Jos asiaa kysytään koululaisten vanhemmilta, 50-vuotias peruskoulu näyttäisi yhä pitävän sen minkä lupaa.
Suurin osa Sonia Lempisen väitöstutkimukseen osallistuneista vanhemmista on tyytyväisiä lapsensa saamaan tukeen ja koulupaikkaan.
– Vanhemmille oli tärkeää, että lapset saivat käydä lähikoulua, Lempinen kertoo.
Tyytymättömiä vanhempia oli vähän. Suurin osa tyytymättömyydestä kohdistui lasten sijoittumiseen vanhempien näkemysten vastaisiin kouluihin tai luokkiin.
Kuva kaikille samasta peruskoulusta särkyy, kun tarkastelutavaksi vaihdetaan kuntien välinen vertailu.
– Alueellista autonomiaa riittää, ja sitä myös käytetään siinä määrin, että tasa-arvoisen koulutuksen ihanne vaarantuu. Erot eivät välttämättä ole selviä kuntatoimijoille, oppilaiden vanhemmista puhumattakaan.
Aktiivisimpia valitsijoita olivat ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat.
Turun yliopistossa tutkijatohtorina toimiva Lempinen tutki väitöksessään perusopetuksen järjestämistä kuudessa kaupungissa. Kaupungeista suurimmassa on yli 200 000, pienimmässä alle 30 000 asukasta. Haastatteluista, kyselystä ja rekisteritiedosta koostuva aineisto kerättiin vuosina 2012–2017.
Osassa kaupungeista oli tarjoilla runsaasti esimerkiksi musiikkia, matematiikkaa tai urheilua painottavia luokkia.
– Mitä enemmän on valinnanvapautta, sitä enemmän myös valitaan – ja aktiivisimpia valitsijoita olivat ylempien sosiaaliluokkien lapset vanhempineen. Näissä kaupungeissa oli usein myös erityistä tukea saaville tarkoitettuja erityiskouluja.
Valinta eroja luovan eli segregoivan ja yhdessä tekemistä painottavan koulutuspolitiikan välillä on Lempiselle ennen kaikkea ideologinen kysymys.
– Segregaatiossa lapsia kasvatetaan pienestä pitäen me–muut-erotteluun. Ruotsissa tämä linja on viety markkinaehtoiseen ääripäähänsä: opettajat voidaan velvoittaa markkinoimaan kouluaan vanhemmille, ja monet kouluista ovat menneet pörssiin. Tätäkö Suomessakin halutaan?
Väitös
Parental and municipal school choice in the case of children receiving support.
Turun yliopisto 2018.