Keskusteltaessa opetushenkilöstön kesän vapaajakson pituuksista saamme usein kuulla, että ovathan he lomansa ansainneet. Pitääkö kesän vapaajakso ansaita?
Ansaitseminen vie ajatukset ansaintalogiikkaan. Sinun tulee tehdä asioita ja sitten sinut ikään kuin palkitaan tehdystä työstä. Ansaitseminen viittaa myös siihen, että ihminen on jonkin arvoinen.
Pitääkö kesän loma ansaita, olla jonkin arvoinen?
Ihmisarvo on jakamaton. Sitä ei tarvitse ansaita. Myöskään armoa ei tarvitse ansaita.
Suomalaisessa työelämässä edut lähtökohtaisesti kuuluvat samalla ammattiryhmälle, samassa tehtävässä toimiville tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen pohjautuen. Jos kääntäen kysytään, kuka ei sitten olisi ansainnut kesän vapaajaksoaan tai kesälomaansa?
Ansaitessa elämä lipuu ohi kauniine hetkineen.
Luonnollisesti olen hyvin tietoinen siitä, että lomapäivät kertyvät tietyssä suhteessa ja niitä ikään kuin ansaitaan. Mutta se retoriikka, jossa puhutaan opettajien lomien ansaitsemisesta, ei koske tätä keskustelua.
Onko ajatus, että valtaosan vuodesta opettaja ansaitsee lomaansa, itseään säästämättä ja sitten nollaa kesän taas jaksaakseen jatkaa itseään säästämättä ansaitakseen uutta lomaa? Toivottavasti ei.
Me kaikki tarvitsemme joka päivä ja joka viikko hetkiä, jolloin meidän ei tarvitse olla ansaitsemassa jotakin. Ansaitessa elämä lipuu ohi kauniine hetkineen.
Jos puhumme, että kesäloma pitää ansaita, pitäisi olla olemassa myös tilanne, jossa sitä ei ansaita. Kuka sen määrittelisi? Tämän vuoksi toivonkin, että lopetamme puheen ansaitsemisesta.
Iloitkaa jokainen opettaja lomastanne, se kuuluu teille!
Kati Komulainen on johtamisessaan empatiaan, etiikkaan ja estetiikkaan nojaava Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori.