Elokuussa 1987 Espoon Kivenlahdessa oli juhlatunnelma, kun upouusi Meritorin koulu otti vastaan ensimmäiset ekaluokkalaisensa. Koulutiensä muiden mukana aloitti Aleksis Salusjärvi.
– Juhlava ja innostunut oli myös oma fiilikseni. Isoveljet olivat jo koulussa, ja vihdoin minäkin sain aloittaa oman itsenäisen elämän. Osasin jo lukeakin, joten ajattelin, että minulla oli etulyöntiasema kouluhommiin, sanataidekouluttaja ja toimittaja muistelee.
Koulu vastasi odotuksia. Salusjärvi sai kavereita ja oppiminen sujui.
Kolmannella luokalla oli edessä koulun vaihto. Pitkän ruotsin vuoksi Salusjärven askeleet veivät Mainingin kouluun, jossa oli luokkia aina yhdeksänteen asti.
– 1990-luvulla rauha särkyi. Helvetin enkelit asettuivat naapurikaupunginosaan Nöykkiöön, ja huumeet kulkeutuivat teinienkin ulottuville. Lama rikkoi perheitä. Moni lapsi ja nuori oli vähän heitteillä. Siinä ympäristössä viaton lapsuus loppui ennen aikojaan.
Vaikka Salusjärvi tuli nuorten maailmassa kaikkien kanssa toimeen, hän koki ulkopuolisuutta ja suunnitteli jättävänsä kotilähiönsä heti tilaisuuden tullen.
Lukiossa Salusjärvi oivalsi, mitä annettavaa hänellä voisi olla maailmalle. Haukilahden lukion kannustava ja lukemaan haastava äidinkielen opettaja Anne Rinne sai hänet uppoutumaan kirjallisuuteen ja olemaan ylpeä omista havainnoistaan.
Kirjoitusten jälkeen Salusjärvi kolkutteli turhaan yliopistojen ovia. Lopulta oma paikka löytyi Oriveden opistosta sanataiteen linjalta. Sisäoppilaitoksessa oli loputtomasti aikaa ottaa selvää kaunokirjallisuudesta muiden saman kutsumuksen jakavien kanssa.
– Aineopinnot kansanopistossa tehtyäni pääsin ilman pääsykokeita Jyväskylän yliopistoon. Ensimmäisen kerran kampuksella käydessäni astelin suoraan graduseminaariin.
Nuorten lukutaidon ja -innon eteen töitä tehneellä Salusjärvellä on selvä visio unelmien peruskoulusta. Kaikki koulut olisivat 1.–9.-luokkien yhtenäiskouluja, joissa koulun aikuiset tuntisivat jokaisen oppilaan. Kirjaston paikka olisi koulun vieressä.