”Eurooppalainen uunimakkara” olisi outo ilmestys koulun ruokalistalla. Helsingin kouluissa Afrikan makujen viikolla tarjottu ”afrikkalainen kanacurry” kuulostaa jostakin syystä luontevammalta, vaikka viittaus ruokalajin alkuperään on yhtä epämääräinen.
Oppilaille olisi toki voitu kertoa, onko kanaherkku kotoisin esimerkiksi Algeriasta Välimeren etelärannalta vai Madagaskarin saarelta, yli 8 000 kilometriä kauempaa. Näin ei kuitenkaan tehty.
– Ruokaviikko vielä menettelisi, jos Afrikka olisi koulussa muuten monipuolisesti esillä. Nyt se esitetään lähinnä eksoottisten ruokien, tanssin ja musiikin kotina – tai köyhyyden, sairauksien ja sotien pesäpaikkana, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteiden osastolla tutkijatohtorina työskentelevä Ida Hummelstedt.
Hummelstedt keskittyy tuoreessa väitöstutkimuksessaan suomalaiseen monikulttuurisuuskasvatukseen opettajankoulutuksessa ja kouluissa. Ennen tutkijan uraansa Hummelstedt työskenteli reilut kolme vuotta Espoossa luokanopettajana.
Väitöksen aineistona ovat opettajankoulutuksen politiikkadokumentit, 14 opettajankouluttajan haastattelut sekä videohavainnot monikulttuurisuuskasvatukseen erikoistuneen opettajan työskentelystä.
Liberaali näkee moninaisuuden rikkautena mutta ei kiinnitä huomiota epätasa-arvoa tuottaviin rakenteisiin.
Hummelstedt jakaa opettajankouluttajien monikulttuurisuusdiskurssit konservatiivisiin, liberaaleihin ja kriittisiin. Yleisin oli liberaali diskurssi, josta Afrikan ruokaviikko tarjoaa edustavan esimerkin.
– Liberaali näkee moninaisuuden rikkautena, mutta epätasa-arvoa tuottaviin rakenteisiin hän ei kiinnitä huomiota. Riskinä on, että hyvistä aikeista huolimatta näin tullaan lisänneeksi “meidän” ja “muiden” välistä eroa, Hummelstedt sanoo.
Konservatiivisessa diskurssissa erot maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä nähdään pysyvinä: maahanmuuttajat ovat ongelma ja uhka, joka hälvenee vain sopeuttamalla muukalaiset suomalaisiin normeihin.
– Kriittisessä diskurssissa kritiikki kohdistuu eriarvoistaviin rakenteisiin, omat tiedostamatta jääneet asenteet mukaan lukien, Hummelstedt selittää.
Aikaisemmat selvitykset ja tutkimukset osoittavat, että ei-suomalaisina pidetyt oppilaat joutuvat usein kohtaamaan rasismia.
Tutkijan mielestä monikulttuurisuuskasvatuksesta olisikin tehtävä selkeästi antirasistista.
– Rasismista pitää puhua asiana joka tapahtuu, ja samalla pitää kuunnella niitä, joille se tapahtuu. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta rasismin tunnistamien rasismiksi voi olla opettajalle hyvin vaikeaa.
Hummelstedtin mukaan rasismi voi piillä esimerkiksi siinä, mitä opettaja olettaa oppilaasta pelkän nimen perusteella, millaisena hän näkee oppilaan potentiaalin ja millaisten jatko-opintojen suuntaan hän ohjaa oppilasta.
Monikulttuurisuuskasvatukseen erikoistuneen opettajan tunneilla oppilaat tekivät toisinaan rotuun ja kansallisuuteen liittyviä erotteluja. Kun näin kävi, muut oppilaat reagoivat tilanteeseen useammin kuin opettaja.
– Jos ja kun oppilaat tällaisia erotteluja tekevät, ei tilanteeseen puuttuminen saisi jäädä vain toisten oppilaiden varaan. Opettajan pitäisi nostaa erotteluun liittyvät tekijät esiin yhä uudestaan. Toki opettajalla on työssään valtava määrä huomioon otettavia asioita, ja tutkijan on helppo arvostella lopputulosta, Hummelstedt pohtii.
Hänen mielestään opettajien pitäisi keskustella lasten kanssa rasismista ja erojen tuottamisesta varhaiskasvatuksesta lähtien.
– Tutkimusten mukaan jo kolmevuotiaat kykenevät tunnistamaan rotuun liittyviä erotteluja ja latauksia. Jos rasismista vaietaan, lapset eivät opi toimimaan näissä tilanteissa rakentavasti.
Rauhankasvatusinstituutin koulutussuunnittelija Mari Koivistoinen tietää, että koulumaailman rasististen kohtien paljastaminen menee opettajilla usein tunteisiin.
Instituutti nostaa antirasismikoulutuksissaan esiin esimerkkejä koulumaailman normeista ja käytänteistä, jotka näyttävät neutraaleilta mutta saattavat olla ulossulkevia.
– Nämä ovat opettajalle usein havahtumisen paikkoja, onhan yhdenvertaisuus yksi opetustyön perusarvoista, aiemmin luokan- ja englanninopettajana sekä opinto- ja uraohjaajana toiminut Koivistoinen sanoo.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tilasi Rauhankasvatusinstituutilta muutama vuosi sitten antirasismia ja yhdenvertaisuutta käsittelevän koulutuskokonaisuuden varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen henkilöstölleen.
Koulutuksissa tarkastellaan rasismin olemusta ja ilmenemismuotoja yhteiskunnassa.
– Puhumme valkonormatiivisuudesta ja esittelemme työvälineitä antirasistiseen työotteeseen. Helsingissä järjestetyt koulutukset olivat parin tunnin pituisia, joten kyseessä on vain pintaraapaisu tärkeään aiheeseen, Koivistoinen korostaa.
Antirasismikoulutuksen lähtökohdat ovat samat kuin Hummelstedtin väitöksessä: olennaista on tunnistaa ja tunnustaa se tosiasia, että rasismia on.
– Jos tämä tosiasia herättää negatiivisia tunteita, on hyvä pohtia, mistä nuo tunteet johtuvat. Kun on annettu tarpeeksi aikaa tunteille, voidaan alkaa miettiä, miten epäkohtiin vaikutetaan – vaikkapa sitä, miten suhtaudun koulussa kuulemiini rasistisiin vitseihin opettajana.
Ensimmäiset antirasismityöpajat pidettiin Helsingissä vuoden 2020 keväällä, viimeiset viime keväänä.
– Parin vuoden aikana koulutimme kaikkiaan yli kolmetuhatta työntekijää. Kullekin kouluasteelle järjestettiin omat koulutuksensa, Koivistoinen kertoo.
Rauhankasvatusinstituutti on järjestänyt vastaavaa koulutusta myös Turussa, Vantaalla, Joensuun seudulla ja Satakunnassa.
Väitös
Acknowledging diversity but reproducing the Other: A critical analysis of Finnish multicultural education. Helsingin yliopisto 2022.