Kulttuurikulma: Teeveestä teemoja tunneille

Outi Piirainen on keksinyt, että televisioviihdekin kelpaa kotouttamiseen.

Outi Piiraisen muista maista tulleet opiskelijat saattavat nauraa aivan eri asioille kuin supisuomalaiset.

He ovat käyneet katsomassa Kajaanin kaupunginteatterin esityksiä, myös taannoisen Gogolin Päällystakin.

– Päähenkilö söi valtavasti perunaa, ja näytelmässä oli perunavitsejä. Ulkomaalaistaustaisia opiskelijoitamme nauratti kovasti. Meitä muita ei ollenkaan niin paljon.

Outi on S2-opettaja ja opettaa aikuisoppilaitoksen ammatinopettajien työparina suomea maahanmuuttajille. Heitä on lähihoitajaopiskelijoista tuleviin kaivinkoneenkuljettajiin.

Tunneilla luetaan kaunokirjallisuutta niin paljon kuin opiskelijoiden kielitaito antaa myöten. Musiikki soi usein. Laulujen sanat ovat oivaa kuunteluharjoittelua.

– Käsittelemme paljon myös populaarikulttuuria kuten televisio-ohjelmia Putouksesta alkaen. Näin opiskelijat tietävät, mistä vaikkapa työssäoppimispaikkojen kahvitauolla puhutaan.

Kekseliäisyyttä koettelevan työn vastapainoksi Outi virkistyy äikänopettajien teatterimatkoilla Oulussa ja kollegojen lukupiirissä.

– Minulle lukemiseen kuuluu se, että voin jutella lukemistani kirjoista.

Outi Piiraisen vinkit

Tästä opin
Ihan vasta oli sellainen tilanne, että minun piti opettaa opiskelijoille hukkaprosentti. Keskustelu lähti rönsyämään siihen, mitä kaikkea hukka tarkoittaa. Suomalaisten mytologia ja vanhat uskomukset kiehtovat opiskelijoitani. Myös minua kiinnostavat fantasiakirjallisuus ja mytologiamme. Kansanperinteen tutkijan ja harrastajan 1400-luvun Savoon sijoittuva romaani on antanut työhöni hyviä aineksia ja rikastanut ajatteluani. Kirja on ensimmäinen osa Metsän kansa -sarjaa. Seuraava osa Iso härkä ilmestyy tänä keväänä.
Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla. Gummerus 2017.

Tähän haluan tarttua
Olen opettanut parikymmentä vuotta maahanmuuttajia. Senkin vuoksi luen paljon muista kulttuureista kertovaa kaunokirjallisuutta. Kirjojen ja tietenkin opiskelijoideni myötä olen huomannut, miten puutteelliset ovat tietomme muista kulttuureista. Nyt varasin kirjastosta Satu Vasantolan uuden romaanin. Se kertoo irakilaisesta Suomeen muuttajasta ja suomalaisista maassamuuttajista.
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen. Tammi 2018.

Tästä innostun
Pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-lukuhaaste on tarkoitettu kaikille. Innostuin tästä leikkimielisestä lukuprojektista, ja se on monipuolistanut lukemistani. Idea on saada osallistujat lukemaan vuoden aikana 50 kirjaa listalta, joka määrittelee valinnat väljästi, kepeästikin: kirjan nimessä on vain yksi sana, kirjassa on mukana meri, taiteilijaelämäkerta, kirjan kansi on yksivärinen. Vähemmän lukeville ja lapsille on Pieni Helmet-lukuhaaste. Facebook-ryhmässä voi keskustella kirjoista ja esitellä oman lukulistan.

helmet.fi/lukuhaaste

Kuka

Outi Piirainen

  • Suomi toisena kielenä -opettaja Edukai-koulutusyhtiön ammatillisesti suuntautuneessa kotoutumiskoulutuksessa Kajaanissa.

  • OAJ:n paikallisen opettajayhdistyksen sihteeri ja OAJ:n Kainuun alueyhdistyksen hallituksen jäsen.