Mun juttu: Työstä lohkesi innostava harrastus

Muuramelainen Minna Tuusa tekee Youtubeen artistihaastatteluja. Musa Minzkulle on suuri kunnia päästä tapaamaan ihmisiä musiikin takana.

Pulma oli kiperä – ja aikataulu kireä. Miten järjestää musiikin ryhmien opetus etänä, kun samalla täytyy hoitaa ruudun välityksellä luokanopettajan työ?

Ensimmäinen koronakevät pakotti jämsäläisessä Kuoreveden koulussa työskennelleen Minna Tuusan luoviin ratkaisuihin. Muuramelainen luokan- ja musiikinopettaja ryhtyi tekemään Youtubeen artistihaastatteluja, joista oppilaat saisivat tietoa muusikon ammatista ja erilaisista musiikkityyleistä.

Tuusa meni idean saatuaan vielä samana iltana tekemään ensimmäisen haastattelunsa.

Pop-rock-sellisti Elias Kahilan tapaaminen järjestyi nopeasti, koska musiikkia intohimoisesti harrastavalla Tuusalla on laajat verkostot.

Oppilailta Artisti tutuksi -sarja sai niin hyvän vastaanoton, että Tuusa tahtoi jatkaa tubettamista etäkoulun päätyttyä. Uusi, mieluisa harrastus oli löytynyt.

 

Nykyään Tuusa opettaa kolmas- ja viidesluokkalaisia Kuokkalan yhtenäiskoulussa Jyväskylässä. Enää tubevideot eivät synny ensisijaisesti opetusmateriaaliksi. Tämä on tuonut mukanaan uudenlaista vapautta.

– Saan tehdä videoita sellaisista aiheista kuin haluan, eikä tekeminen rajoitu opetussuunnitelmiin.

Tammikuussa Tuusa aloitti uuden sarjan, Rokkia ja poppia Keski-Suomesta. Hevipiireissä liikkuvana laulaja-lauluntekijänä Tuusa tietää, että maakunnassa on monia bändejä, joiden musiikki on kantautunut vain harvojen korviin.

Nämä marginaalissa olevat omaleimaiset esiintyjät ovat hänen mielestään kiinnostavampia kuin kaikkien tuntemat starat. Koska Tuusa tekee itsekin keikkaa laulajana, hän toivoo artistihaastattelujen pönkittävän livemusiikin asemaa.

– Vähän tuntemattomammalle bändille on plussaa, jos näkyvyyttä tulee jostain – vaikka se olisi minun Youtube-sarjani.

 

Tubettajana Tuusa on päässyt toteuttamaan nuoruutensa haavetta. Vuosia sitten hän nimittäin ajatteli, että musiikkitoimittajan työ voisi olla kivaa.

Artistihaastatteluja on takana jo yli kaksikymmentä. Tuusa on jututtanut niin oopperalaulajaa, kanttoria, a cappella -lauluyhtyettä kuin hiphop-bändiäkin. Hän sanoo, että on suuri kunnia päästä tapaamaan loistavia muusikoita ja ihmisiä musiikin takana.

Yksi jännittävimmistä tilanteista on ollut brittiläisen kontratenori Pete Rawcliffen saaminen etäyhteyden päähän. Entisenä vaihto-oppilaana Tuusalla on kyllä englannin kieli hallussa, mutta puhuminen tuntuu vuosien jälkeen kankealta.

– Onneksi Pete ymmärsi, että hänen täytyy puhua hitaammin kuin yleensä.

Mieleen on painunut myös kohtaaminen metalliyhtye Battle Beastin keulahahmon Noora Louhimon kanssa. Louhimo kertoi koulukiusaamiskokemuksistaan ja antoi nuorille katsojilleen ohjeen: Jos joku on sinulle inhottava, vastaa hänelle mahdollisimman ystävällisesti.

 

Haastatteluja tehdessään Tuusa on huomannut, että opettajan ammatti on antanut hänelle oivat valmiudet erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Selkärangassa on myös tehtäviin valmistautuminen ja kyky muuttaa suunnitelmia lennosta.

Videoita kuvatessa tekniikan toimimista joutuu aina jännittämään. Tätä nykyä kuvaukset sujuvat rennommin, koska Tuusa sai apurikseen lukiota käyvän Minttu Jämsenin.

– Yhteistyö entisen oppilaan kanssa tuntuu tosi kivalta! Minttu on hyvin lahjakas ja poikkeuksellisen kiinnostunut musiikista.

 

Minna Tuusa

  • 46-vuotias muuramelainen luokan- ja musiikinopettaja.
  • Työskentelee Kuokkalan yhtenäiskoulussa Jyväskylässä, jossa opettaa kolmas- ja viidesluokkalaisia.
  • Harrastaa myös rullaluistelua, hiihtoa, biisintekoa ja freelancelaulajana keikkailemista.
  • On julkaissut suoratoistopalveluissa metalli-ep-levyn, jonka kappaleet on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut itse.
  • Tubettaa nimellä Musa Minzku.