Koulukelauksia: Lukien uutisten lähteille

Matti Rönkä oppi lukemaan heti kansakoulun ensimmäisenä syksynä, ja se avasi maailman.

”Nyt sinä, Matti, voit siirtyä tuonne isojen puolelle.”

Kuin maailma olisi avautunut. Kuusjärven kansakoulun kirjastoa hoitanut opettaja päätti, että toista luokkaa käyvä Matti Rönkä oli tarpeeksi kypsä vaihtamaan satuhyllyn oikeisiin kirjoihin.

Ennen koulun alkua Matti ei osannut lukea eikä solmia kengännauhoja.

– Olin aika kiltti ja kunnollinen oppilas. Koko koulu-uraani leimaa se, että olin suhteellisen hyvä kaikissa aineissa, Matti kertoo.

Kansakouluvuosina Kuusjärvestä tuli Outokummun kauppala – ja Matista isonveljen lailla hymypatsaan saaja.

Ensimmäinen opettaja, Aino Yrttimaa, jäi eläkkeelle opetettuaan Matin luokkaa vuoden.

– Hän oli viisas ja ihana rouva. Kun täytin 50 vuotta, radio-ohjelmaan oli yllätyksekseni järjestetty meille puhelinyhteys. Yrttimaa oli liki satavuotias. Hän kysyi, että ”muistatko, Matti, minut?”. Sanoin, että ”muistan, koska te opetitte minut lukemaan”.

Toinen viisas oli lukion matematiikan opettaja Raimo Antikainen. Hän ennusti Matin vielä ansaitsevan leipänsä selittämällä. Tämä kun vastasi ylioppilaskirjoituksissa laskutaidon loputtua yhteen tehtävään esseellä. Ällä tuli.

Matti muistaa jännittävän oppikouluun pyrkimisen kuin eilisen. Vaikka koti oli vaatimaton työväenkoti, lasten kouluttaminen oli päivänselvää.

– Yksityisen kannatusyhdistyksen ylläpitämässä oppikoulussa kouluvuosi maksoi enemmän kuin työmies sai kuukaudessa!

 

Uusista opetustavoista ja tulevaisuuden koulusta Matti muotoilee mieluummin kysymyksiä kuin vastauksia.

– Olen huolissani heikommista ja niistä, jotka eivät jaksa keskittyä. Toivon, että kaikki pidetään mukana. Mozartit pärjäävät aina, samoin kunnon tytöt ja pojat.

Matti haluaisi, että sellaiset kädentaidot kuten kirjoittaminen tai virkkaus pidetään hengissä.

– Käden ja silmän koordinaatio kehittää aivoja.

Matti Rönkä

  • Helsinkiläinen 59-vuotias Ylen tv-uutisten toimittaja, uutisankkuri ja kirjailija.
  • Sanoman toimittajakoulusta valmistunut toimittaja ja valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.
  • Kuuloliiton valinta vuoden 2018 Selkeäksi puhujaksi.

Educa 2019

Kuinka opettaja voi toimia median kanssa? Ylen uutisten toimittajat Matti Rönkä ja Hanna Visala vinkkaavat Educassa pe 25.1. klo 13.30.