”Kaikki vihaavat poliisia! Kaikki kytät on paskiaisia!”
Rytmikkäät huudot raikuvat kulkueen kärjessä Strasbourgin leveällä bulevardilla Ranskassa. Etujoukossa marssii nuoria, monilla maski kasvoillaan ja suojalasit otsalla.
Taaempana tuhansien ihmisten letkassa kulkee keski-ikäisten opettajien joukkio. He juttelevat eloisasti, nauttivat auringonpaisteesta ja heiluttavat ammattijärjestöjen lippuja.
On torstai, viides marraskuuta. Opettajille kyseessä on lakkopäivän marssi. He vaativat parempia työehtoja itselleen ja ehjiä kouluja oppilailleen.
Lukiolaisprotestit ovat olleet syksyn suuri puheenaihe Ranskassa, ja opettajien ammattijärjestöt ovat asettuneet niiden tueksi. Myös ilkivalta ja kahakointi mielenosoituspäivinä ovat nousseet maailmalla otsikoihin.
Vaikka pieni joukko kulkueen väestä jää tänäänkin illaksi mittelemään poliisin kanssa, tuhannet muut osallistujat tahtovat vain saada asiansa esiin joukkovoimalla.
– Olen itse rauhanomaisen mielenilmaisun kannalla, kertoo yhteiskuntaopin opettaja Coline De Dadelsen.
Hän opettaa laitakaupungin lukiossa 15–19-vuotiaita nuoria. Palkkaa hän saa nettona noin 2 500 euroa, kun työuraa on takana 20 vuotta. Nuoret kollegat aloittavat noin 1 800 eurosta.
Suomessa peruskoulun ja lukion opettajien palkkojen lähtötaso on yli 3 100 euroa. Tämä koskee ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita ja kelpoisuusvaatimukset täyttäviä opettajia. Palkoista ja palvelussuhteen ehdoista sopivat työmarkkinajärjestöt.
Ranskassa järjestelmä on toisenlainen. Siellä peruspalkan määrittää indeksitaulukko, joka on koko julkiselle alalle yhteinen. Indeksikorotuksista määrää maan hallitus. Bruttopalkat vaihtelevat opettajan perhekoon ja koulun sijainnin perusteella, ja erilliset vastuuasemat voivat tuoda lisiä.
Indeksikorotusten välillä kuluu yleensä vuosikausia, ja inflaatio laukkaa edellä. Samalla työtaakka kasvaa, De Dadelsen kertoo.
– Urani alussa opetusta oli viikossa 18 tuntia, mikä tarkoitti kolmea tai neljää ryhmää. Nyt opetan samassa ajassa jopa yhtätoista ryhmää.
Opetusryhmän koko on lähes aina 35 henkeä, kun taas ennen oli paljon myös 15 opiskelijan pienkursseja, De Dadelsen kertoo. Arvioitavia opiskelijoita voi siis olla kerralla lähes neljäsataa.
De Dadelsenia harmittaa, että hän joutuu yksinkertaistamaan opetusta.
– Ennen keskustelimme ja väittelimme paljon, varsinkin pienemmillä erikoiskursseilla. Ei 35 opiskelijan kesken saa aikaan yhtä hyvää väittelyä.
Tärkeä sytyke lukiolaisten ja opettajien protesteille ovat koulurakennukset. Moni niistä on remontin tarpeessa tai jopa täysin soveltumaton kouluksi.
De Dadelsenin lukiossa ei riitä vessoja. Koulun yhdessä kerroksessa voi olla 600 opiskelijaa ja heitä kohden vain kaksi wc-koppia.
– Se on suorastaan häpeällistä, De Dadelsen tuhahtaa.
Heikot olosuhteet korostuvat, kun julkisia kouluja vertaa yksityisiin. Tai muka-yksityisiin, kuten De Dadelsen niitä kutsuu.
