Hanna Ottman: Huippuosaamisen äärellä

Kuvittele mielessäsi: Huippuosaaminen. Innovatiivinen kehittäminen. Ehdokas Euroopan komission palkinnon saajaksi.

Mitä tuli mieleen?

Opettaja-lehden lukijat on todellisuudessa väärä kohderyhmä tälle kysymykselle, sillä te tiedätte, ettei vastaus ole välttämättä ”teknologia, lääketiede, yliopisto ja tutkimus”. Voi olla, muttei välttämättä.

 

Tuore esimerkki vaihtoehtoisesta vastauksesta onkin ihan toisenlaisesta ympäristöstä: Saimaan ammattiopiston lehtori on ehdolla Euroopan ammatillisen huippuosaamisen palkinnon saajaksi.

Siis kädentaidoista, konditoria-alasta, ammatillisesta oppilaitoksesta ja mestari–kisälli-mallista.

Amisope on tullut tunnetuksi kehittämästään koulutusmallista, jossa opiskelijat, opettajat ja konditoria-alan huippuosaajat yrityksistä oppivat toisiltaan mestari–kisälli-mallin avulla.

Malli tuo työelämän tiiviisti oppilaitoksen arkeen siten, että myös opettaja pääsee oppimaan omasta alastaan uutta.

 

Reformista ja leikkauksista kärsineestä ja edelleen kärsivästä ammatillisesta koulutuksesta on ilo kuulla tällaisia kuulumisia.

Positiiviset uutiset eivät poista ammatillisen koulutuksen ongelmia, mutta nostavat hyvällä tavalla esiin sen, että ammatillinen koulutus on vetovoimainen ja siellä tehdään upeaa työtä.

Menestys perustuu pitkälti juuri opettajien ja esimiesten oivalluksiin ja rohkeuteen.

Opettaja-lehden lukijoille tosiaan ei ole uutta, että huippuosaaminen ja innovatiivisuus voivat kuvata lähes mitä tahansa alaa, koulutusastetta ja osaamisen muotoa Suomessa.

Molemmat perustuvat pitkälti juuri opettajien ja esimiesten oivalluksiin ja rohkeuteen etsiä parasta ratkaisua kuhunkin tilanteeseen.

 

Onneksi Suomen hallitus kuuli OAJ:n viestin ja palautti edes osan leikatuista resursseista takaisin koulutukseen.

En taida väsyä toistamaan: suomalainen ope on avainasemassa siinä, millainen Suomi on tulevaisuudessa.

Sitä pääomaa ei saa tuhota suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

 

Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

Lue samasta aiheesta