voisi muodostaa kaikille yhteisen perustan, jonka rinnalla halukkaille tarjottaisiin oman uskonnon opetusta valinnaisena tai täydentävänä opetuksena.
Oman uskonnon opetuksen puolustamisen rinnalla on siis kysyttävä: Voisiko yhteinen katsomusopetus palvella paremmin koulun tavoitteita? Näitä ovat katsomusten tuntemus, yhdenvertaisuus ja keskinäisen ymmärryksen rakentaminen.
Alisa Luukka
Lähetä kirjoituksesi mielipidepalstalle lomakkeella, jonka löydät osoitteesta opettaja.fi/osallistu-lehden-tekemiseen. Toimitus editoi tekstejä. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustapauksessa.