Olen kuullut sanottavan, että sadan hengen organisaatio työllistää helposti itse itsensä, eikä varsinaista toimintaa enää tarvita. Kun ammatillisessa koulutuksessa pidetään yllä uudistustahtia, tähän tavoitteeseen ylletään siellä pian.
Aloitin ammatillisen äidinkielen opettajana kymmenen vuotta sitten. Muistan kaiken uuden keskeltä, että silloin kohistiin uusista opseista.
Hatarat muistikuvani eivät kerro, miten tutkinnon perusteita silloin käsiteltiin, mutta epäilemättä niitä käsiteltiin. Sen muistan, että kokouksissa keskusteltiin oppimisen ja osaamisen arvioinnin eroista. Havainnoin, että osa keskustelijoista oli aiheesta huomattavasti vähemmän innoissaan kuin toiset.
Seuraavat uudet tutkinnon perusteet saatiin 2015. Silloin oppilaitostasolla puuhattiin työelämän toimintakokonaisuuksia, joita ei saanut kutsua kursseiksi.
Kurssi-sanaa kuulee ajoittain vieläkin.
Reformin tultua voimaan oli aika katsoa tulevaisuuden työelämään, jonne ei nähnyt kolme vuotta käytössä happamoituneilla perusteilla. 2018 saatiin siis jälleen uudet perusteet.
Oppilaitoksissa laadittiin toteutussuunnitelmia, joita ei edelleenkään saa kutsua kursseiksi. Kurssi-sanaa kuulee kyllä ajoittain vieläkin – tosin hieman madalletulla äänellä lausuttuna.
Jokainen tutkinnonperusteuudistus käynnistää mykistävän määrän byrokraattisia prosesseja. Tämän jälkeen on vielä edessä se varsinainen työ, kun opettajat vievät perusteet käytäntöön seuraavien vuosien aikana. Uudistukseen saadaan organisaatioissa kulumaan varovaisesti arvioiden satojatuhansia työtunteja.
Tärkein unohtui vielä mainita: osaamisen kuvaustapaa ollaan juuri nyt uudistamassa, ja uusitut tutkinnon perusteet saamme iloksemme pian.