Ammattikorkeakoulun lehtori opettaa, ohjaa, tekee hanketyötä, työelämäyhteistyötä, toteuttaa myytäviä koulutuksia ja osallistuu ehkä vielä koulutusvientiinkin. Hän julkaisee, osallistuu ja osallistaa.
Tehtävä on upean moninainen ja työnkuva on monipuolinen. Pohdin kuitenkin usein, miten lehtori navigoi tässä viidakossa.
Osa nauttii monipuolisista tehtävistä, osa ahdistuu, kun keskittyminen yhteen asiaan on vaikeaa. Vaateet ammattikorkeakouluille ovat vain kasvaneet viime vuosien aikana. Samaan aikaan rahoitus on laskenut ja tutkintotehokkuus kasvanut.
Lehtorit eivät enää selviydy vanhoilla eväillä. On mahdotonta ajatella, että työtä voisi tehdä samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Jostakin on luovuttava ja jotakin on rajattava.
Jostakin on luovuttava ja jotakin on rajattava.
Lehtorit ovat myös usein erittäin lojaaleja opiskelijoille. He tukevat ja auttavat heitä viimeiseen saakka ammatillisen kasvun polulla. He haluavat tehdä työnsä hyvin.
Työnkuvan laajentuessa on mahdotonta tehdä kaikkia tehtäviä täydellisesti. Eikä tarvitse.
Mistä sitten luopua?
Meidän johtajien ja esihenkilöiden pitää auttaa tässä pohdinnassa. Mitkä ovat asiat, jotka vaativat täydellisen panostuksen, milloin riittää vähempi. Mikä on hyväksyttävä laadun taso, jota emme voi alittaa?
Keskihyvyyden armollisuus. Ei täydellinen, ei rimanalitus vaan riittävän hyvä. Keskiahkeruus on riittävää. Usein keskihyvä on erittäin hyvä. Me kaikki voimme elää sen tason kanssa.
Usein keskihyvä on riittävä myös asiakkaillemme. Mutta riittääkö se oppilaitoksen henkilökunnalle itselleen? Voivatko he itse elää sen kanssa, että he tekivät asian keskihyvästi?
Toisaalta elämän jatkumossa on tuhansia erilaisia asioita. Asia, jota tänään teit keskihyvästi, sulautuu asioiden jatkumoon. Täydellisen kauniisti.
Kati Komulainen on johtamisessaan empatiaan, etiikkaan ja estetiikkaan nojaava Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori.