Pedagogisesti pätevän opetuksen tarve katoaa kuin taikaiskusta sillä hetkellä, kun nuori jättää toisen asteen ja astuu sisään yliopiston ovesta. Näin ainakin lainsäätäjä tuntuu ajattelevan, sillä laki ei vaadi yliopistossa opettavilta pedagogista pätevyyttä.
Yliopisto-opettajuuden kehityksestä ja siihen kohdistuvista odotuksista väitelleen Reeta Lehdon mukaan pulma ei ole uusi: opetuksen ja tutkimuksen painotukset ovat vaihdelleet yliopistoissa niin kauan kun yliopistoja on ollut olemassa.
– Keskiajalla paino oli opetuksessa, tutkimusta tehtiin tuon ajan yliopistoissa vähän. Tutkimus nousi opetuksen rinnalle ja ohi tieteellistymisen aikakaudella 1800-luvulla. Tämän jälkeen opettaja ei ollut enää ensi sijassa opettaja vaan tietoaan jakava asiantuntija, Lehto selittää.
Pedagogiikka pysyi Lehdon mukaan yliopistotyön taka-alalla 2000-luvun taitteeseen saakka.
– Yliopisto-opettajille pedagogista koulutusta tarjoavat yksiköt yleistyivät Suomessa 2000-luvulla. Entistä systemaattisemmalla koulutuksella pyrittiin lähentämään opetuksen pedagogista tasoa alempiin koulutusasteisiin.
Opettaja ei ollut enää opettaja vaan tietoaan jakava asiantuntija.
Väitöskirjassaan Lehto tarkastelee yliopisto-opettajuuteen kohdistuvia odotuksia korkeakoulupoliittisten dokumenttien, yliopistopedagogisten oppaiden ja yliopistossa opettavien omien käsitysten näkökulmasta.
Tutkimusta varten keväällä 2020 tehty kysely kohdistettiin kaikille kokonaistyöaikaan kuuluville akateemisille työntekijäryhmille, joiden työhön kuuluu opetusta. Kyselyyn vastasi yhteensä 150 henkilöä eri yliopistoista. Vastaajia saatiin melkein kaikista Suomen yliopistoista.
Pedagogisia vaatimuksia ei ole kirjattu lakiin, mutta yliopistojen omista johtosäännöistä niitä Lehdon mukaan löytyy.
– Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa on viime vuosikymmeneltä lähtien edellytetty yliopistonlehtoreilta ja -opettajilta pedagogisia opintoja. Kaikissa Suomen yliopistoissa niitä ei edelleenkään vaadita, Lehto sanoo.
Kiinteiden vaatimusten asettamista vaikeuttaa erityisesti se tosiasia, että yliopistossa on hyvin monenlaisia opettajia.
– Vakinaisten professoreiden ja lehtoreiden rinnalla työskentelee esimerkiksi tohtorikoulutettavia, joilla on kurssi tai pari vedettävänä ja jotka luultavasti lähtevät talosta heti valmistuttuaan.
Lehto tietää mistä puhuu: tohtorikoulutettavana hänenkin tehtäviinsä kuului opetus. Tällä hetkellä hän on opintovapaalla tutkimuspalveluja tarjoavasta yrityksestä.
Kyselyn tulokset opetus- ja tutkimustyön merkityksestä ja toisaalta mieluisuudesta ovat ristiriitaisuudessaan mielenkiintoista luettavaa.
– Kysyin asiaa kahdelta eri kantilta: kuinka paljon toivoisit opetus- ja tutkimustehtäviä prosentuaalisesti. Ja toisaalta: minkä tehtävän koet merkityksellisimmäksi.
Tulos: opetus koettiin merkityksellisimmäksi, mutta tutkimustehtäviä toivottiin nykyistä enemmän.
Tilanteeseen voi Lehdon mukaan vaikuttaa se, että opetustyössä korostuu pakko: puhutaan opetusvelvollisuudesta.
– Tutkimusartikkelissa on deadline, mutta sen paukkuminen ei ole niin vakavaa kuin se, että kurssin arvosanat ovat myöhässä. Suurin osa vastaajista toivoi tutkimus- ja opetustehtävien jakautuvan työssään tasaisemmin.
Väitös
Yliopisto-opettajuus 2010-luvun Suomessa. Korkeakoulupoliittisten dokumenttien, yliopistopedagogisten oppaiden ja yliopistossa opettavien näkökulma.
Turun yliopisto 2022.