Terveisiä arjesta: Edu Lounge – tule ja ällisty

Kyllä on ihmiselo tehty näinä aikoina leppoisaksi. Samalla kun käy leikkaamassa hiuksensa, voi jäädä jatkamaan hyvinvointinsa vaalimista loungeen proseccoa siemaillen ja uutta hiuslookia ihaillen.

Monien muiden megatrendien ohella on selvästi menossa maailman loungeistuminen, kotoisasti lorvailusoppeistuminen. Siitä tosin ei tule yhtä fiini olo kuin loungesta, joten pysytään siinä ja kysytään, mitä loungeistuminen voisi merkitä koulutukselle.

Luulin alakoulussa, että ihmisen sisällä on pieni nuotio.

Jos Edu Lounge perustettaisiin, siellä ei luonnollisestikaan siemailtaisi proseccoa. Tällaisesta haaveilevien tulee suunnata edelleen hiustenleikkuulle – ellei sitten vanhanaikaisesti halua mennä baariin. Sen sijaan Edu Loungessa jaettaisiin omat arkiymmärryksen loogiset väärinkäsitykset muiden kanssa.

Esimerkiksi itse luulin alakoulussa, että ihmisen sisällä on pieni nuotio, kun opettaja kertoi, että ruoka palaa vatsassa. Opettaja ei ollut ihan liekeissä, kun kerroin tämän oivallukseni kokeessa, mutta minä menin melko lailla päreiksi, kun sain palautteen luonnontietoa koskevasta osaamisestani.

Parempaakin, tai oikeastaan älyttömämpääkin, löytyy. Niistä tarinoinnin säästän Edu Loungeen!

 

Perimmäinen idea olisi levätä ja saada elämänvirtaa loungen antimista. Toisin kuin muihin loungeihin, jonne pääsevät vain etuoikeutetut klubilaiset, Edu Lounge on suomalaisen tasa-arvoisen koulutuksen hengessä suunnattu niille, joilla on sellaista kerrottavaa, josta on syytä vapautua.

Itse vapauduin mahassa palavasta nuotiosta jo melko pian opettajalta saadun palautteen jälkeen, sillä vanhemmat sisareni pitivät sitä pikemminkin hellyttävänä ja luovana kuin häpeällisenä typeryytenä. Siitä saakka olen kantanut ylpeydellä arkisia vinksahduksia.

Tiedän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Osalle väärinymmärryksistä on tullut piinaavia riippoja tai vähintään salaisuuksia, joista on paras vaieta ilman toivoakaan niistä vapautumisesta.

Siksi Edu Lounge – kerro, naura ja vapaudu!

 

Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella.

Lue samasta aiheesta