Kuu kiurusta kesään. Suurin piirtein sen verran Oinasjärven koululla on matkaa kesälomaan, kun luokanopettaja Salla Ojala paimentaa oppilaansa pihalle etsimään kasveja.
Kuvataiteilija Hanna Saarikoski nakkaa takin niskaan ja painelee piirustuslehtiö kainalossa perään.
Lapset maistelevat ketunleipiä ja keräävät nokkosia. Ojala kertoo, että nokkosia voi käyttää leivän leivonnassa.
Saarikoski luonnostelee kasveihin keskittyneen porukan kuvaa lehtiöönsä. Tätä hän on tehnyt koko kevätlukukauden ajan: piirtänyt arkea ja tehnyt oppilaiden kanssa pieniä taideprojekteja.
Kun tämä juttu julkaistaan, Oinasjärven koulu on sulkenut ovensa. Sen entiset kaksi opettajaa ja 21 oppilasta ovat aloittaneet uuden lukuvuoden Someron keskustan kouluissa, parinkymmenen kilometrin päässä vanhasta opinahjosta.
Salla Ojala ja koulunjohtaja ja luokanopettaja Satu Koivuniemi eivät halua asettaa pieniä ja isoja kouluja vastakkain. Plussia ja miinuksia löytyy molemmista.
Esimerkiksi tukea tarvitseville oppilaille kyläkoulu on luonteva ympäristö, koska ryhmät ovat pieniä ja opettajat ehtivät ohjata kaikkia. Toisaalta isommassa koulussa oppilas voi saada vahvaa erityisopettajan tukea. Oinasjärvellä erityisopettaja työskenteli vain yhtenä päivänä viikossa.
Pienen kyläkoulun yhdysluokissa nuoremmat oppilaat saavat tulevista aiheista etukäteiskylvyn ja isommat pääsevät opettamaan nuorempiaan. Isossa koulussa oppilaat ehtivät pureutua opetettavaan asiaan monipuolisesti ja laajasti, kun tunnilla on vain yksi vuosiluokka kerrallaan.
Jos yhdysluokassa on enemmän kuin kaksi ikäryhmää, opettajan aika kuluu opetettavien asioiden läpikäymiseen. Koivuniemellä oli Oinasjärven viimeisenä lukuvuonna ryhmässään oppilaita kolmelta, Ojalalla neljältä luokka-asteelta. Lukuja selittää se, että molemmilla oli ryhmissään yksi neljäsluokkalainen.
– Ensimmäistä kertaa tunsin ammatillista riittämättömyyttä, Ojala sanoo.
Yhteisöllisyys on sekä Ojalan että Koivuniemen mielestä kyläkoulujen ehdoton vahvuus. Sellainen, joka ylittää luokkarajat ja yltää koko kylään.
Ojala arvostaa yhteisöllisyyttä niin korkealle, että hänen omat lapsensa kävivät alakoulun Oinasjärvellä, vaikka perhe asuu Someron keskustassa.
– Tuntuu turvalliselta, kun kaikki tuntevat toisensa ja koko kylä kasvattaa, hän sanoo.
Koivuniemen mielestä kyläkoulujen suurin plussa on, että oppilaisiin tulee läheinen suhde. Se on muuttanut myös häntä itseään.
– Olen työssäni aika lailla oma itseni. Silloin stressitaso pysyy matalampana, epäonnistumiset voi ottaa huumorilla ja niistä voi oppia.
Ksylofonit soivat, kun Satu Koivuniemi harjoittelee neljän kuudesluokkalaisen kanssa. He esiintyvät Hanna Saarikosken ja oppilaiden yhteisen taidenäyttelyn avajaisissa.
Opettajien monipuolisten taideharrastusten ansiosta Oinasjärven koulun vahvuus on ollut taidekasvatus. Kuutisen vuotta sitten opettajat valmistelivat koko koulun musiikkiteatteriesitystä ja suunnittelivat taidepainotteisen opetuksen kehittämistä. Korona tuuppasi projektin jäihin.
– Sen jälkeen koulun lakkauttamisesta alettiin puhua aktiivisesti, ja into hiipui, Koivuniemi kertoo.
Somerniemen vanhempainyhdistys teki kyläkoulun lakkauttamiselle vaihtoehtoisen esityksen, jossa oli mukana Hanna Saarikosken ja hänen kuvataiteilijapuolisonsa Antti Laitisen ideoima koulutaiteilijakonsepti.
Taiteilijavieraat olisivat asuneet kylässä 2–12 kuukauden jaksoissa, tehneet omaa työtään koulussa sekä toteuttaneet työskentelyjakson aikana kukin oman yhteistyöprojektinsa paikallisten kanssa.
Saarikoski uskoo, että tulijoita olisi riittänyt. Paikkakunnan luonto ja rauhallisuus inspiroivat kansainvälisiä taiteilijoita, ja toimiva kyläkoulu olisi ollut ainutlaatuinen työskentelymiljöö. Tulijoiden mukana paikkakunta olisi saanut näkyvyyttä.
