Leena Heinämäki, luokanopettaja, Helsingin Rudolf Steiner -koulu
Tämän muistan aina
Huomasin seikkailukasvatusopinnoissa, miten rohkeus kasvaa pikkuhiljaa tekemällä. Minusta tuntui ensin ahdistavalta kaataa kajakki meloessa, mutta lopulta uskalsin.
Samanlaista itsensä ylittämistä haluan tarjota myös oppilailleni. Vein nelosluokkani syksyllä yöksi saaristoon, jossa kokeilimme purjehdusta. Jollaan kapuaminen hirvitti ensin, mutta lopulta kaikki voittivat pelkonsa.
Retken muistelu tuo iloa ja luonnon luokkaan: miltä meri näytti, miten lämpimiä kivet olivat tai miltä meduusojen metsästäminen tuntui.
Tämän oivalsin
Luokassa ryhmien ja parien sekoittaminen voi olla vaikeaa, mutta luonnossa yhteisen tekemisen äärellä sosiaaliset suhteet sulautuvat toisiinsa.
Olen vienyt oppilaani joka maanantaiaamu 12 vuoden ajan metsään. Vartista puoleen tuntiin kestävällä metsäretkellä on rauhoittava vaikutus, ja lisäksi rutiini virkistää ja saa viikon käyntiin.
Huonolla säällä oppilaat eivät haluaisi lähteä, mutta metsään päästyään he eivät haluaisi palata. Retkeä reflektoidessamme oppilaat huomaavat, miten erilaisia asioita metsässä on opittu.
Suosittelen
Seikkailukasvatusopintoihin kuuluivat vuoristovaellus Norjassa, hiihtovaellus Ylläs-Pallas-reitillä, melontaseikkailu ja lumilinnassa nukkuminen. Haaveilu tulevista seikkailuista rauhoittaa levotonta mieltäni.
Uskon, että luonnossaolo on tärkeä tulevaisuustaito kaikille. Ensi vuonna pääsen viemään muitakin luokkia seikkaluille. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen omaan työhöni kuin nyt.