“Opettajapula on viime vuosina noussut varhaiskasvatuksen suurimmaksi ongelmaksi. Alan opiskelupaikkojen lisääminen ei ole tilannetta parantanut.
Jyväskylän yliopistossa toteuttamamme Simo-tutkimushanke osoittaa, että ongelma piilee opintojen lopussa: vain noin puolet vakaopettajiksi valmistuneista työskentelee päiväkodin lapsiryhmässä.
Hyödynsimme hankkeessa vuosina 2018 ja 2019 varhaiskasvatuksen opettajaopinnot aloittaneilta kerättyä haastattelu- ja kyselyaineistoa. Kyselyyn saatiin 595 vastausta.
Tulosten mukaan vain pieni osa opiskelijoista keskeytti opinnot tai jätti varhaiskasvatusalan kokonaan.
Noin puolet vakaopettajaksi pätevöittävän kanditutkinnon suorittaneista jatkoi maisteriksi päästäkseen varhaiskasvatuksen johto- ja kehittämistehtäviin tai opettajaksi aikuiskoulutukseen.
Osa jatkoi maisteriopintoja luokanopettajakoulutuksen puolella.
Neljäsosa maisteritutkintoon jatkaneista aloitti erityispedagogiikan tai varhaiserityisopettajan tutkinnot. Heidän tavoitteenaan oli konsultoiva työ tai siirtyminen koulun puolelle.
Opintojen keskeyttäminen oli melko harvinaista. Keskeyttämisen syiksi mainittiin useimmin toisen alan opiskelupaikka ja tai tunne siitä, että varhaiskasvatus ei tuntunutkaan itselle sopivalta alalta.
Miten kandit saataisiin aloittamaan ja pysymään siinä työssä, johon he ovat pätevöityneet?
Vakaopettajan työn rauhoittaminen olisi hyvä alku. Lapsiryhmien muodostamisessa pitää ottaa huomioon hoivan, kasvatuksen ja opetuksen näkökulmat.
Henkilöstöresurssit tulisi kohdentaa laadun, ei talouden, lähtökohdista.
Jatkossa olisi hyvä tutkia tarkemmin, miksi varhaiskasvatuksen opettajan opintoihin ylipäätään tullaan: tähdätäänkö pätevyyteen vai onko tavoitteena alun alkaenkin maisteritutkinto tai jokin aivan muu ala.
Kanditutkinto on houkutteleva väylä jatko-opintoihin, koska varhaiskasvatuksen opettajan työpaikka on nykyoloissa varma. Opintoja voi jatkaa työn ohessa.
Minua on askarruttanut läpi vuosikymmenten kodin ja varhaiskasvatuksen suhde – ensin käytännön työtä tekevänä perheneuvontapsykologina ja sen jälkeen tutkijana ja professorina.
Mietin, mikä on vanhempien paikka yhteisissä tapaamisissa ja toiminnan suunnittelussa. Moniammatillisissa yhteistyötilanteissa vanhemmat näyttivät jäävän usein hiljaisiksi.
Psykologian väitöskirjassani vuodelta 2003 tutkin, miten vanhemmat tulkitsevat kasvatusvastuun jakautumisen kodin, päivähoidon ja koulun kesken.
Varhaiskasvatuksen kysymyksiin minut vei lopullisesti lapsen varhaiskasvatussuunnitelma. Ensimmäiset, vuoden 2005 vaiheilla lukemani uutisoinnit uudesta käytännöstä herättivät kysymyksiä: Millaisia tavoitteita leikki-ikäisille lapsille aletaan asettaa? Mitä käsityksillemme lapsuudesta on tapahtumassa?
Postdoc-tutkimukseni aihe oli siinä. Tutkimushankkeen myötä vaihdoin psykologiasta kasvatustieteen puolelle.
Maaliskuussa jään eläkkeelle toimittuani 15 vuotta varhaiskasvatustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa.
Mistä on kyse?
Jyväskylän yliopiston Simo-tutkimusryhmä tarkasteli professori Maarit Alasuutarin johdolla varhaiskasvatusalalle hakeutumista ja sitoutumista.
Tutkimus
Elina Koivusalo & Maarit Alasuutari: Varhaiskasvatuksen opettajaopintoihin ja varhaiskasvatusalaan sitoutuminen. Jyväskylän yliopisto 2024.