Hanna Ottman: Opettajan huoli on sinunkin huolesi

Koulujen ongelmia on viime aikoina on esitelty laajasti.

Erityisesti opettajien ääni ja heidän näkökulmansa koulutyöhön on tullut esiin selkeästi ja monelta eri kantilta.

Tämä on erinomainen asia. Opettajien huoli ei ole vain opettajien huoli, vaan se koskettaa kaikkia suomalaisia.

Jos opettajat ja esihenkilöt eivät voi tehdä työtään hyvin, lapset, nuoret ja aikuisopiskelijat huomaavat sen nopeasti.

Pidemmän päälle siitä kärsivät myös työelämä, kaikkien meidän arki ja lopulta koko Suomen menestys.

 

Turhauttavaa keskustelussa on se, että ongelmat eivät ole uusia.

Koulutuksen rahoituksen leikkaukset, suuret ryhmät, inkluusion huono toteuttaminen, kertaluontoiset avustukset perusrahoituksen sijaan, opettajien pirstoutunut työmäärä, johtamisen aliresursointi ja niin edelleen.

Opettajien ääni on ollut hyvin selkeä jo vuosia, mutta kuntien ja valtakunnan päättäjien ratkaisuissa se ei valitettavasti usein näy.

Keväällä OAJ:n kamelinselkä katkesi ja teimme kantelun oikeusasiamiehelle.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on mielestäni perustaltaan kunnossa, mutta se ei auta, jos ammattilaisille ei anneta mahdollisuutta toteuttaa sitä ja tehdä työtään.

Esimerkiksi oppijan tuki huolettaa OAJ:n kahden kyselyn mukaan opettajia edelleen ja jopa enemmän kuin ennen. Keväällä OAJ:n kamelinselkä katkesi ja teimme kantelun oikeusasiamiehelle asiasta.

Opettajien uupuminen on tosiasia, ja korona on vain pahentanut tilannetta.

 

Rooliini kuuluu puhua opettajien puolesta, mutta, hyvät päättäjät, tämä ei ole roolipuhetta, vaan sydämestä tulevaa huolta sekä opettajien että oppilaiden ja opiskelijoiden ja meidän kaikkien tulevaisuudesta.

Sinun ja minun osaaminen on opettajien rakentamaa. Ilman hyvää koulupolkua emme olisi sitä, mitä olemme. Emme vain taidoiltamme, vaan myös mieleltämme, asenteiltamme ja arvomaailmaltamme.

 

Viisautta ja voimia teille, kuntien ja oppilaitosten päättäjät, tehdä päätöksiä, joilla takaatte meille kaikille turvallisen tulevaisuuden!

 

Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

 

Tekijältä

Kasvoista kasvoihin

Pääsinpä ihan juttukeikalle ottamaan selvää, mitä mieltä Jyväskylän OAJ:läiset luottamushenkilöt ja valtuutetut ovat kaupungin koulu- ja päiväkotiasioiden tolasta. Olipa elämys!

Siinä me istuimme Järjestöjen talon kokoushuoneessa kasvotusten, toki maskit naamalla. Kyynärpää kurottui tervehdykseen. Äänensävyt, hymyt ja otsan rypistykset olivat elävämmin läsnä kuin ruudun äärellä.

Myös haastateltavani kertoivat nauttivansa lähimeiningistä Teams-sulkeisten jälkeen. Kun vierellä on työkaveri ihka elävänä, on juhlaa sparrata työasioita tai tuulettaa tuntemuksia.

 

Vaikka puolentoista vuoden etätyö on käynyt pitkän päälle raskaaksi, se on tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Jutun kirjoittamisen voi aloittaa vaikka yöpaidassa, jos on henki päällä. Jokaiseen kokoukseen ei ole tarpeen matkustaa, ja ympäristö kiittää.

Ihmisten kohtaaminen on kuitenkin toimittajankin työn suola. Kun pääsee jutuntekoon paikan päälle, voi tutkailla myös ympäristöä ja bongata juttuaiheen laitamilta yksityiskohtia, jotka poikivat uusia juttuaiheita.

Jyväskylässä moni kouluasia on mallillaan 

 

Tiina Tikkanen

Lue samasta aiheesta

Pääkirjoitus

Hanna Ottman: Avointa lobbausta

16.03.2023
Pääkirjoitus

Hanna Ottman: Ope korvattavissa?

16.02.2023
Näkökulmat

Hanna Ottman: Täysi torvelo

06.10.2022