Syksyn mittaan ammatillisissa oppilaitoksissa saadaan taas tanssia vaihtoaskelin. Hankehumpan pyörteisiin pääsevät niin opettajat, esimiehet kuin muukin henkilökunta. Massiivista hankehallintoa pyörittämään tarvitaan monessa oppilaitoksessa vielä erikseen palkattuja hankehenkilöitäkin.
Kouluissamme käytetään tuhansia työtunteja hankkeiden suunnitteluun ja hakemuksiin, joista pieni osa saa rahoituksen ja toteutuu. Silti hankkeita on paljon ja tavallista on, ettei kenelläkään ole käsitystä, kuinka monta hanketta on meneillään ja mitä kaikkea niiden puitteissa on tarkoitus tehdä.
Vaikka hankkeiden tavoitteet ovat usein hyviä, liian usein niiden myötä hämärtyy koulutuksen perimmäinen tavoite: kasvatus ja oppiminen. Hankkeet keskittyvät innovaatioihin, digitalisaatioon ja moderneihin oppimisympäristöihin. Usein teemat kohoavat rengin asemasta itsetarkoitukseksi, ja koulutuksen varsinainen tavoite tallautuu hankehumpan ponnekkaisiin askeliin.
Hankkeista on tullut yksi talousongelmissa painivien ammatillisten oppilaitosten ydintehtävistä. Niillä pyritään paikkaamaan vähentynyttä perusrahoitusta, vaikka todellisuudessa hankkeiden rahoituksella kyetään lähinnä pyörittämään hankehumppaa.
Usein teemat kohoavat rengin asemasta itsetarkoitukseksi.
Perustoimintojen korvaamista hankkeilla voisi laajentaa koulutuksen lisäksi muihinkin julkisiin palveluihin.
Supistetaan hammashoitoloiden palveluja entisestään ja palkataan lääkärien sijaan hankehenkilöitä uudistamaan toimintaa. Toiminta tehostuu, kun suunnitellaan immersiiviset potilashuoneet ja panostetaan jäljellä olevien lääkärien verkossa vetämiin innovatiivisiin potilastyöpajoihin.
Hankkeeseen käytetyt työtunnit raportoidaan minuutin tarkkuudella, kirjoitetaan raportit ja lopuksi istahdetaan tyytyväisinä alas – eikä hankkeen tieltä pois siivottuja lääkäreitä tai vastaanottoaikoja kaipaa tietenkään kukaan.
Saija Leiding työskentelee ammatillisen oppilaitoksen digitaalisen pedagogiikan tiimissä ja toimii Äidinkielen opettajain liiton ammatillisen työryhmän puheenjohtajana.