Keväällä 2020, koronapandemian alkaessa, koimme ja näimme yhteenkuuluvuutta.
Se kaikki oli kadonnut vuoden 2022 alussa, jolloin aloimme olla eri puolilla. Eri mieltä. Meidät yhdistänyt pandemia olikin jakanut meidät kahtia.
Kunnes heräsimme torstaina 24.2. uutiseen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Maailma pysähtyi.
Hetkessä ihmiset löysivät toisensa. Meitä tarvittiin. Oli yhteistä tehtävää. Oli turvattava ukrainalaisten elämää. Viime viikot ovat osoittaneet, että meissä on yhteisöllisyyttä, kykyä, halua ja tarmoa, kun vain suuntaamme sen oikein.
Mikä on merkityksellistä, se on arvokasta.
Tämäkin sota loppuu aikanaan. Mistä löydämme merkityksen elämäämme? Mitä uutisia sitten seuraamme? Mikä meidät yhdistää kansakuntana?
Ihminen haluaa aina etsiä elämässään merkitystä. Löytää elämälleen sisällön, tarkoituksen ja suunnan. Syyn olla ja elää. Merkityksellisyyden kysymys nostaa esille myös arvot.
Mikä on merkityksellistä, se on arvokasta.
Voisiko koulutus, sivistys ja oppiminen, ihmisenä kasvu ja ammatillinen kehitys olla se merkitys mitä etsimme? Jatkuva uteliaisuuden ja löytämisen ihme ja lahja.
Uuden taidon, tiedon tai menetelmän oppiminen tuottaa mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia. Minä pystyn, kykenen, osaan ja opin. Tämä kaikki lisää hyvinvointiamme ja elämänlaatuamme.
Yhä tärkeämmäksi merkityksellisyyden näkökulmasta muodostuu myös yhdessä oppiminen.
On mahdotonta löytää ja tietää ratkaisuja yhä kompleksisemman maailman asioihin yksin. Siksi meidän on lupa ihmetellä ja oppia yhdessä.
Merkityksellisyyspedagogiikka. Sitä me jokainen kaipaamme. Sitä, että elämällä on merkitys, tarkoitus, suunta ja tavoite.
Minkä uuden näkökulman merkityksellisyyspedagogiikka voisi sinun elämääsi tuoda? Toisiko se rauhaa, hyväksyntää, tarkoitusta ja tavoitteen?
Kati Komulainen on johtamisessaan empatiaan, etiikkaan ja estetiikkaan nojaava Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori.