Toisiaan täydentävät työkaverit

Luokanopettajat Kaisa Pyykkönen, Johanna Lusa ja JP Nieminen tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Rauman opettajankoulutuslaitoksella 1980-luvun alussa. He kävivät samaa vuosikurssia.

Valmistumisensa jälkeen kolmikko pääsi töihin Tampereen Linnainmaan kouluun ja työskentelee siellä edelleen.

Nyt heillä on takanaan melkein 40 vuoden yhteinen opettajan taival. Se näkyy työyhteisössä räiskyvänä huumorina ja syvänä keskinäisenä luottamuksena.

– Meistä Johannalla on aina homma hanskassa. Kun hän kerran elämässään unohti välituntivalvonnan, totesimme: ”Ai sä teit Lusat!”. Nykyään sanontaa käyttää koko henkilökunta, Pyykkönen kertoo.

– Tunnistan itsessäni tarpeen siihen, että asiat sujuvat tietyllä tavalla, ja asetan itselleni liikaa vaateita. Toisten heittämä älytön kommentti auttaa päästämään irti, Lusa sanoo.

Yhteistyö toimii joustavasti, sillä kaveruksilla on sama ajatus työn tavoitteista ja pelisäännöistä. Töitä jaetaan vahvuuksien mukaan. Esimerkiksi liikunnassa Lusan ja Pyykkösen lajeja ovat lentopallo. Niemisellä taas on vankka tausta koripallovalmentajana.

– Joskus vaihtelemme ryhmiä, kun pidämme samoja tunteja samaan aikaan. Jos itse ihmettelen, mitä liikuntatunnilla tehtäisiin, toisella on jo suunnitelma valmiina, Lusa sanoo.

Pyykkösen mukaan matematiikassa ja äidinkielessä toimii sama taktiikka.

– Voin huoletta lähettää osan oppilaistani opiskelemaan JP:n kanssa ja sanoa, että opetelkaa tämä, hän toteaa.

Lusa, Nieminen ja Pyykkönen hehkuttavat opettajan työn olevan parasta maailmassa. Pitkän uran aikana työnkuva on kuitenkin muuttunut ja siihen on tullut rönsyjä, joihin opettajankoulutus ei aikanaan antanut eväitä.

– Välillä meinaa mennä käämi siihen, että olen sosiaalityöntekijä, pappi, poliisi ja lääkäri. Haluaisin opettaa sen sijaan että ährään ylenmääräisesti tuen papereiden tai kaikenmaailman teemaviikkojen kanssa, Kaisa Pyykkönen kommentoi.

Myös JP Niemisestä tuntuu kuin työn sisälle olisi tullut toinen työ.

– Se kuormittaa ihan hirveästi. Pää hajoaisi, jos ei olisi henkilöitä, joiden kanssa puhua paineista ja heittää huulta.

Keskustelua herättävät esimerkiksi muuttuvat opetussuunnitelmat. Niiden puiminen läheisen työkaverin kanssa on auttanut opettajia hahmottamaan, mitä käytännössä pitäisi ruveta tekemään.

– Uuden opsin suhteen olimme alkuun hyvin kriittisiä. Nyt olemme päässeet siihen paremmin sisään. Paras juttu on ollut lisääntynyt kommunikointi kollegoiden kanssa ja oppilaiden vastuuttaminen. Opettajan ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan tietoa haetaan myös yhdessä, Nieminen kuvailee.

Hänen mielestään samanikäisistä työkavereista on ollut iso apu muutoksen läpiviemisessä.

– Mitä enemmän vuosia on takana, sitä vaikeampaa muutos on, hän pohtii.

Kolmikko on jäämässä eläkkeelle muutaman vuoden sisällä. Tulevia opettajia he haluaisivat rohkaista tekemään töitä omana itsenään ja hyvin, mutta rennosti.

Koulun he haluaisivat säilyttää paikkana, jossa opitaan kohtaamaan ja kunnioittamaan toisia ihmisiä.