Jos Taneli lyö Essiä koulussa jatkuvasti, opettaja haluaa ilman muuta tietää, miten saisi Tanelin lopettamaan Essin lyömisen.
Ratkaisumalleja voi löytyä kasvatus- tai käyttäytymistieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta. Mutta miten päästä relevanttien tutkimusten äärelle ja saada niistä irti käytännön vinkkejä?
Se ei ole helppoa. Ensinnäkin akateemisen tutkimuksen kieli tuppaa olemaan tieteellistä ja vaikeaselkoista.
Toiseksi iso osa kotimaisista tutkimuksista julkaistaan vain kansainvälisissä, englanninkielisissä tiedejournaaleissa. Useimmiten niitä pääsevät lukemaan vain korkeakoulujen henkilökunta ja opiskelijat.
Jotta voi löytää tutkimusperusteisia ratkaisuja olemassa olevaan ongelmaan kuten siihen, että Taneli lyö Essiä, ongelma pitää ensin käsitteellistää tutkimuksen kielelle. Vasta sen jälkeen alkaa tiedonhaku.
– Opettajilla ei ole aikaa sellaiseen. He tarvitsevat suoria käytännön vastauksia, sanoo Oulun yliopiston kasvatustieteiden professori Maija Lanas Teams-puhelussa.
Lanas on opettajankoulutuksen dosentti ja taustaltaan luokanopettaja. Hän kirjoitti vuonna 2016 Häiriköt-blogia, jonka tavoitteena oli tuoda julki ajankohtaista kasvatustieteellistä tutkimustietoa helposti luettavassa muodossa.
Tutkimukset muurin takana
Tutkimustieto ei tällä hetkellä saavuta opettajia riittävän hyvin. Ongelma johtuu paitsi opettajien aikapulasta, myös tutkimustyön rahoitusmallista.
Tutkijat ovat usein määräaikaisissa työsuhteissa ja joutuvat jatkuvasti hakemaan uutta työtä tai rahoitusta. Tehtäviä ja rahaa jaetaan tieteellisten julkaisujen määrän ja luokitusten perusteella.
Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Tieteellisten seurain valtuuskunnan luokitteluissa korkeimman arvon saavat alkuperäisartikkelit ja tieteelliset teokset, joiden kirjoittaja- ja lukijakunta ovat kansainvälisiä.
– Rahoitusjärjestelmä tukee hyvin tutkimusta mutta ei tiedon muuttamista käytännöllisesti kelpoiseksi. Jos tutkija haluaa edetä urallaan tai pitää uransa, hänen on julkaistava kansainvälisissä vertaisarvioiduissa lehdissä, Maija Lanas sanoo.
Jotta nämä A1-luokitellut julkaisut voisivat edes teoriassa saavuttaa opettajat, niiden tulisi olla avoimesti saatavilla.
EU-komission Open Access monitorin mukaan alle neljännes kasvatustieteellisistä julkaisuista oli avoimia vuosina 2009–2018.
Komissio selvitti avoimen tieteen tilaa silloisissa unionin jäsenmaissa sekä Sveitsissä, Norjassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Kanadassa, Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä.
Suomalaisissa yliopistoissa avoimuuden tarve on Lanaksen mukaan tunnistettu ja tätä tarvetta yritetään täyttää.
Esimerkiksi yliopistojen kirjastot tekevät rinnakkaistallennusta eli tallentavat julkaisujen vertaisarvioituja käsikirjoituksia julkaisuarkistoon kaikkien saataville.
Lanas sanoo, että rinnakkaistallenteita on kuitenkin vaikea löytää, jos ei tiedä mistä etsiä. Hänen mielestään kirjastojen ja ministeriön sekä Opetushallituksen pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, jotta avoimet julkaisut olisivat aidosti löydettävissä.
Kaikki mitä meillä tehdään on jollain tavalla relevanttia opettajien ja kasvattajien arjessa.
Joensuun normaalikoulun eläkkeellä oleva rehtori Petri Salo ehdotti viime elokuussa Opettaja-lehden mielipide-kirjoituksessa, että ministeriö rahoittaisi kasvatustieteellisten tutkimusreferaattien tietopankkia, jota yliopistojen harjoittelukoulut ylläpitäisivät.
Salon seuraaja, Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtava rehtori Jyrki Huusko, pitää ajatusta hyvänä.
– Ehkäpä muokkaisin suuresti arvostamani edeltäjäni Petrin ajatusta ja kokoaisin vapaasti saatavilla olevaa tutkimuksellista linkkipankkia opettajien käyttöön. Kieltämättä harjoittelukoulut voisivat olla tässä aktiivisessa roolissa, Huusko kommentoi sähköpostitse.
Tutkimuksen rahoituspuolella Suomen Akatemia on vuodesta 2021 lähtien edellyttänyt rahoittamiltaan hankkeilta vertaisarvioitujen artikkelien avointa saatavuutta.
Samaan aikaan kansainväliset journaalit saattavat Maija Lanaksen mukaan veloittaa jopa parituhatta euroa, jos artikkeli avataan kaikkien nähtäville.
