Ilmastonmuutos ja ekokriisi osoittavat, ettei ihmisestä ole luomakunnan kruunuksi. Virpi Valtosen mielestä tämän pitäisi näkyä koulukasvatuksessakin.
– Opetuksessa olisi aika siirtyä ihmiskeskeisyydestä kohti ihmisten ja eläinten suhteiden tarkastelua, Valtonen esittää.
Hän kutsuu uutta lähestymistapaa monilajiseksi kasvatukseksi. Termi on käytössä hänen viime syksynä tarkastetussa väitöksessään.
– Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen nykyiset opetussuunnitelmat sallisivat monilajisen näkökulman jo nyt, mutta opettajilla ei ole käytössään tähän tarvittavia työkaluja eikä vielä oikein motivaatiotakaan.
Aika ei ehkä ole vielä kypsä monilajiseen maailmasuhteeseen perustuvalle opetukselle, Valtonen tuumii.
Esimerkkinä perinteisen opetustavan aukkokohdista hän mainitsee esiopetuksessa käytettyjen kirjojen kauniit kuvat lehmästä ja vasikoista, eläinten perheidyllistä.
– Näiden vahvasti eettisten perhekuvien ääreltä siirrytään sitten ruokailutilaan syömään sikanaudasta paistettuja lihapullia. Ristiriita on valtava, mutta sitä ei selitetä tai avata lapsille millään tavalla.
Aikuinen tarttuu yleensä imuriin ja Raid-purkkiin.
Valtonen tutkii väitöskirjassaan monilajisen kasvatuksen teoreettisia, metodologisia ja pedagogisia lähtökohtia.
– Monilajisesta kasvatuksesta ei ole tätä ennen tehty suomenkielistä tutkimusta. Väitökseni onkin uusia käsitteitä avaava työ, hän sanoo.
Valtonen työskentelee post doc -tutkijana evoluutiobiologi Tuomas Aivelon vetämässä kaupunkirottia koskevassa tutkimushankkeessa. Kaupunkirotat ovat mainio erimerkki siitä, millaisia uusia näkökulmia eri eläinlajeja – tässä tapauksessa ihmistä ja rottaa – toisiinsa suhteuttava lähtökohta voi tuottaa.
– Rottiin suhtauduttaan hyvin eri tavalla sen mukaan, ovatko ne lemmikkejä, viemärirottia vai laboratorion koe-eläimiä. Kaikissa tapauksissa kyse on kuitenkin yhdestä ja samasta lajista, isorotasta, Valtonen sanoo.
Kun liikkeelle lähdetään yhden lajin sijaan kahden lajin suhteesta, kuvaan tulevat mukaan tunteet ja ennakkoluulot.
Asia on ajankohtainen juuri nyt, kun kevät tuo mukanaan huonekärpäset, hämähäkit ja kynnyksen yli sisään vilistävät muurahaiset.
– Aikuinen tarttuu yleensä imuriin ja Raid-purkkiin. Lapselle voi opettaa myös toisenlaista suhdetta: haittanäkökulman sijaan tulijoita voi tarkkailla kumppaneina. Lapsethan eivät yleensä hyönteisiä juuri arastele, eivätkä he taatusti ajattele asiaa ensiksi siisteyden kannalta.
Valtosen mielestä on tärkeää kertoa lapsille, ettei ihminen ole ainoa tunteva eläin.
– Oppikirjoihin pitäisi saada uusinta tietoa esimerkiksi kalojen kyvystä kokea kipua ja muitakin tunteita. Jollei tätä puolta nosteta esiin alusta lähtien, vallitsevaksi jää esimerkiksi jako hyöty- ja haittaeläimiin, eivätkä asenteet kehity kumppanuuden suuntaan.
Parasta monilajista kasvatusta Valtosen mukaan on viedä lapset konkreettisesti ja tarpeeksi usein eläinten sekaan.
– Mukaan tulee pakata riittävästi tietoa eläinten käyttäytymisestä. Tieto ja tunteet auttavat tarkastelemaan ikäviäkin tapahtumia – vaikkapa ampiaisen pistoa – myös eläimen kannalta.
Väitös
Kanssakuljeskelua: Monilajisen kasvatuksen teoreettisia ja pedagogisia lähtökohtia. Helsingin yliopisto 2022.