Jo nuorena Katri Varjonen tajusi, että hautausmaalla makaa useista suvuista monta sukupolvea. Sukujen juuret ovat syvällä Suomen maassa.
Varjosen isän puolen suku on kotoisin länsirannikolta, Uudestakaupungista, joka on Varjosenkin kotikaupunki. Meri on Varjosen sielunmaisema.
– Rannattomassa näkymässä on jotain turvallista. Äärettömyys. Se, ettei katse pysähdy mihinkään, saa tuntemaan, että kaikki on mahdollista ja koskettaa syvästi, varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varjonen kertoo.
Kokemus sukupolvien jatkumosta on erilainen toiselta puolelta sukua. Äidinisän suvun haudat ovat nykyään toisen valtion aluetta, eikä hautausmaitakaan ole jäljellä.
Varjosen äidinisän suku on lähtöisin Metsäpirtistä, “vanhalta rajalta” Laatokan rannalta. Euroopan suurimman järven tuntumassa asuneet sanoivat Laatokkaa mereksi, sillä vastarantaa ei näkynyt ja myrsky oli totinen paikka.
Kannakselainen suku on Varjoselle läheinen, mutta suvun muistot kantavat vieraalle maalle. Pienenä hän vietti paljon aikaa isoisänsä kanssa. Isotädiltään hän kuuli elämästä Laatokan rantamilta – kylistä, taloista, kouluteistä ja uimarannoista.
Varjonen on käynyt Laatokalla itärajan tuntumassa ihmettelemässä paikkaa, josta hänen isoisänsä ja isoisän sisko lähtivät lapsena sodan alta evakkoon 420 000 muun pakolaisen joukossa vuonna 1939.
– Laatokan rannalla tuulet olivat kuin merellä. Hiekka tuntui sileänä jalkapohjissa.
Varjonen on havainnut, että monet ihmiset eivät ole perehtyneet oman sukunsa vaiheisiin. Harva osaa nimetä edes sitä, mistä isovanhemmat ovat lähtöisin.
Varjoselle vanhimmatkin nimet ovat tulleet eläviksi karjalaisen sukunsa sukuseurassa. Hän on sukuseuran nuorimpia aktiiveja.
– Olen saanut tietää sukulaisten nimiä sukupolvia taaksepäin ja opetellut käyttämään Karjala-tietokantaa, jossa on karjalaisten väestötiedot 1680-luvulta 1950-luvulle.
Sukuseuran hallitukseen Varjonen valittiin vuonna 2015. Alkuun jännitti. Kokoukset kuulostivat juhlalliselta, eikä kokouskulttuuri ollut kovin tuttua. Hän kuitenkin löysi nopeasti paikkansa, ylläpitää nyt sukuseuran kotisivuja ja suunnittelee kesäjuhlia.
Sukuseuraharrastus on laajentanut tietoa vanhoista ajoista ja tavoista. Hän tietää, että Karjalassa leivottiin joka lauantai ja syötiin vain pehmeää leipää, kun taas Länsi-Suomessa leivottiin pari kertaa vuodessa orret täyteen kuivaleipää.
Välillä tieto menneiden aikojen loistosta on surullista. Evakkosuvuissa vanhoja tavaroita on usein jäljellä vain muutamia. Varjosen perheessä on säilynyt isoisoäidin kihlajaislahja, pieni kello.
Perspektiiviä toi myös vierailu suvun juurilla Metsäpirtissä.
– Siellä kaikki oli rempallaan, se järkytti. En ollut valmistautunut näkemään sellaista. Ajattelin väkisinkin, että jos asiat olisivat menneet toisin, kaikki näyttäisi toisenlaiselta.
Ukrainalaisten saapuminen Uuteenkaupunkiin viime vuonna ja lasten tulo päiväkoteihin kosketti S2-opettajana työskentelevää Varjosta. Peilinä olivat oman suvun kokemukset. Hän mietti paljon miltä sotaa paenneista tuntuu jättää kaikki taakseen ja miten heidät otetaan vastaan.
– Suomalaisessa taustassa on tapahtumia, jotka tekevät mahdolliseksi ymmärtää ukrainalaisten tilannetta. Se mitä on tapahtunut heille, olisi voinut tapahtua meille.
Ensimmäiset kohtaamiset ukrainalaisten kanssa vetivät hiljaiseksi.
– Näemme vain mitä uutisissa on, mutta sota on siellä yötä päivää, joka hetki.
Katri Varjonen
- Varhaiskasvatuksen erityisopettaja. On varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kiertävä S2-opettaja Uudessakaupungissa.
- Sukujuttujen lisäksi harrastuksena vesijuoksu.
- Aloittanut ukrainan kielen kurssin kansalaisopistossa.