Terveisiä arjesta: Dear Santa

Rauh… eiku rahaa. Maailmanrauhaa toivoo kuitenkin joku muu, joten toivon lisää liksaa lastentarhan- ja luokanopettajille. Toissa vuonna Ilta-Sanomien ammattien arvostuslistassa he olivat sijoilla 15 ja 13. Samalla listalla me yläkoulujen ja lukioiden opet kiilasimme just lentokapteenien ja jätteidenkerääjien eteen, sijoille 28., 29. ja 30.

 

Suomea. Dear Santa, mitä Opetushallitus ja konsultit ikinä keksivätkään, anna sen kaatua niskaamme suomeksi eller på svenska. Paketoi anglismit vaikka niille, jotka saavat samaa palkkaa kuin lentokapteenit. Thanks.

 

Lukuintoa Suomeen, iloa Kiinaan. Kouluevankeliumi ilmoitettiin kaikelle kansalle kuun alussa, kun OECD-maiden Pisa-vertailu julkistettiin.

Suomessa jolkutellaan aivan Aasian tiikereiden kintereillä, vaan täälläpä lapset sekä osaavat lukea että ovat elämäänsä tyytyväisiä. Niinpä Pisa-goljatti Kiina on lähettänyt vieraita kurkkimaan kouluihimme. Joko teilläkin kävi?

Tuo taukojakin.

Sosiaalista liimaa. Höpsöimmät taukokeskustelut saattavat yhdistää työporukan paremmin kuin satunnainen tykypäivä. Tuo siis taukojakin.

 

Liimaa. Kuka vei taas liimaputkilon opehuoneesta! Sakset sentään ovat yhä kettingillä seinässä.

 

Lahjattomuutta. Muistakaahan olla oikein tuhmia. Muuten pukki tuo teille paljon lahjoja ja sitten loppiaisena siivotessanne jälleen ihmettelette, mihin kaiken saadun laittaisi.

 

Armoa. Entä jos syksyn puurtamisen jälkeen ei jaksakaan rakentaa piparkakkutaloja? Ei huolta. Meille lausui lohdun sanat jo vuosituhannen alussa piispa Eero Huovinen: “Joulupukkia pitää mielistellä, mutta Jumalan kanssa selviää tällaisenaan.”

 

Micaela Morero opettaa koulussa, jonka opehuoneesta eivät sakset pääse katoamaan.

Lue samasta aiheesta

Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Opetushallinnon hutkinto

13.09.2019
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Kukkasen hetki

17.04.2019
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Elämysopissa

11.01.2019
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Ihmisyyden äärelle

21.09.2018