Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on uudistettu lakia, rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita.
Olisi mielenkiintoista tietää, mihin tieteelliseen tutkimukseen, oppimisteoriaan tai pedagogiikkaan reformi perustui ja miten sen vaikutuksia suunnitteluvaiheessa arviointiin.
Koulutuksen järjestämisestä ja rahoituksesta tehtiin erittäin monimutkainen järjestelmä, jonka opiskelija-, suorite- ja palautetietojen hallinta tuottaa oppilaitoksille jatkuvia ongelmia. Järkevintä olisi kehittää yksi nykyisen tiedonhallintalain mukainen kansallinen järjestelmä, jota kaikki koulutuksen järjestäjät käyttäisivät.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ei riitä.
Toisin kuin lukiossa, ammattikoulussa ei enää tarvitse määritellä annettavan opetuksen määrää ja sisältöä. Opetussuunnitelmien laatimistakaan ei edellytetä. Osaamistavoitteet ovat kaikille samat, mutta oppilaitosten tarjoama opetuksen määrä vaihtelee rajusti.
Itseohjautuvuuden ja yksilöllisyyden huumassa opetusta on rajusti vähennetty. Osaamisen hankkiminen on siirretty pääosin opiskelijan vastuulle.
Tulevaisuuden osaamisessa yhdistyvät teoreettinen ja käytännöllinen tietotaito sekä valmiudet elinikäiseen oppimiseen. Ammattikouluun tulee paljon nuoria, joiden tulisi saada lisää luku-, lasku-, kieli- ja digitaitoihin sekä yleissivistykseen liittyvää opetusta. Mutta järjenvastaisesti juuri näiden taitojen lähiopetusta on rajusti vähennetty.
Rajut leikkaukset ja reformi ovat vaikuttaneet ammattikoulutuksen suosioon ja arvostukseen. Myös media nostaa lukion usein ammatillisen koulutuksen yläpuolelle ja luo mielikuvaa, että polku menestykseen kulkee vain lukion kautta.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ei riitä. Nyt tulisi selvittää, mikä meni pieleen ja käynnistää juurisyiden korjaukset – ei tyytyä pelkästään seurausten hoitamiseen.
Jukka Söderdahl