Kylän asukkaille koulutaiteilijat olisivat tuoneet turvalliseen ja luonnonläheiseen ympäristöön kansainvälisen tuulahduksen sekä mahdollisuuksia taiteen tekemiseen ja kokemiseen.
Kunnan päättäjiä visiot eivät vakuuttaneet, mutta taiteilijan työskentelyä koulussa ehdittiin kuitenkin kokeilla.
Salla Ojala on työskennellyt Oinasjärven koulussa lähes koko työuransa. Hän on nähnyt koulun kukoistuksen ja oppilasmäärän hiipumisen. Epävarmuus tulevaisuudesta on leijunut koulun päällä niin pitkään, että surutyö lakkauttamisesta on jo tehty.
Satu Koivuniemelle koulunvaihto on neljäs. Hän on oppinut, että vaikka seinät vaihtuvat, koulutyö on aika samanlaista.
Muille kyläkouluille opettajat antavat vinkin: seuratkaa oppilasennusteita tarkasti ja tunnistakaa oma kehittämispotentiaalinne. Siinä vaiheessa, kun oppilasmäärät laskevat, voi jo olla myöhäistä.
Koivuniemi arvioi, että pärjätäkseen kyläkoulut tarvitsevat myönteistä näkyvyyttä ja erikoistumista. Yksin ei kannata jäädä vaan suunnitella toimintaa koko kylän, yhdistysten, yritysten ja kunnan voimin.
Onko teidän kunnassanne löydetty vaihtoehtoisia ratkaisuja koulun lakkauttamiselle? Lähetä vastaus osoitteeseen [email protected].
Menestyvä kunta tähyää kauas tulevaan
Vuosina 2005–2025 peruskoulujen määrä väheni Suomessa 1 425:llä. Lukuun vaikuttavat sekä koulujen lakkauttamiset että yhdistämiset. Vuonna 2005 peruskouluja oli 3 347, kun viime vuonna luku oli enää 1 922.
Lakkautuspäätöksiin vaikuttavat yleensä lapsiluvun pieneneminen ja talous.
Toteutuneista säästöistä ei ole tilastollista tutkimusta, eikä lakkautusten kokonaisvaikutuksia ole arvioitu. Näin sanoo Itä-Suomen yliopiston professori Olli Lehtonen.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin 2022 julkaisemasta, kouluverkon muutosten vaikutuksia käsittelevästä raportista käy ilmi, että lasten ja nuorten ääni ei kuulu päätöksen- teossa riittävästi.
Karvi arvioi, millaisia suunnitelmia 104 kunnassa viiden vuoden aikana oli tehty. Kunnista lähes puolet ei ollut tehnyt lainkaan lapsivaikutusten arviointia palveluja suunnitellessaan. Tämä tarkoittaa, että päätöksenteosta puuttuu merkittävä määrä tietoa.
Karvin mukaan kunnat tarvitsisivat näkemystä ja vaihtoehtoja tiedon rinnalle. Mikä saa pitkällä jänteellä kuntamme menestymään? Millaista satsausta se tarkoittaa kasvatukseen ja opetukseen?
OAJ edellyttää, että kouluverkkoa koskevat päätökset tehdään pedagogisin perustein ja oppilaan etu edellä. Oppilasmäärän huvetessa pienen koulun tekohengittäminen ei ole perusteltua, mutta pelkät säästölaskelmat eivät saisi sanella ratkaisuja.
Koulujen määrä kasvoi kaupunkialueella ja taajamissa vuosina 2011–2025. Muualla kehitys oli laskeva.
Koulu on kylän sydän, osoittaa Olli Lehtosen tutkimus.
Kun koulu lakkaa pumppaamasta paikkakunnalle elinvoimaa, asukasluvut hiipuvat. Koulun muuttaminen kylätaloksi ei auta, jos lapsiperheitä houkuttelevat peruspalvelut puuttuvat.
Lehtosen mielestä kunnan kehittämisen punaisen langan pitäisi olla kuntastrategiassa. Menestyvien kuntien suunnitelmissa korostuvat tekijät, jotka tukevat myönteistä kehitystä pitkällä aikavälillä, esimerkiksi koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen. Tiukassa tilanteessa olevien kuntien strategioissa painottuu talous.
Hän pitää ristiriitaisena sitä, että kunnassa kehitetään isolla rahalla elinkeinotoimintaa, mutta koulun kaltaisia, asukkaille tärkeitä peruspalveluja ei nähdä osana samaa kuvaa.
Hän ei ole varma, pärjäävätkö kunnat pelkästään kirkonkyliä kehittämällä.
– Onko se ympäristö, mitä nuoret hakevat? Vastaako se suomalaisten toiveita maaseutuasumisesta?