Kirsti Rautamon musikaalisuus hersyy laveasti.
Hän soittaa koskettimia ja laulaa rokkaavassa bilebändi Popvatkaimessa. Sen seitsemästä jäsenestä viisi on Kirstin tapaan vaasalaisopettajia.
– Ensi syksynä bändi täyttää 20 vuotta ja tässä ollaan vieläkin, hän ihmettelee.
Covereita esittävän, hillittömän bilebändin vastapainona hänellä on kahden muun naisen kanssa yhteinen akustinen Melodinas-trio. Kirsti tekee yhtyeelle sävellykset ja sanoitukset.
Hänen mukaansa herkimpiä hetkiä ovat ne, kun oma sävellys sovitetaan yhtyeelle: pianolle, viululle ja sellolle.
– Viulisti ja sellisti tuovat siihen oman näkemyksensä ja kappale alkaa elää soitettaessa ihan uutta elämää, hän kuvailee musiikin syntyprosessia.
Kaikki sanoitukset eivät ole Kirstin kynästä, vaan hän on säveltänyt Melodinakselle esimerkiksi Katri Valan runoja.
Luokanopettajana hän on tehnyt musiikkia myös lapsille, viimeksi Askeleittain-tunnetaito-ohjelmaan.
– Minua pyydettiin tekemään kiukkulaulu ja rauhoittumislaulu. Oli hirveän kiva miettiä, miltä kiukku tuntuu ja mitä siinä tapahtuu.
Kirsti Rautamon vinkit
Tästä opin
Ulkoilen paljon metsässä ja Vaasan kauniissa merenrantamaisemissa. Samalla kuuntelen mielelläni Yle Areenan puheohjelmia. Opettavaisia ovat etenkin aivoja, muistia, tunteita ja terveyttä käsittelevät ohjelmat. Samoin kulttuuri- ja luonto-ohjelmat ja kuunnelmat ovat mielenkiintoisia. Raikas ilma, reippailu ja kuunteleminen on rentouttavaa ja saan uutta, ajankohtaista tietoa ja ideoita ikään kuin ilmaiseksi.
Areena.yle.fi > Tiedeykkönen ja muut tiede-podcastit
Tähän haluan tarttua
Uuden taidon opettelu virkistää aivoja. Aionkin vihdoin opetella käyttämään Logic Pro- ohjelmaa musiikki-ideoideni nauhoittamiseen. Yhteisömuusikoksi opiskellessani luin paljon musiikin vaikutuksesta aivoihin ja hyvinvointiin. Tutustuin silloin aivotutkija Minna Huotilaisen tutkimuksiin ja haluan nyt lukea hänen ja aivotutkija Katri Saarikiven uuden kirjan. Olen pohtinut paljon työn ja vapaa-ajan rajaamista ja kuulemaani sanaa aivolepo. Aivot tarvitsevat levätäkseen mieluisaa tekemistä, palautumista, unta, ravitsevaa ruokaa ja liikuntaa.
Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi: Aivot työssä. Otava 2018.
Tästä innostun
Talvilomalla perheen kanssa Irlannissa innostuin taas kuuntelemaan Enyan musiikkia. Kuuntelin sitä aiemmin paljon, ja nyt maisema ja musiikki ikään kuin asettuivat kohdalleen. Maisema ja tunnelma olivat paljolti sellaista kuin olin kuvitellutkin Enyan musiikkia kuunnellessani. Toinen vanha tuttavuus, italialaisrokkari Vasco Rossi taas saa energiatasoni nousemaan. Asuin vuosia sitten Bolognassa ja olin töissä musiikkivideo-yhtiössä. Kuvasimme myös Vascon rock-konsertteja.
Enyan levyt.
Kuka
Kirsti Rautamo
- Luokanopettaja Vaasan Keskuskoulussa. Opettaa luokanopettajan työparina viidensien luokkien ruotsin kielikylpyoppilaille äidinkieltä, musiikkia, yhteiskuntaoppia ja uskontoa. Kirsti on valmistunut myös yhteisömuusikoksi ja opettaa Vaasa-opistossa maahanmuuttajille suomea laulaen.
- Asuu kaksikielisen perheensä kanssa Vaasassa.