Vaiteliaan korvaan on mennyt ulkona hiekkaa. Se vain naurattaa. Välillä tuntuu, että Vaiteliaan elämä on pelkkää helisevää iloa.
Eniten naurattavat kakka, pissa, pieru ja peppu. Kun niitä sanoja ei ole suomen kielellä kolmivuotiaana käyttänyt, ne pitää nyt sanoa urakalla pois kuleksimasta.
Ruuaksi on pinaattilettuja. Tammikuu venyttää suupielet korviin, että saa kokonaisen letun mahtumaan suuhun.
”Kyl se menee, kato vaikka!” hän lupaa. Apuna tunkemisessa käytetään sekä veistä että haarukkaa.
”Me muutetaanki sit isona pinaattilettumaahan”, Tietäväinen kertoo.
”Joo, ja jos me syödään ittemme sen läpi, me päästään muffinssimaahan. Se on siinä just alapuolella”, reitittää Tammikuu.
Voiko niissä maissa piipahtaa kyläilemässä autolla? ”Sulla on auto?” Vaitelias tarttuu lempeästi käsivarteeni.
”Mun äitillä ei auto. Kosovolla monta auto, sininen ja punanen.” Näen silmissäni iloiset kesäautot odottamassa lomalaisia.
Markkinoinnin alkeet tulivat tässä. Vähäpukeiset tytöt ovat niin last season.
Tietäväinen selittää Muffinsimaan kulkuneuvoja. ”Siel on semmosii niinku laketteja. Niitten konepellille laitetaan semmosii kieltäväisiä sipsejä, niin kaikki haluaa heti ostaa.”
Markkinoinnin alkeet tulivat tässä. Vähäpukeiset tytöt ovat niin last season.
”Tietäväinen alkaa teellä. Sitäpä et tiennytkään!” Tammikuu briljeeraa.
”No millä muka Vaitelias alkaa”, kysyy Tietäväinen epäuskoisena.
”Veellä tietty!” heläyttää Tammikuu. Nyökytän ihailevasti.
”Mistä sä voit tietää?” äimistelee Tietäväinen. ”No mulle on kerrottu”, toteaa Tammikuu.
Jään miettimään, mitä minulle on kerrottu rahasta, onnesta ja viisaudesta.
Jaana Sarell työskentelee S2- resurssina esiopetuksessa Vantaalla. Hän haroo sanoja tiuskeaan arkeen ja ajoittain rakastaa työtään palavasti.