Koulukelauksia: Mato Valtonen oli luokan priimuksia – sitten rokki vei

Luovuuden asiamieheksi itseään kutsuva Mato Valtonen uskoo, että nuoret pitää herättää löytämään unelmansa.

”Sinäkin! Sulla olisi kaikki lahjat, etkä tee mitään!”

Lahtelaisen Salpausselän yhteiskoulun uskonnonopettaja haukkuu Markun ja määrää tämän pitämään esitelmän maailman uskonnoista.

– Otin itseeni. Menin kirjastoon ja aloin oikein päntätä. Pidin liki tunnin esitelmän ilman paperia, Mato Valtonen muistaa.

Varsinkaan tämän jälkeen hän ei tehnyt aineen eteen mitään mutta sai hyvän numeron todistukseen.

– Minua ei osattu laittaa opiskelussa oikealle polulle. Meitä oli porukka, en ollut ainoa, hän lisää.

Mato oli luokan priimuksia vielä oppikoulun ensimmäisellä ja toisella.

– Sitten rock´n roll alkoi kiinnostaa tolkuttomasti. Kolmannella perustettiin jo bändejä. Me vain vaihtelimme tunnit lappuja siitä, mikä on paras bändi ja biisi.

13-vuotiaan mielestä paras bändi oli Rolling Stones – on yhä – ja biiseistä Rollareiden Tell me.

Koulutie päättyi keskikouluun, eikä Mato enää löytänyt aikaa lukiolle myöhemminkään.

Opettajista erityisesti jäi mieleen puutöitä opettanut, sittemmin kansanedustajana toiminut Mikko Vainio.

– Kerran jonkin hevosenleikin takia Mikko nappasi minua ja kaveria tukasta ja nosti ilmaan. Hän teki sen niin, että siitä jäi kunnioitus, ei vihaa. Meihin se tepsi: sitten ruvettiin tekemään hommia, Mato kertoo.

 

Mato ihmettelee, miksi moni vanhempi tuntuu jättävän lapsen kasvatuksen koululle, vaikka on itse päävastuussa.

– Kotona ei osata tai uskalleta sanoa tai pelätään riitatilanteita. Sitten haukutaan koulu, kun se ei kasvatakaan.

Nuoria hän opettaisi unelmoimaan. Tylsää on usein siksi, koska ei ole unelmia.

– Luin, että Kaliforniassa oli keksitty pitää häirikköluokalla oppitunti unelmoinnista. Tämä herätti monet tajuamaan, että he voisivat olla jotakin isona. Häiriköinti oli vähentynyt dramaattisesti.

Markku ”Mato” Valtonen

  • Helsinkiläinen 62-vuotias puhuja, yrittäjä, muusikko ja kirjailija.

  • Naimisissa ja kahden aikuisen lapsen isä.

  • Harrastaa perhokalastusta, moottoripyöräilyä, kitaransoittoa ja kuntosalia.

  • Hänen toteutumaton unelmansa on suunnitella ja kuljettaa superrekalla vaativia erikoiskuljetuksia.

 

Lue samasta aiheesta