Hyvät oppilaiden huoltajat, seurakunta on kutsunut kolmannen luokan oppilaat tutustumisvierailulle kirkkoon ensi torstaina.
Linja-autokuljetuksen aikataulun vuoksi koulupäivän alkua aikaistetaan yhdellä tunnilla. Oppilaat saavat koululta mukaan lounaseväät.
Kyse ei ole uskonnollisesta tilaisuudesta, mutta koska kirkko on uskonnon harjoittamiseen liittyvä paikka, lähtökohta on, että oppilaat, jotka eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, jäävät koululle ja heille on muuta ohjelmaa. Kertokaa, jos haluatte tehdä toisenlaisen valinnan.
Ystävällisesti, rehtori.
Hei, ihmettelen, miksi ennakko-olettama on, että lapsemme jää retken ulkopuolelle, vaikka kyse ei ole uskonnollisesta tilaisuudesta. Hille lähtee mukaan ja vaikka rukoilee, jos itse haluaa.
Voisiko alttaritaulun peittää?
Moi, käsittääkseni korvaavan ohjelman tulee olla mahdollisimman paljon kirkkovierailun kaltaista. Jos kirkkoon lähtevät syövät eväitä, on kohtuullista, että myös koululle jäävät saavat sämpylän, omenan ja mehun. Pääseväthän kaikki kulkemaan bussilla?
Päivää, miksi koulun uskonnollisiin tapahtumiin tavallisesti osallistuvien ajatellaan automaattisesti lähtevän retkelle? Saisinko tietää kirkkovierailun sisällöstä? Ja mielestäni kirkon alttaritaulu on liian väkivaltainen. Voisiko sen peittää vierailun ajaksi?
Hei! Ei kai ole kohtuutonta vaatia, että myös muut aloittavat koulun samaan aikaan kuin kirkkoon menevät? Muutenhan tässä ikään kuin rangaistaan uskonnollisia oppilaita. Kuinka selitän Jerelle, miksi tämän tulee herätä tuntia aiemmin kuin naapurin Paavon?
Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.