Ykä Yläkoululainen lähtee aamuisin kouluun tietäen viettävänsä koulupäivänsä taas yksin.
Koulussa kukaan vertainen ei ota kontaktia, eikä Ykä itse uskalla. Vielä alakoulussa opettajat ohjasivat toimintaa: jokaisella oli seuraa ja aikuisten avulla harjoiteltiin sosiaalisia tilanteita.
Yläkoulussa moni asia on toisin. Opettajat näkevät nuoren halun olla osa yhteisöä, mutta monilla toimillaan he itse lisäävät Ykän yksinäisyyttä.
Kuulostaako tutulta: tunneilla saa välillä tehdä parin tai kaverin kanssa tehtäviä? Usein oppilaat saavat työskennellä sen parhaan kaverinsa kanssa tai toiveidensa mukaisissa ryhmissä. Helppo homma opettajalle. Ja oppilaat tykkäävät. Paitsi Ykä.
Ykä vaipuu syvemmälle yksinäisyyden tunteeseensa. Tuntee itsensä entistä huomaamattomammaksi. Syrjäytyy vielä enemmän. Ajattelee itsestään, ettei kukaan häntä halua ryhmäänsä.
Meidän opettajien tehtävä jokaisella oppitunnilla ehkäistä syrjäytymistä ja syrjäyttämistä. Opettajan tehtävä on saada Ykäkin tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä.
Ykällä ei ehkä itsellään ole keinoja, voimia tai uskallusta tuppautua ryhmään tunnilla. On oppilaantuntemusta, että osaa laittaa oppilaat sopiviin pareihin tai ryhmiin. Voitaisiinko me koulussa vähentää yksinäisyyden ja syrjässä olemisen tunnetta ihan joka päivä jokaisella oppitunnilla?
Ykän puolesta
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.