Terveisiä arjesta: Heviä muumiasuissa

Olen parin viime vuoden aikana järjestellyt useita ulkomaalaisten ryhmien vierailuja tuusulalaisiin kouluihin. Olen huomannut, että kouluissamme on piirteitä, jotka ovat meille niin arkisia, ettemme näe niiden hienoutta.

Visiitit ovat paljastaneet myös sen, että oma käsityksemme siitä, missä olemme edistyksellisiä, ei välttämättä vastaa totuutta. Toisaalta välillä on tullut vastaan tilanteita, joissa vierailla on ollut valmis kuva suomalaisesta koulusta, eivätkä he ole halunneet nähdä mitään muuta.

Saksalaiset opettajat vaikuttuivat, kun rehtori keitti ja tarjoili kahvia.

Kerron muutaman esimerkin.

Saksalaisten opettajien ryhmä vaikuttui, kun rehtori keitti ja tarjoili kahvia. Heidän koulussaan olisi ollut ennenkuulumatonta, että Herr Rektor kaatelee sumppia.

Aluksi harmitti, että kahvittelu iskostui syvemmälle vieraiden mieliin kuin ilmiöpohjainen oppiminen. Tarkemmin tarkasteltuna tilanne tiivisti kenties tärkeimmän koulujemme menestystekijän eli sen, että hierarkia ei kahlitse korkeasti koulutettujen opettajiemme autonomiaa.

Kuulin etukäteen, että Malesiasta saapuvista opettajaopiskelijoista osa oli lähtöisin alkeellisista oloista Borneon sademetsistä. Niinpä kuvittelimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön vangitsevan heidän huomionsa.

Opiskelijat kyllä kuuntelivat ja hyrisivät kuorossa sopivissa paikoissa, mutta mullistavaa heistä oli, että yleisopetuksen luokissa oli mukana lapsia, jotka kaipasivat erityistä tukea. Keskustelimme erityisopetuksesta ja oppilashuollosta pitkään.

Vierailun päätyttyä opettajaopiskelijoiden opettaja kuiskasi, että jos tarvitsisin elektroniikkaa, niin hän voisi auttaa hankkimaan sitä halvalla Malesiasta.

Japanilainen ryhmä halusi nähdä tavallisen suomalaisen koulun. Muutamaa päivää ennen vierailua sähköpostiini putosi kohtelias pyyntö. Siinä tiedusteltiin, olisiko mahdollista päästä seuraamaan musiikin tuntia, jossa oppilaat soittavat heviä. Ja parasta olisi, jos tähän saataisiin jollakin tavalla yhdistettyä muumit.

Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.

moosesmentula.fi