Kulttuurikulma: Teatteria koko elämä

Marianna Räsänen matkustaa ympäri Suomea opettamassa draamakasvatusta ja improvisaatioteatterin menetelmiä.

Teatterin katsomossa Marianna Räsäsen on vaikea rauhoittua katsojan rooliin. Hän huomaa usein pohtivansa, mitä nappaisi esityksestä omaan teatterityöhön.

Mutta seuratessaan Lontoosta Helsinkiin tuotua Cats-musikaalia lokakuussa hän joutui täysin esityksen pauloihin ja vain eläytyi ja nautti.

Marianna on improvisaatioteatterin menetelmien ja draamakasvatuksen kouluttaja ja opettaa draamakasvatusta muun muassa kieltenopettajille.

Kollegojensa kanssa hän perusti Jyväskylään Osuuskunta Kujeen ja improvisaatioteatterikoulu Impro Kampuksen.

– Halusimme tehdä omannäköistä teatteria.

Marianna muistuttaa, että me kaikki improvisoimme kaiken aikaa.

– Yhden esikuvani, kanadalaisen Keith Johnstonin, kesäkurssilla vahvistui näkemys, että parhaat improesitykset syntyvät tavallisin, yksinkertaisin keinoin.

Tanssiharrastuksesta on hyötyä kaikessa Mariannan työssä, teatteria kun tehdään koko keholla. Silloin tällöin hän ohjaa tai näyttelee Jyväskylän harrastajateattereissa.

Musikaalien ystävä pitää monenlaisesta musiikista.

– Lempibändini on Egotrippi.

Marianna Räsäsen vinkit

Tästä opin
Improvisaatioteatterista on ilmestynyt sekä suomalainen että kansainvälisten tekijöiden kirjoittama kirja. Toinen niistä on Pia Koposen Lupa mokata – improvisointi arjessa. Toinen, draaman ja improvisaatioteatterin 17 tekijän ja tutkijan artikkeleista koostuva englanninkielinen teos ilmestyy pian suomeksi. Olen itsekin kirjoittanut siihen artikkelin. Kirja tuo improvisaatioteatteriin myös kansainvälistä näkökulmaa. Tuotto lahjoitetaan Unicefille. Molempien kirjojen sanomaa on, että olennaista on läsnäolo, kuunteleminen ja mokailun salliminen.
The Art of Making Mistakes (toim. Saija Laukka). Draamatyö 2017.

Tähän haluan tarttua
Ohjasin hiljattain Juha Hurmeen romaanistaan kirjoittaman näytelmän Hullu Jyväskylän Vakiopaine-teatteriin. Hurme kertoo kirjassaan ja näytelmäkäsikirjoituksessaan omista kokemuksistaan. Kun pääsin Hullun mielenmaisemaan käsiksi, huomasin, miten rikasta Hurmeen tyyli on. Kirjan ja näytelmäkäsikirjoituksen perusteella minua kiehtoo nähdä, millaista mielenjuoksua on hänen Finlandia-palkinnon voittaneessa kirjassaan Niemi.
Juha Hurme: Niemi. Teos 2017.

Tästä innostun
Kolmepäiväinen harrastajateatterifestivaali on Mikkelissä jo perinne ja järjestetään nyt 42. kerran. Yhteisöllinen, lämminhenkinen tapahtuma kokoaa yhteen Suomen parhaita esittävän taiteen harrastajaryhmiä. Lavalle pääsee kaikkiaan kymmenkunta teatteriryhmää, jotka valitsee monien hakijoiden joukosta teatterin ammattilaisten muodostama raati. Esiintyjät saavat palautteen teatterin ammattilaisilta. Olen itsekin ollut useana vuonna esiintyjien joukossa.
Työväen näyttämöpäivät Mikkelissä 26.–28.1.2018

Kuka

Marianna Räsänen

  • Jyväskyläläinen draamaopettaja, kieltenopettaja ja teatteri-ohjaaja.

  • Opettaa draamakasvatusta ja improvisaatiota Jyväskylän avoimessa yliopistossa, kesäyliopistoissa ja Osuuskunta Kujeen improvisaatioteatterikoulussa.

  • Opiskelee tanssi- liiketerapiaa ja työskentelee draaman ja improvisaation menetelmin myös muun muassa mielenterveyskuntoutujien parissa.