4.9.2018
Parin viime viikon aikana olen keskustellut poikkeuksellisen paljon ammatillisesta koulutuksesta. Keskusteluissa on ollut yhteistä huoli.
Huoli on koskenut erityisesti nuoria, joita pitäisi pystyä tukemaan ammatillisten opintojen suorittamisessa. Heidän pitäisi ehtiä oppimaan oikeasti, saamaan ammatti ja tutkinto sekä välineet pärjätä työelämässä.
Huoli on koskenut opettajia, joiden ammattitaito jää reformin puserruksissa liian usein käyttämättä – kun ei ole aikaa eikä resursseja.
Huoli on koskenut myös yrityksiä, jotka joutuvat omien haasteidensa keskellä ohjaamaan opiskelijoita ilman opettajan tukea.
Huoli on koskenut jokaista meitä, sillä iso osa hyvinvoinnistamme on näiden koulujen kouluttamien osaajien varassa. Entä jos sähköasentaja ei osaa työtään? Tai millaista hoivaa saamme sairaaloissa, jos hoitaja on saanut liian pintapuoliset tiedot ja taidot?
OAJ vierailee pitkin syksyä ammatillisissa oppilaitoksissa ympäri Suomen. Kiertueella kerätään tietoa siitä, miten ammatillisen koulutuksen reformi on muuttanut opettajien työtä ja oppilaitosten toimintaa.
On koko ammatillisen koulutuksen kannalta tärkeää, että oppilaitoksissa huolehditaan siirtymän yhteydessä siitä, että jatkossa opettajien resurssit käytetään tärkeimpään eli opettamiseen ja oppilaan pedagogiseen ohjaamiseen.
On karhunpalvelus, jos nuori putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle siksi, ettei saa opetusta.
Maan tulevan hallituksen on syytä vakavasti harkita, miten ammatillisen koulutuksen elinvoimaa kasvatetaan.
Tarvitsemme yhä enemmän ammatillista koulutusta myös aikuisille, jotta osaaminen pysyy ajan tasalla.
Aivan erityinen karhunpalvelus koko yhteiskunnalle on kuitenkin se, jos nuori putoaa koulutuksen ja osaamisen ulkopuolelle sen vuoksi, ettei saa riittävästi opetusta.
Parin viikon sisään ajoittuu myös huipputapaaminen, jota todistin. Ammatillinen opettaja tapasi yllättäen entisen oppilaansa, jonka opiskelu oli meinannut tyssätä jatkuvaan lintsailuun.
Nyt torilla, vuosia myöhemmin, oppilas kiitti opettajaansa siitä, että tämä oli asettanut rajat ja vaatinut enemmän kuin mihin nuori itsekään tiesi kykenevänsä. Oli tehty kättä päälle -sopimus: opettaja antaisi vielä yhden mahdollisuuden suorittaa opinnot ja nuori puolestaan sitoutuisi opiskelemaan ja oppimaan asiat.
Opettajan usko oppilaaseen oli välittynyt ja auttanut oppilasta pitämään lupauksensa ja valmistumaan ammattiinsa.
Tänään nuori oli vahvasti elämässä ja yhteiskunnassa kiinni, omat vahvuutensa löytänyt itseään kunnioittava nuori aikuinen.
Tähänkö meillä ei olisi varaa?
Hanna Ottman
Twitterissä @HannaOttman
toimittajalta
Varhaiskasvatus tukee koulun aloitusta
Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tehdään valtavan hyvää työtä.
Tämä kävi ilmi, kun seurasin kahtakymmentä ekaluokkalaista heidän ensimmäisenä koulupäivänään Myllypuron peruskoulussa Helsingissä. Jokainen oppilas osasi vastata kysyttäessä, odottaa vuoroaan, käyttäytyä ruokapöydässä ja ottaa kaverin huomioon.
Suuri merkitys on myös nivelvaiheen tiedonkululla. Luokanopettaja saa paljon arvokasta tietoa varhaiskasvatuksen opettajan tekemistä esiopetussuunnitelmista ja voi tietojen pohjalta tukea jokaisen ekaluokkalaisen koulutien alkua parhaalla mahdollisella tavalla.
Maija-Leena Nissilä
Lue lisää jutusta: Neljä tuntia lapsiryhmässä, viikko valmistelutyötä etukäteen – open työ pienten kanssa edellyttää ennakointia