Saara Seppäläisen pienluokka ja Suupanniityn koulun muut kasit ovat viime lukuvuonna tutustuneet oman kunnan, Pirkkalan, historiaan arkeologisilla kaivauksilla. Oppaina on ollut arkeologian opiskelijoita.
Tänä syksynä Saara vie pienluokkansa ysit Tampereen Vapriikin museokeskuksen Birckala 1017 –näyttelyyn. Esillä on löytöjä kaivauksista.
Saara opettaa luokalleen kaikkia reaaliaineita.
— Koulun aamunavauksessa käsitellään liputuspäivinä päivän merkkihenkilöä. Jatkan aihetta tunnilla. Aleksis Kiven tai Minna Canthin päivänä luemme pätkän heidän elämästään tai, henkilöstä riippuen, kuuntelemme häneen liittyvää musiikkia.
Kuvataiteeseen Saara on tutustuttanut oppilaita muun muassa tulostamalla kuvia jostain tunnetusta maalauksesta.
— Oppilaat valitsivat teoksesta yksityiskohdan, leikkasivat sen irti ja jatkoivat siitä maalaamalla oman teoksen.
Uransa alussa oleva Saara lukee lähinnä ammattikirjallisuutta. Työstressiin auttaa tanssiharrastus.
— Tähän mennessä lajini on ollut showtanssityyppinen tanssi. Nyt aloitin lisäksi aikuisbaletin.
Saara Seppäläisen vinkit
Tästä opin
Ostin tämän kirjan itselleni sekä joululahjaksi kaverilleni erityisluokanopettajalle. Kirjassa on joka viikolle eri teema. Olen täytellyt kirjaa ihan itseäni varten, en ehkä ihan viikoittain, mutta kuitenkin. Lisäksi olen hyödyntänyt sitä oppitunneilla. Tunnekasvatus on tärkeää erityisopetuksessa, ja olen saanut kirjan teemoista ideoita tunnetaitojen opetukseen. Oppilaat ovat pohtineet vaikkapa kiitollisuutta ja kirjoittaneet itse listaa asioista, joista ovat kiitollisia.
Maaretta Tukiainen: Hyvän mielen vuosi. Tehtäväkirjani. PS-kustannus 2017.
Tähän haluan tarttua
Luimme nuortenkirjasarjan ykkös-osan koulussa keväällä ja nyt ysillä luemme saman pienluokkani kanssa seuraavaa osaa. Sarja kertoo pojista, jotka perustavat mopojengin. Jopa tytöt tykkäsivät tarinasta. Aluksi koulunkäynnin ohjaaja luki kirjaa tunnilla ääneen ja osa oppilaista innostui niin, että luki sen loppuun kotona. Koska joillakin on hyvin vaikea lukihäiriö, luimme ykkösosan heille lopulta kokonaan ääneen ja he lukivat pieniä pätkiä kotona. Kirjoissa parasta on huumori. Kirjailija on äidinkielenopettaja.
Jyri Paretskoi: Shell’s Angles .sarjan kirjat. Karisto 2013—2018.
Tästä innostun
Olen aina pitänyt a cappella -laulusta. Vuosi sitten olin Semmarien konsertissa ja Rajatontakin olen kuullut livenä. Meillä on töissä ihana ja aktiivinen kulttuurivastaava, joka järjestää retkiä ja lippuja kulttuuritapahtumiin. Joulun alla haluaisin päästä juuri työporukan kanssa hakemaan joulun tunnelmaa konsertista, ja ilokseni Rajaton-yhtye tuo joulukiertueensa Tampereelle. Kiinnostava lauluyhtye on myös Club for Five.
Rajaton joulu 2018 -konsertti- kiertue. Tampere-talossa 18.12.2018.
Kuka
Saara Seppäläinen
-
Erityisluokanopettaja Pirkkalan Suupanniityn koulussa, joka on yläkoulu.
-
On opettanut samaa pienluokkaa seitsemänneltä luokalta alkaen. Nyt oppilaat ovat yhdeksännellä luokalla.
-
Asuu Tampereella.