Yksityiskoulujen rahoitus tulee 80-prosenttisesti valtiolta, ja päälle ne keräävät parinsadan euron kuukausimaksuja oppilailta. Yksityiskoulut saavat valita oppilaansa, toisin kuin julkiset.
Yleensä poliitikoilla ja talouselämän eliitillä on tausta yksityiskouluissa. Siksi niiden asemaa suojellaan. Julkisiin kouluihin jäävät ne, joilla ei ole varaa parempaan tai riittävää koulumenestystä.
Opettajien palkkataulukko on kaikissa kouluissa sama, mutta yksityisellä puolella esimerkiksi kurssitarjonta on laajempi ja olosuhteet ovat viihtyisät.
– Yksityiskoulujen opiskelijatiloissa on sohvia ja pelejä. Meillä niissä on laattalattia eikä juuri muuta, De Dadelsen kuvailee.
Lukiolaisia suututtaa myös jatkokoulutuksesta aiheutuva stressi. He vaativat Parcoursup-nimisen valintajärjestelmän lakkauttamista. Opettajajärjestöt tukevat vaatimusta.
– Ranskassa on perinteisesti ajateltu, että lukiosta valmistuminen tarkoittaa korkeakoulukelpoisuutta, De Dadelsen sanoo.
Korkeakouluissa ei kuitenkaan ole tarpeeksi paikkoja lukion päättäneille. Presidentti Emmanuel Macronin hallitus kehitti vuonna 2018 Parcoursupin karsimaan osan hakijoista.
Jatko-opintoihin hakeminen on vaikeasti ennakoitavaa. Korkeakoulut voivat vaatia motivaatiokirjeitä, joiden laatimiseen voi ostaa apua alan yrityksiltä. Vähävaraisille tilanne on epäreilu.
De Dadelsenin mukaan valintakriteerit ovat muutenkin vaikeaselkoiset.
– Joskus parempi opiskelija ei saa haluamaansa paikkaa ja heikompi saa, enkä osaa selittää, miksi niin käy. On kuin opiskelijat pelaisivat lottoa tai pokeria hakemuksillaan.
Syksyn protestit ovat tuomassa myös muutoksia parempaan. Hallitus on luvannut, että hakijan koulutausta ei jatkossa enää näy arvioitsijoille. Huonomaineisen lukion nimi voi nykyisin leimata hyvänkin hakijan, De Dadelsen kertoo.
Lakkopäivän kulkue etenee kohti kaupungin laitaa, kuten poliisi on ohjeistanut. Torvet soivat, ja jotkut ottavat muutaman tanssiaskeleenkin. Kulkueessa marssii rinnakkain laaja kirjo julkisen alan työntekijöitä
Opettajaliitto FSU:n vaatimukset ovat reippaat: 20 prosentin palkankorotus, 50 miljardia euroa koulujen kunnostamiseen ja täysi eläke jo 60-vuotiaana nykyisen 64 vuoden sijaan.
Coline De Dadelsenin mukaan nyt on oikea aika lakkoilla, kun kevään presidentinvaalit lähestyvät. Opettajien asia on pidettävä esillä, mutta kaikkia vaalilupauksia ei tule uskoa.
– 1980-luvulta asti opettajat ovat taistelleet lähinnä sen puolesta, että asemaamme ei heikennettäisi. Parannuksia täytyy vaatia sinnikkäästi.
Opettajilla on Ranskassa hyljeksitty olo, minkä osoittavat myös kyselytutkimukset. OECD:n mittauksessa vain 4 prosenttia ranskalaisista yläkouluopettajista ajatteli, että yhteiskunta arvostaa heitä. Suomessa lukema oli 48 prosenttia.
De Dadelsen toivoo ennen kaikkea, että saisi tehdä työnsä paremmin. Se tarkoittaisi pienempiä ryhmäkokoja ja laadukasta työympäristöä.
– Työni merkitys ei ole kadonnut mihinkään. Nuoret tarvitsevat koulua kriittisen ajattelun kehittämiseen mutta myös yhdessäoloon. Se todellakin on tärkeää.