– Se on ihan todella röyhkeää. Mikään osa tästä rahasta ei tule kirjoittajalle, arvioijalle eikä yleensä edes tieteelliselle toimittajalle.
Opetuksessa ja kasvatuksessa suuret mahdollisuudet
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on opetuksen ja tutkimuksen ohella yliopistojen kolmas tehtävä. Jos tutkijoiden julkaisut jäävät seilaamaan bittiavaruuteen, tehtävä jää suureksi osaksi täyttymättä.
– Vaikuttamista ei mitata samalla tavalla kuin opetusta ja tutkimusta, joten se jää helposti laiminlyödyksi, Lanas toteaa.
Tuore tutkimustieto ja työelämä pitäisi saada kohtaamaan kaikilla tieteenaloilla. Aineenopettajat tarvitsevat tuoretta tietoa kasvatustieteiden lisäksi omasta opetettavasta aineestaan.
Yleistajuiset tiedejulkaisut ja -aikakauslehdet edistävät tiedon saavutettavuutta. Esimerkiksi Allegra Lab Helsingin Tutkitusti-hanke kokoaa yhteen yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden julkaisuja osoitteessa tutkitusti.fi.
Myös Helsingin yliopiston Yliopisto-lehti käsittelee aiheitaan tutkitun tiedon näkökulmasta mutta yleistajuisesti.
Kasvatusalan suomalaisista tiede-lehdistä avoimesti luettavissa on Kasvatus & aika. Kasvatus-lehden artikkelit puolestaan avataan kaikkien saataville vuosi niiden julkaisun jälkeen.
Lanaksen mielestä opetuksessa ja kasvatuksessa tutkimustiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ovat erityisen suuret, koska kasvatustieteilijöiden yhteiskunnallinen rooli on välitön ja suora.
– Kaikki mitä meillä tehdään on jollain tavalla relevanttia opettajien ja kasvattajien arjessa. Uuden tutkimustiedon olisi tärkeää olla heille välittömästi saatavilla.
Millä ajalla 20 vuotta koulun käytäviä tallanneen konkariopen pitäisi päivittää tutkimustietämystään?
Parasta on, jos tieto pystytään tarjoilemaan opettajille valmiiksi pureksitussa muodossa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi tutkijoiden tekemää kirjallisuutta – sellaista kuin Lanaksen ja nuorisotutkija Tomi Kiilakosken toimittama kirja Häiriö?
Teos käsittelee nimensä mukaisesti erilaisia häiriöitä koulussa ja kasvatuksessa.
– Tutkimukseen perustuvia oppaita, jotka esittelevät ongelman ja siihen tutkimusperusteisia näkökulmia, tarvittaisiin lisää.
Blogit, kuten Lanaksen Häiriköt tai yhä aktiivinen Tutkittua varhaiskasvatuksesta, taas pystyvät parhaimmillaan vastaamaan suoraan kouluista ja päiväkodeista nouseviin kysymyksiin.
Sama potentiaali on podcasteilla. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto ovat tuottaneet esimeriksi Sivistyksen supervoimia -podcastia, jossa tutkijat ja kasvatusalan ammattilaiset keskustelevat ajankohtaisista tutkimustuloksista.
Blogien ja podcastien tekeminen ei kuitenkaan helposti mahdu tutkijoiden kalentereihin. Lanaksellakin bloggaaminen on joutunut väistämään muita töitä. Nykyään hän vie tutkimustietoa ammattilaisille luennoimalla kouluissa sekä opetus- ja kasvatusalan tilaisuuksissa.
– Se on minusta tärkeää ja tykkään siitä hirveästi. Kun juttelen opettajien tai vaikka nuorisotyöntekijöiden kanssa, tunnen että tästä tulee tämän työn merkitys.
Perehtyminen ei vaikuta palkkaan
Vastavalmistuneet opettajat tulevat yliopistoista työelämään kantaen mukanaan repullista tutkimustietoa. Opettajankoulutus antaa heille myös valmiudet lukea tutkimusta ja muuttaa se toiminnaksi.
Mutta millä ajalla 20 vuotta koulun käytäviä tallanneen konkariopen pitäisi päivittää tutkimustietämystään?
Kehittämispäällikkö Laura Nurminen OAJ:stä kertoo, että peruskoulujen ja lukion opettajilla 60 minuutin oppitunnin ”hintaan” kuuluvat opetuksen suunnittelu, valmistelu ja jälkityöt.
– Laaja perehtyminen tutkittuun tietoon vie tietenkin aikaa. Ja palkka on sama riippumatta siitä, kuinka paljon sitä siihen käyttää tai ei käytä.
Työnantajalla on työ- ja virkaehtosopimusten mukainen velvoite tarjota opettajille koulutusta. Kaikkiin yleissivistävien opettajien sopimuksiin on korvamerkitty vähintään kolme koulutus- ja suunnittelupäivää eli veso- tai teso-päivää.
Nurmisen mukaan päivät kuluvat usein enemmän työn suunnitteluun.
– Niissä olisi kyllä todellinen mahdollisuus tarjota opettajille uutta tietoa.