Mun työ: Taideopinnoilla läsnäolon taitoa hoitotyöhön

Draamapedagogi Lasse Kantola on unelmatyössään. Hän harjaannuttaa opiskelijoita hahmottamaan asioita taiteen avulla. Valmistuttuaan opiskelijat soveltavat luovia menetelmiä työssään lasten, nuorten ja vanhusten parissa.

Lasse Kantola, draamapedagogi ja lehtori,

Suomen diakoniaopiston opiskelijateatteri Theatrum Olga

 

Uskon, että taide voi muuttaa maailmaa ja lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia.

Olen työskennellyt 15 vuotta Suomen diakoniaopiston Lahden kampuksella rakentamassa Theatrum Olgaa ja sen pedagogiikkaa. Työvälineitäni ovat yhteisöoppiminen ja taide.

Teatteriproduktioiden lisäksi Olgassa opetetaan kuvataidetta, sanataidetta, musiikkia ja monenlaista liikuntaa.

Emme silti kouluta taiteilijoita vaan lastenohjaajia, lähihoitajia sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajia – ihmisiä, jotka osaavat puhua, ajatella, toimia, olla läsnä ja viedä erilaisia luovia menetelmiä päiväkotiin, sairaalaan, nuorisotyöhön ja vanhainkotiin.

 

Käytämme esineiden valmistuksessa kierrätystavaraa, jota saamme esimerkiksi roskalavoilta ja kuolinpesistä.

Haluamme edistää kestävää kehitystä myös sosiaalisesti. Opintojen kuluessa meistä rakentuu yhteisö, jossa olemme tutkineet esimerkiksi rakkautta, onnellisuutta, häpeää ja syyllisyyttä. Opiskelijat löytävät meiltä merkitystä tekemiselleen ja ryhmän, jossa osataan kuunnella, puhua kauniisti ja kannustaa.

Taideprojekteissa tarvitaan monenlaista osaamista. Meillä onkin muista oppilaitoksista työssäoppijoita, kuten vaate- ja tarpeistosuunnittelijoita sekä kampaajia.

Opiskelijateatteri Olgan yhteisöllisissä projekteissa tartutaan yhteiskunnallisiin aiheisiin. Tänä keväänä Ukrainan sota on saanut meidät miettimään, mitä koti on, mitä jos menetän kotini ja millaiseen kotiin haluaisin kutsua vieraita.

Ajatuksesta versoi idea valmistaa luksuslinnunpönttöjä, joille on annettu nimeksi esimerkiksi Mansikkamaa, Mummola tai Kahvihetki. Materiaaleina on käytetty muun muassa nappeja, pitsiä, kahvipusseja ja purettuja koruja.